maanantai 26. maaliskuuta 2012

Häkkikuvia ja viikonlopun rottailuja

Uroslauman häkki
Viikonloppu oli useammallakin tavalla hyvin muuton täytteinen, ja sen myötä se sujuikin itsellä pitkälti Tampereella. Sinne saateltiin nyt paitsi sisko muuttokuormineen, Mikon lauman junnut Faras ja Mordred. Veli tuli sitten perheineen junnuskoja hakemaan, ja kohta 4-vuotias siskontyttökin pääsi antamaan hyväksyntänsä uusille perheenjäsenille, vaikka ne sylissä kiipeillessä kuulemma vähän kutittivatkin. Ennen reissuun lähtöä tuli kotona siivottua laumojen häkit, sen verta kiireessä kyllä että rottamuksille saatiin kyllä siistit kämpät, mutta kotona odotti palatessa kunnon kaaos (eipä sillä että täällä paikat muutenkaan jatkuvasti tip top kunnossa olisivat).

Siskon muutossa tuli sitten törmättyä Erikaankin pitkästä aikaa, ja siinä muuttokuormaa kannellessa ehti sitten vähän rottakuulumisiakin vaihtaa. Turku on kyllä välillä yllättävänkin pieni paikka erilaisine ystävyys- ja tuttavuusverkostoineen. Erikakin kun oli tuolla nykyisen kämppiksensä, joka sattuu olemaan siskoni kaveri ja miun entinen naapuri, seurana. Suskua taas näki sitten Tampereen päässä, kun hän tuli hakemaan Traumaa takaisin kotiin. Turma jäikin sitten vielä tänne urosseuraan.

Eilen illalla paluukaaosta lisäsi muuton yhteydessä tapahtunut tavaran vaihto. Siskolta tuli tänne joitain huonekaluja joita hän ei tarvitse uudessa asunnossaan, mutta jotka taas voivat olla itselle muuton jälkeen tarpeen. Mikko kuskasi samalla isompia huonekalujaan uuteen asuntoonsa, jonka lisäksi muuttoviikonloppuna tänne haettiin yksi uusi sohva, jota ei kuitenkaan muuton tiimellyksessää ehditty kuin kantaa ovesta sisään. Eli illalla kämppään piti sitten rakentaa kunnon kulkuväylät huoneesta toiseen, jonka jälkeen pääsi katsomaan yhden jakson Bonesia Delilahin muksujen ja iltapalan merkeissä. 
Likkojen linna

Ei kommentteja: