Skunkkeja katsomassa

Sissi ja poikanen

Eilen aamulla kulku suuntautui kohti Mäntyharjua. Turusta ei päässyt sinne junalla ihan suoraan, mutta selvittiin yhdellä
Pasilaan osuneella vaihdolla. Matka-aika meni yllättävänkin nopeasti, tosin omalla kohdallani asiaa saattoi auttaa se että juna oli buukattu niin täyteen että viimeiset vapaat paikat Pasilasta eteenpäin olivat eläinvaunussa. Niinpä jouduttiin jakamaan loosi yhden valkoisen länsiylämäänterrierin ja suloisen pienen sekarotuisen kanssa. Juuri Mäntyharjua lähestyessä tuo sekarotuinen, Nala, vielä nukahti makeasti venytellen syliini. Tuli sitten ihan kriminaaliolo kun piti laskea toinen alas.

Se unohtui kuitenkin pian kun jännitys haisulien näkemisestä alkoi saada enemmän vallan. Tea oli tullut meitä vastaan asemalle miehensä ja lapsensa kanssa ja jatkettiin siitä sitten heille. Paikanpäällä oli ensimmäisenä vastassa katettu ruokapöytä, kun Tea halusi tarjota meille ensin ruuat kun olimme tulleet pitkän matkan takaa - oli oikein jälkkärit ja kaikki, mikä yllätti kyllä oikein mukavasti. Hänen miehelleen ei ollut tullut edes mieleen, että jotkut lähtisivät tällaiselle reissulle vain katsomaan eläimiä. Pöydän ääressä juteltiin toki haisuleista, mutta myös matkustelusta. Nämä

Minä ja pikkupoika

kaksi teemaa kyllä linkittyvät sen meidän tulevan reissun takia.

Ruuan jälkeen oli aika tutustua poikasten Puppi-isään. Poikasten takia Puppi kun joutuu asumaan nyt eri tiloissa kuin jälkikasvunsa ja poikasten emo. Oli kyllä hassu tunne saada Puppi ensikertaa syliinsä. Kokonsahan puolesta herra oli kuin kissa tai pieni koira, mutta ruumiinmuoto oli sellainen jännä - kunnon päärynä tai iso pisara (minkätakia noista tulikin sitten lylleröpylleröitä ;)). Puppi osoittautuivarsin pian oikein persoksi nameille, joilla pääsimme poikaa lahjomaan. Pienet koiran namit menivät oikein siististi, mutta vesimelonin kanssa herra osasi porsastella vähintään yhtä hyvin kuin rotat - se kun piti ensin pistää oma toimisesti annospaloiksi käyttäen apuna etutassujen kynsiä. Pidellessä Puppia sylissä tuli myös havaittua hyvin pojan ominaishaju, joka oli havaittavissa yhtä hyvin koirilla. Haju oli kuitenkin selvästi erilainen, jotenkin myskimäinen. Kumpikin meistä koki hajun aika neutraalina - joskin selvästi likaista rottahäkkiä parempana jonka kanssa on tähänkin asti pystytty elämään.

Jonkin ajan kuluttua vietiin Puppi takaisiin huoneeseensa ja Tea meni houkuttelemaan Sissi-emoa pois pesänsä luota. Sissi kun on pesästään yhtä tarkka kuin osa rottaemoista; mikäli pesää meni liian lähelle, seurasi pientä puhinaa ja tömistelyä. Kummasti kyllä Sissi oli selvästi kiinnostuneempi suojelemaan pesää kuin poikasiaan. Poikasten ollessa pesän ulkopuolella Sissi ei ollut moksiskaan siitä missä muksut liikkuivat ja koskiko niihin joku - pesäalueelle ei vain saanut mennä. Tästä oli onneksi helppo pitää kiinni, sillä hereillä ollessaan kakarat viipottivat jo sujuvasti ympäri olohuonetta ja keittiötä ja painivat keskenään ja lelujen kanssa. Ottaessani kakaroita syliin moni niistä innostui leikkimään myös hameeni kanssa, kun siinä oli kakaroita kiinnostavia liehuvia osia. Koska skunkkien ominaishaju oli yksi meitä kiinnostaneista asioista, muksujakin tuli nuuhkuteltua aika tarkkaan. Ehkä huvittavan näköistä, mutta toisaalta - tulipahan testattua samallasekin ettei noistaainakaan välittömästi oireile vaikka olisi kuinka nenä kiinni turkissa ;)

veljekset

Muksujen alkaessa vetäytyä maitobaarille ja nukkumaan lähdettiin rantakävelylle Pupin kanssa. Tea kun oli kehoittanut meitä ottamaan uikkarit mukaan, että pääsee samalla testaamaan läheisen rannan. Uintireissu olikin varsin virkistävä - ja tämän kesän osalta myös ensimmäinen järvireissuni. Valjaslenkin aikana pääsi samalla paitsi seuraamaan Pupin liikkumista ja touhuamista, myös ihmisten reagointia siihen kun hihnan päässä on vähän omituisempi otus. Siitä kun Tea oli meitä jo vähän varoitellutkin, että noiden kanssa ulkonaliikkuessa voi varautua vastaamaan ihmisten kysymyksiin. Puppi ehtikin saada useamman silittelijen sinä aikana kun minä ja Tapsa viihdyimme järvessä.

Takaisin talolle päästessä Tea laittoi meille vähän välipalaa, jonka jälkeen muksut alkoivatkin taas heräillä. Nyt oli kakaroillakin vuorossaruoka-aika, vaikka mukuista kaikki eivät olekaan vielä siirtyneet maistelemaan kiinteää ruokaa. Osa poikasista on tämän siirtymisen kuitenkin jo aloittanut ja etenkin isoin poikasista, toinen tytöistä, kävi innolla annoksen kimppuun. Emo Sissi on myös alkanut kantaa joitaiin ruokapaloja pesälle, eli selvästi mammankin mielestä muksujen on aika alkaa tutustua muuhunkin ruokatarjontaan kuin maitobaariin.

Pojat leikkii

Päivä jatkui jutellessa ja kysellessä, kunnes tajusin Tapsalta kysellä mitä kello on. Kotona kun oli tullut katseltua että junia Turkuun päin lähti puoli viideltä ja puoli kahdeksalta. Kotona junien väli oli tuntunut kauhean isolta, kun oli miettinyt että mitä jos ei ihan ehdi tuohon aiempaan niin kehtaako sitä sitten roikkua toisten vaivoina ihan iltaan asti. Siinä kohtaa kun sitä kelloa lopulta muisti katsoa, ei siihen jälkimmäiseen junaan ollutkaan enää kauaakaan - lopulta jouduimme jopa vähän juoksemaan että ehdimme siihen.

Päivän jälkeen olemme Tapsan kanssa molemmat varsin vakuuttuneet siitä että se oma laji on nyt löytynyt. Nyt keskusteltavana asiana on enemmän ajankohta. Ilman reissua kummatkin kun olisimme todennäköisesti jo täysin valmiit ottamaan toisen tämän poikueen pojista. Nyt pitää selvitellä sitäkin saisiko pojalle luotettavan hoitajan reissun ajaksi. Ymmärrettävästi hoitajaehdokkaitakin kun mietityttää tuo haju - mietittyttihän se meitäkin vielä kaiken

lukemamme jälkeen. Näiltä poikasilta kun ei ole edes poistettu hajurauhasia, mikä tekisi meistä hulluja myös osien haisunäätäihmisten mielestä. Silläkin hoitajia on kuitenkin hyvä tiedustella etukäteen, koska haisunäätä ei ole välttämättä kaikkialle yhtä tervetullutvieras kuin pieni söpö koira - vaikkakin toivottavasti osalla kanta vähän lievenee tutustumisen myötä kuten rottien kanssa on käynyt. 

Reissulta tuli koutiuduttua lopulta puoli kahden maissa yöllä. Siltikään sitä ei malttanut heti mennä nukkumaan, vaan piti sen verran poiketa facebookiin että sain päivitettyä pienistä kuvia sinne. Blogin päivittäminen jäi kuitenkin kummasti aamuun.

Tapsa ja skunkki

Välipalaa

Isä Puppi

Lilian kotona taas

Rottalassa on vietetty tämä viikko hyvin hiljaista eloa. Eilistä lukuunottamatta ei ole tapahtunut oikeastaan mitään, ellei lasketa sitä että uusi rottalajärjestys on lisännyt rottamusten jaloitteluaikoja. Rottalassa kun on nyt oikeasti mukavampi viettää aikaa ja seurailla otusten edesottamuksia. Edesottamuksia edistämään sorruin tilaamaan rottamuksille myös uuden lelun jaloittelualueelle, mutta se ei ole vielä tullut. Rottalan avoin lattia kun ei ole niin etenkään junnujen mieleen, vaikka onhan sielä jotain leluja jo nyttenkin.

Lilian saatiin eilen miehelästä ja eilisestä sen paino on noussut jo 10 grammaa. Nyt siis kovasti toivotaan että tällä kertaa olisi tärpännyt ja Tapsa (ja Saija ;)) saisi toivomansa poikueen. Tapsan toiveet poikueen suhteen eivät ole ainakaan kovin kohtuttomat; hän kun kovasti toivoisi poikueeseen yli yhtä poikasta ja ainakin yhtä tyttöä. Lilianin kotiutuminen osui eilen hyvin yksiin meidän pakastimen haun kanssa; Saija kun oli hakemassa Liliania astutuksesta juuri samoihin aikoihin samalta suunnalta kun me olimme hakemassa pakastinta mansikoille. Sovittiin sitten treffit Koivulaan ja Lilian pääsi suoraan kotiin. Kotona työnjako oli heti perinteinen. Ensin minä kiusasin likkaa pesulla ja Frontlinella, sen jälkeen Tapsa hemmotteli tyttöä sylityksillä ja nameilla.

Nyt neidin mammailuboksi on viritettynä olohuoneeseen, jossa tyttö saa poikueensakin kasvattaa. Sitä ennen odotellaan. Odotellaan ja käydään katsomassa haisunäätälapsia, jonka jälkeen aletaan laittaa häkkiä kuntoon sunnuntaina saapuville hoidokeille.

Rottala järkkäystä

Anteeksipyyntö kaikille meillä yöpyville, mutta vierashuoneen sohva muutti rottalaan (ilmapatjasängyn saa kyllä muihinkin huoneisiin, eli rottien kanssa ei silti joudu nukkumaan). Tulin siis siihen tulokseen, että sohva on vierashuoneessa suurimman osan ajan käyttämättä siinä missä rottalassa lueskeltaessa toinen joutui aina istumaan lattialla. Aika usein kun sulkeudumme molemmat rottalaan rottamusten jaloitellessa, joko lukemaan omia kirjojamme tai katselemaan rottien touhuja ja juttelemaan. Niinpä pienten mittailujen jälkeen päädyin purkamaan varahäkkihyllykön - viime poikuet meillä ovat kumminkin varttuneet olohuoneessa - ja kääntämään poikahäkin toisinpäin. Niin rottalaan sai kylliksi tilaa sohvalle ilman että rottamukset joutuivat luopumaan jaloitteluajan virikkeistään. Etenkin likat kun ovat tykästyneet noihin kiipeilypuihin. Poikahäkki pitää kyllä kääntää nyt aina siivotessa toisin päin, mutta se ei ole iso lisähomma kun häkissä on kuitenkin pyörät alla.

Likat kuikuilivat häkissä hyvin uteliaasti koko muutosprosessin ajan ja kohta sulkeudunkin rottalaan ja päästän likat tutustumaan muutokseen. Sen jälkeen rottamuksetkin saavat häkkeihinsä juhannusmansikoita.

Rottala ovelta

Kiipeilynurkkaus

Kiipeilypuu ja poikien häkki

Molemmat häkit

 

Uuteen lajiin tutustumisen vaikeudesta

Tajusin tänään etten ole varmaan ikinä hankkinut mitään lemmikkiä pelkän netistä luetun perusteella. Että koko omistamastani lajikirjosta huolimatta tähän mennessä on aina löytynyt joku tuttu harrastaja jolla on jo ennestään kokemusta harkitsemastani lajista. Joku muuta kautta tuttu ihminen, jolta olen voinut kysellä vinkkejä luotettavista sivuistoista ja kasvattajista ja joka on osannut auttaa minua luovimaan tietojen välisten ristiriitaisuuksien keskellä. Tämän asian suunnattoman hienouden ja rikkauden tajuan vasta nyt ensikertaa kunnolla. Tämä asia kun kirkastui minulle sen ikävimmän kautta: olen nyt ensi kertaa tilanteessa jossa minulla ei ole ketään ennalta tuttua tukihenkilöä. Haisunäädän harkinta on siis jatkunut ja mitä enemmän niistä luen, sitä enemmän olen sekaisin.

Ongelma ei ole se mitä alkuun pelkäsin; se ettei tietoa löytyisi. Sitä löytyy kyllä ja kaikki harrastajat joille olen tähän mennessä kysymyksiä laittanut ovat niihin myös vastanneet, mistä olen erittäin kiitollinen. Ongelma on se, että tiedot ovat osin ristiriidassa keskenään. Tähän mennessä isoimmat ristiriidat koskevat aihetta hajurauhallisen haisunäädän pito lemmikkinä. Monilta haisunäädiltähän hajurauhaset poistetaan heti poikasina ja monilla harrastajilla onkin kokemusta vain hajurauhasettomista haisunäädistä. Suomessa eläinsuojelulaki kuitenkin kieltää hajurauhasten poiston ja nyt olenkin koittanut etsinyt omakohtaisia kokemuksia ihmisiltä joilla olisi haisunäätiä hajurauhasineen päivineen - ja tunnen uponneeni loputtomaan suohon. Hajuja, hajuen miellyttävyyttä ja voimakkuutta kun on mahdoton arvioida objektiivisesti jokaisen kokiessa ne niin eri tavalla. Niin koeta nyt siinä sitten muodostaa lukemalla näkemystä mikä se todellisuus oikeasti on. Asian haastavuutta voi testata vaikka miettimällä mitä on ikinä itse lukenut esimerkiksi rottien, hamsterien, kissojen, koirien, hiirien tai frettien haisemisesta - jokaisen näistä lajeista kohdalla tunnen sekä ihmisiä joiden mielestä haju on olematon tai ei häiritsevä, sekä niitä joiden mielestä jo eläimen ominaishaju on niin paha ettei voisi ikinä kuvitella sitä sen tähden itselleen lemmiksi. Sitten kun yksilöllisen nenän lisäksi ne eläimetkin ovat yksilöitä, joiden haju vaihtelee myös hormonitoiminnan vaiheen myötä, niin vastausten vertailu käy hyvin mielenkiintoiseksi.

Toki olemme menossa katsomaan haisunäätiä ennen päätöksen tekoa. Se ei vain täysin lohduta sillä en ole vielä löytänyt Suomesta harrastajaa jonka luona olisi myös leikkaamattomia aikuisia. Leikatut aikuiset ja leikkaamattomat alle luovutusikäiset poikaset kun eivät anna vielä kovin kattavaa kokonaiskuvaa. Tässä asiassa omakohtaisesti oppiminenkin kun hieman pelottaa, sillä leikkausmahdollisuutta jälkikäteen ei olisi jos ne pahimmat uhkakuvat toteutuisivat - ne jotka ovat toisaalta tulleet usein harrastajilta joilla ei itsellään leikkaamattomia skunkkeja ole (järkevää ennakointia vai ylivaroisuutta? - yksi elämän suurista kysymyksistä johon en tällä hetkellä todellakaan osaa vastata).

Jos tästä päänsärystä pitää jotain positiivista hakea, osaan tämän jälkeen ehkä aiempaa paremmin asennoitua niihin ongelmiin joita ensimmäisiä rottiaan hankkivat kohtaavat. Rottien kohdalla kun on ihan kamalan helppo ajatella, että niistähän löytyy tietoa vaikka kuinka - sen kuin katsoo vähän foorumeita, tutustuu lajiyhdistyksen sivuihin ja alkaa käydä läpi kasvattajien sivuja. Tarpeeksi nettisivuihin tutustumalla löytää kyllä ihan taatusti vastauksen kaikkiin yleisimpiin kysymyksiin, mutta ei vain yhtä vastausta; vastauksia voi olla paljon, ne voivat rönsyillä ja olla keskenään ristiriidassa. Ihan perusasioista kysymisen taustalla voikin siis olla halu kuulla jonkinlainen selkeä ja kompakti tiivistelmä, joka antaisi vähän jotain johon suhteuttaa niitä kaikkia löydettyjä vastauksia. Netin kasvottomassa maailmassa kun voi tuntua todella hankalalta luoda käsityksiä siitä, millä kokemuksella ja mistä lähtökohdista käsin kukakin puhuu. Vaikka pitkään harrastaneelle kyse onkin usein toistosta ja näkee toisten luotettavien tahojen vastanneen kysymyksiin jo ihan hyvin jossain muualla, ei tilanne näyttäydy uudelle harrastajalle usein yhtä selkeänä.

Haluankin siis liittää tähän loppuun ison kiitoksen kaikille niille, jotka ovat vuosien saatossa vastailleet minun kysymyksiini. Sekä niihin lapsena esitettyihin ihan hölmöihin, uusia lajeja harkittaessa esitettyihin peruskysymyksiin että kaikkiin niihin miljooniin syventäviin kysymyksiin joita olen esittänyt kun olen koettanut oppia tuntemaan ne lajit joihin olen lopulta päätynyt yhä paremmin. Ison kiitoksen ohella koetan myös jatkossakin kantaa korteni kekoon vastaamalla niihin kysymyksiin joita minulta on kysytty niin hyvin kuin taidan (sekä tutuille jotka tietävät miltä taustalta puhun, että niille uusille tuttavuuksille jotka pääsevät puolestaan arpomaan kuinka paljon minua kannattaa kuunnella ;)). Ehkä jonain päivänä myös haisunäätiin liittyen - kunhan annatte minulle aikaa selvittää pääni.  

-----

Ja ennenkuin unohdan, Sumu ja Laine ovat päässeet edustustehtäviin. Nuorista treenattavista löytyy kuva Heurekan sivuilta: http://www.heureka.fi/fi/rottakoripallo

Tuplabuukkauksen SM-kisat, täältä tullaan!

Ei ihmekään että kesässä on tuntunut riittävän viikonloppuja, sillä olen onnistuneesti tuplabuukannut niistä jo kaksi. Ensimmäisenä elokuun toiseksi viimeisen viikonlopun, jolloin on Lskgy:n seuraava näyttely. Sen olin muka vielä hyvin tarkistanut ennen minun ja Paulan pienen Viroreissun varaamista, ettei mene päälle. Mutta päällehän ne menevät: lähtöpäivä Viroon on juuri se sama 24.päivä kun on näyttelykin.

Jokin onni onnettomuudessa on sentään se, että lähtö on itselläni tuolloin vasta aamupäivällä. Vaikka itseltäni jää tuolloin näyttely väliin, sain sen myötä silti puhuttua Tapsan lähtemään. Perjantaina kun olen kuitenkin sitten kotona puunaamassa rottia, eikä Suskunkaan näyttelyviikonlopun majoittautumista täällä tarvitse perua. Suskusta Tapsa saa sitten hyvin näyttelyseuraakin, niin mie en saa ihan yhtä paljon sanomista siitä, että laitan sen harrastamaan miun puolesta miun harrastusta ;) Vaikka alkuun Tapsa kyllä meinasi ilmoittaa, ettei kyllä lähde ajamaan yksin näyttelyyn ilman miua miun lähtiessä reissuun. Mutta onneksi seurassa on eri asia kuin yksin, niin pääsevät junnutkin näytille.

Juuri kuin sain ensimmäisen päällekkäisyyden aiheuttaman harmistuksen käsiteltyä ja käytännön asioita järjesteltyä tipahti luukusta uusin Rattus - olin kokonaan unohtanut kasvattajakurssin päivämäärän. Onneksi en ollut kuitenkaan ehtinyt vielä ilmoittautua, sillä olen jo lupautunut Tapsan seuraksi Ropeconiin myymään hänen suhteettoman laajaa roolipeli- ja figuurikokoelmaansa. Hän kun innostui myyntipöydän varaamisesta tapahtumaviikonlopuksi vain kun lupauduin seuraneidiksi myyntipöydän äärelle istumaan. Ja sillä määrällä mitä olen noista ylimääräisistä laatikoista ja niistä eroon hankkiutumisesta nalkuttanut, on myös varsin kohtuullista että pidän lupaukseni kasvattajapäivien päällekkäisyydestä huolimatta. Eli ne jäävät sitten tänävuonna väliin.

Ei selvästi pitäisi ikinä ottaa minkäänlaista harrastustaukoa, sillä sen lopettaminen voi näemmä käydä yllättävän vaivalloiseksi. Mutta viimeistään ensivuonna koetan taas varmasti aktivoitua harrastusjutuissakin - siihen asti kotirottailen sitäkin ahkerammin ja koetan pitää blogin hengissä niin ettei olemassaoloni täysin unohdu vaikkei miua missään näykään ;) Hengissä ollaan silti yhä.

Siivottuja häkkejä

Kumpaankin Janinalta hankittuun pesään on modattu toinen oviaukko

Nyt on rottamuksilla taas puhtaat asumukset maanantain kunniaksi. Pojille tuli teemaväreiksi rauhalliset vihreä ja beige, tytöille räväkämpi punainen. Tällä kertaa poikahäkki tuli sisustettua ensin ja likkahäkki jäi vähän autiommaksi odottelemaan täydennyksiä pesusta palaavista virikkeistä. Kummatkin laumat saivat häkkien siivouksen yhteydessä myös jaloitteluaikaa. Pamauskin jaksoi jaloitellessa pitkästä aikaa rottalan lattiaakin tutkimaan (pudottuaan ensin vahingossa lattialle ovessa keikkuessaan). Libna taas livisti omalla vuorollaan vähän olkkariakin kurkkimaan. Sooda taas on oppinut hyppäämään oman häkkinsä päältä suoraan poikahäkin päälle nopeuttaakseen treffailemaan pääsyä - neidin harmiksi treffailu sallitaan tosin vain kalterien läpi.

Poikien häkki

Likkojen lukaali (ja varaslähtöä halloweeniin ;D)

Puhelinpäivystystä

Tänään puhelin on soinut rotta-asioissa enemmän kuin pitkään aikaan, sekä hyvässä että pahassa. Hyvänä meille on tulossa hoitorottia parin viikon päästä. Yksi hoitoon tulevista neideistä on tuttu tapaus viime kesältä ja kolme on sitten uudempia tuttavuuksia. Nyt kun töiden takia on joka tapauksessa varsin kiinni Turussa, niin voi ne illat käyttää sitten omien lemmikkien hoidon ohella hoitokakaroihin ja parvekeviljelmiin - josko saisi sitten rottamuksillekin mansikoita ja kirsikkatomaatteja omalta parvekkeelta. Wonkakin kun pääsee näillä näkymin uuteen kotiinsa ensiviikolla, niin on sitten omastakin takaa yksi hoidettava vähemmän (ja pääsen toivottavasti miettimästä kenet nakittaisin meidän temperamenttisen kaunottaren lomavahdiksi marraskuussa - siihen tehtävään kun ei ole kauheasti vapaaehtoisia ilmoittautunut ;)).

Ikävämpänä uutisena tuli miun ja Suskun yhteisomistusrotan pimahtaminen. Yhtäaikaa Frederikin kanssa Suomeen muuttanut Nasse on ollut koko ajan luonteeltaan hieman arempi, eikä pojan arkuus ja varautuneisuus iän myötä ainakaan vähentynyt. Luonteensa vuoksi Nasse on saanut Suskunkin luona asua kahdestaan Vanamon veljen Eskon kanssa, kun isompi lauma oli Nasselle liikaa. Eskon astutukseen käyttö oli kuitenkin sekin selvästi Nasselle liikaa ja tänään aamulla Esko oli löytynyt häkistä kopin katolta shokissa ja pahoin piestynä. Susku sitten soitti minulle että onko miusta ok jos hän purkittaa Nassen tämän tempauksen seurauksena. Luonne on itselleni rotissa aika avaintekijä, joten en todellakaan alkanut sanomaan vastaan kun toinen kysyi lupaa lopettaa arka ja varautunut eläin joka ei enää tule edes kämppäkaverinsa kanssa toimeen. Nassea enemmän sitä kun on nyt huolissaan siitä miten kämppäkaveri toipuu, kun poika oli löydettäessä kuulemma hyvin aneeminen ja veltto. Eskokin kun on kuitenkin luonteeltaan vähän pehmeämmän puoleinen, niin pahimmillaan sen saama kunnon löylytys voi jättää trauman joka hankaloittaa sen saamista toisten, täysipäistenkin urosten seuraan. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.

Joka tapauksessa, r.i.p. Maurits Von Nassau eli Nasse-setä ja osanotot kotiväelle. Nämä ovat aina ikäviä tapauksia.

EDIT. Kävikin sitten vielä pahemmin :( Suskulta tuli juuri viestiä että Esko menehtyi saamiinsa vammoihin. Osanotot Eskon poismenosta siis vielä tätäkin kautta. Ainoa onni onnettomuudessa on se ettei Nassea oltu käytetty jalostukseen, osittain juuri tuon luonteen varautuneisuuden vuoksi. Mutta näinkin voi tuontien kanssa joskus käydä.  

Kaikenlaisia hullutuksia

Jotkut varmaan muistavat vielä parinvuoden takaisen ihastumiseni haisunäätiin. Sen kun näin niitä lemmikkimessuilla Paratiisilinnun ständillä ja aloin viettää messujen jälkeen yhä enemmän aikaa niistä lukien. Mikko ei kuitenkaan asiasta niin innostunut ja asia hautautui. Hautautui aina siksi asti kunnes törmäsin taas pitkästä aikaa haisunäätäkeskusteluun.

Sen jälkeen asia onkin lähtenyt etenemään mielenkiintoiseen suuntaan. Tapsan kanssahan on jo pidenpään puhuttu, että jokin asunnossa vapaana elävä pitkäikäisempi lemmikki voisi olla mukava rottien lyhytikäisyyden vastapainoksi. Asia on kuitenkin päädytty laittamaan jäihin, kun lajista ei olla päästy täysin yhteisymmärrykseen. Itse kun olen koittanut puhua meille koiraa, mutta Tapsaa on epäillyttänyt koiran lenkitystarve ja haukkuminen kerrostalossa. Tapsa taas on koittanut puhua meille kissaa, mutta minä en ole innostunut ajatuksesta ettei sitten mitään voisi enää jättää pöydille ja hyllyillä olevat tavaratkin olivat vaarassa tippua. Olemme puhuneet eri roduista, miettineet eri luonteita ja harkinneet aikuista kodinvaihtajaa, ja päätyneet lopulta Nyytin täällä olon jälkeen siihen ettei koiraa otettaisi ainakaan tähän nykyiseen asuntoon.

Sitten tulin kysyneeksi Tapsalta haisunäädistä. Haisunäädät kun eivät kiipeile, mutta ovat muuten varsin kissamaisia otuksia. Ruokintakin olisi samantyylinen kuin rotilla ja hyvällä säällä otuksesta saisi ulkoilukaveriakin. Tapsakin kiinnostui kuulemastaan ja viime päivät kumpikin on lueskellut haisunäätäsivustoja. Siinä touhussa törmäsin myös yhteen myynti-ilmoitukseen haisunäätäpoikueesta ja uskaltauduin kyselemään poikasten myyjältä lisää haisunäädistä lemmikkeinä. Useamman mailin jälkeen huomasinkin jo sopineeni kyläilystä hänen luokseen katsomaan otuksia ja juttelemaan niistä. Ja siinä samalla huomasin alkaneeni miettiä jo sitäkin vaihtoehtoa, että mikäli laji vaikuttaa yhtä omalta vielä livenäkin, voisiko sen isomman karvaotuksen aika olla sittenkin jo nyt. Sitä asiaa on tietenkin auttanut se, että vielä useampienkin sivustojen ja videoiden jälkeen Tapsakin tuntuu yhtyvän ajatukseen.

Tietenkin asiassa on vielä paljon mietittävää ja harkittavaa, joista se meidän lähestyvä ulkomaanmatka ei ole kaikkein vähäisin. Muu ei ole kuitenkaan vielä lukkoonlyötyä kuin se, että parin viikon jälkeen suunnataan junaseikkailulle kohti Mäntyharjua. Vaikka pakko se on sanoa, että vaikka minun kuinka piti keskittyä nyt jonkin aikaa pelkkiin rottiin, mielessä läikehtii jo varsin mukavana pikku kihelmöintinä ajatus, että jos kaikki menee hyvin, voi meidän perhe sittenkin kasvaa lähiaikoina yhdellä vähän pitkäikäisemmällä otuksella.

Viimeistä viedään

Kohta ollaan suuntaamassa bussiin ja Tampereelle äidin syntymäpäiville. Samalla reissulla uuteen kotiinsa lähtee myös kotona olevista ei kotiinjäävistä poikasista viimeinen; Kuuraa ollaan tulossa hakemaan heti pysäkille saavuttua. Sitten poikalauma rauhoittuu taas kolmen aikuisen ukkolaumaksi. Likkalauma onkin ollut nyt jo useamman päivän kotilaumavahvuudessa miinus Lilian.

Lilianilta löytyi kiima toissäpäivänä, eli nyt on alkanut taas pariviikkoinen odotus lähteekö neidin maha kasvamaan ja saako Tapsa neitinsä kuinka pian kotiin. Tällä kertaa neidin sulho vaihtui nuorempaan ja menevämpään tapaukseen, joten pidetään peukut pystyssä. Sitten on edessä se seuraava jännitys, eli mitä sieltä syntyy ja kasvaako meidän lauma taas ;) Tapsalla kun on lupa jättää halutessaan oman tyttönsä tyttö kotiin, vaikka itselleni nuorta polvea riittää Mimosassa, Kismetissä ja Usvassa kylliksi. Etenkin Kismet on osoittautumassa jaloitellessa varsin sosiaaliseksi tapaukseksi, siinä missä Mimosa käy enemmän tutkimusmatkoilla ja Usva keskittyy vielä ihmettelemään koko jaloittelutouhua.

Tämän viikon viileämmät ilmat eivät ole olleet niin itselle mieleen, mutta rottalassa niiden vaikutus näkyy selvästi. Etenkin laumojen vanhimmat Eliza ja Sanaris ovat jaksaneet touhuta nyt selvästi enemmän lämpötilan laskettua. Ensikuussa päästääkin toivottavasti sitten viettämään Elizan 2-vuotissynttäreitä. Pahimmilla helteillä mummuskan jaksaminen kun näytti välillä jo todella huonolta, vaikka sitä koittikin häkkiinkin laittaa kostutettuja pesiä, paljon nestepitoisia tuoreruokia ja muuta viilennystä. Eli näissäkin ilmoissa on puolensa, vaikka töihin lähtö tihkusateessa ja viileässä tuulessa välistä harmittaakin.

Yorkie omaan kotiin

Tänään sain töihin tekstiviestin. Michelle viestitti olevansa tulossa keskustaan päin käymään ja kyseli voisiko Yorkieta käydä katsomassa ja hakemassa mikäli poika olisi vielä vapaana. Niin kovasti kun olinkin tällaista viestiä odottanut, jouduin oikeasti miettimään asiaa hetken. Viestin saavuttua tunteet kun nousivat hyvin pintaan ja itkukin oli lähellä, vaikka en osaa itsekään sanoa johtuiko se enemmän onnesta siitä että poika sai kodin vai sen tajuamisesta että Yorkie on oikeasti lähdössä. Sillä vaikka ilmoittelinkin pojasta vielä ahkerasti, olin kuitenkin alkanut jo monella tasolla varautua siihen että Yorkie jää kotiin. Ja mitä enemmän ajatusta pojan mahdollisesta kotiin jäämisestä olin ehtinyt pyörittää, sitä paremmalta ajatus oli tuntunut; Yorkie kun vain on olemukseltaan niin minun rottani. Ainoa syy ilmoittelun jatkamiseen onkin ollut se että en ole varma haluanko pitää jatkossa kahta laumaa. Kaikesta ilmoittelusta huolimatta yksi päätös oli kuitenkin tehty: mikäli kukaan ei poikaa halua, sen paikka on kotona. Sitten meillä vain olisi jatkossakin kaksi laumaa, eikä maailma siihen loppuisi.

Sitten Yorkielle kuitenkin oli koti ja juuri sellainen koti johon pojan mielellään luottaa. Koti missä tietää pojan saavan rakkautta ja huomiota yllinkyllin. Ei siinä kohtaa viestiin voinut vastata muuta kuin myöntävästi, vaikka se hieman kirpaisikin. Yorkie oli vapaa ja tämä ilta sopisi hyvin. Aamupäivän ja alkuillan väliin jäi joitakin tunteja aikaa käsitellä Yorkien lähtöä.

Siinä kohtaa kun Michelle ja Pedro saapuivat voin kuitenkin sanoa olleeni jo aidosti iloinen. Eihän heitä tarvitse kuin katsoa rottamusten kanssa kun tietää että poikaa tullaan kohtelemaan kuin kukkaa kämmenellä. Sanarista en kyllä siitäkään huolimatta heidän mukaansa luvannut, vaikka Pedro onkin myös siihen hyvin ihastunut ;) Yksi utelias ja touhottava junnu pääsi sen sijaan matkalleen kohti uutta kotia kavuttuaan ensin kohti korkeuksia Pedron olkapäille ja merkattuaan Michellen paidan. Muutkin rottamukset saivat visiitin aikana osansa huomiosta, vaikka jos likat olisivat itse saaneet päättää sylittelyyn olisi pitänyt yhdistää myös vapaavalintaisen pituinen jaloittelulenkki. Sen suhteen likat joutuvat kuitenkin vielä odottamaan. Pojat olivat sen sijaan erittäin tyytyväisiä jo rapsutuksista ja siitä kun pääsivät nuuhkimaan käsiä jotka olivat silitelleet tyttöjä (vaikka luulisi että enin eksotiikka tyttöjen hajuista olisi jo hälventynyt, likkahäkki kun kuitenkin on meillä pysyvästi alle puolen metrin päästä pojista...).

Tänään kuitenkin vahvistui taas se miksi sitä koettaa mieluiten saada muksut maailmalle mahdollisimman lähellä luovutusikää. Mitä pidempään muksut ovat kotona, sitä vaikeampaa se on, eikä se vaikeus johdu vain siitä että pienistä söpöistä poikasista tulee äkkiä venähtäneitä teinejä. Muksujen kohdalla luonteet vain tulevat koko ajan paremmin esille ja kun poikueen valtaosa on jo lentänyt pesästä jäljelle jäävien kanssa ehtii viettää enemmän aikaa yksilötasolla. Silloin lähtevät ovat koko ajan omemman oloisia yksilöitä suloisen (ja joskus hieman rasittavankin ;)) riiviölauman sijaan. Eipä sillä etteikö yksilöidenkin välillä olisi eroja. Edellinen yhtä vaikea lähtö taisi olla Soodan, vaikka se olikin lähtiessään vielä ihan pikkukakara. Sekin vain jotenkin tuntui omalta pikkukakaralta.

Muksuja maailmalle

Tämän viikon puitteissa on saateltu jo kuusi muksua maailmalle, kokousteltu Lskgy:n tiimoilta, laitettu Lilian takaisin mieheläreissulle ja napattu yksi likka tänne odottelemaan Jyväskylään lähtöä. Kaiken tämän ja muutaman rottiin liittymättömien juttujen tiimellyksessä blogikin on jäänyt vähän hiljaiseksi. Tämän viikon tapahtumista kun olisi saanut jo useammankin postauksen, mutta ennen tätä hetkeä minulla ei ole ollut aikaa istua alas niitä kirjoittamaan. Torstaille olin peräti varannut tätä varten aikaa, mutta sitten menin kokouksessa lupaamaan että askartelen yhdistykselle blogipohjaan jotain kotisivujen tapaista. Yhdistyksen sivut kun ovat olleet maassa jo jonkin aikaa ja nyt tultiin sitten siihen tulokseen että asialle on saatava ratkaisu vaikka sitten jonkin ilmaissivun kautta vaikka osoite jääkin sitten vähän tylsemmäksi. Mutta siihen omakin osaaminen riittää, toisin kuin oikeiden koodausta vaativien kotisivujen tekoon.Torstai-ilta kokouksen jälkeen menikin sitten runkoa väsätessä ja sen jälkeen noihin on tullut tehtyä vielä pikkuviilauksia että saisi nuo sellaiseen muotoon että kaikki ovat sitä mieltä että niitä kehtaa alkaa mainostaa.

Ensimmäiset poikasten luovutukset sovittiin heti alkuviikkoon ja maailmalle lähtivät ensin DaCapo ja Halla, sitten Tyrsky ja Sade. Tänään tultiin muutaman taukopäivän jälkeen hakemaan seuraavia kakaroita, Sumua ja Lainetta. Viikonloppuna asiat ehtii tehdä paremmin pitkän kaavan kautta, kun ei ole töitä päiviä lyhentämässä. Niin saatiin Piakin tänne pojan kanssa kahvittelemaan neitien haun yhteydessä. Pääsin sitten samalla Minervankin kuulumisia kyselemään. Minerva kun syntyi meillä Seran sijoituspoikueeseen ja on nyt aikuisikään ehtineenä pelaajana Herekassa jonne pikkuneiditkin nyt lähtivät koripallonpeluuta opettelemaan. Lupasimme Tapsan kanssa poiketa myöhemmin kesällä katsomassa miten pikkuisten treenit ovat edenneet. Näkee sitten samalla millaiseksi neidiksi Minerva on kasvanut; silläkin kun on ikää jo 1,5 vuotta. 

Huomiselle on sovittuna viikon viimeinen poikastenluovutus ja silloin lähtevät vuorostaan KitKat, Kaste ja tänne muuttoaan odottelemaan tullut Ratazana's Inger, hieman piippaileva mutta oikein symppis mink-neiti. Nämä kolme likkaa ovatkin nyt asuneet keskenään torstaista alkaen, niin ovat saaneet jo vähän tutustua toisiinsa. Ingeriä kun ei ollut mitään järkeä lähteä muutaman päivän takia totuttamaan likkalaumaan, eikä sen yksinpidollekaan ollut mitään syytä kun tulevat häkkikaverit olivat täällä kuitenkin valmiina. Pikkulikat menivät yhteen täysin mutkattomasti ja ovat nyt elelleet viime päivät omana pikku laumanaan, jollaisena ne myös Jyväskylään lähtevät. Muista kakaroista meillä onkin vapaana enää Yorkie. Kuurallekin kun löytyi jo oma lauma jonne pikkuherra matkaa viikon päästä.

Pienistä kiireistä huolimatta rottalassa on kuitenkin kesä. Ilmojen lämmettyä torimyynti on vilkastunut ja sen myötä rottamusten tuoreruokavalikoima monipuolistunut paljon. Silloin kun kokonaisia vesimeloneita myydään euron kappale ja monien muiden tuoreiden hinnat laskevat euroon kilo, on huomattavasti mielekkäämpää pitää jääkaapissa aina tuoretarpeita niin että niitä riittää reilusti rotillekin. Eilen sorruuttiin myös tuomaan rotille useita kokonaisia tuoreita silakoita, joka on aina se fiksuin veto hellepäivinä kun rottalaan on tulossa vieraita... Lasten suusta kuulee totuuden ja kyllä meillä rottala kieltämättä hieman haisi. Pia koitti kyllä vakuutella, että häkkien vieressä vain ;D

Nyt likat ovat päässeet nauttimaan kesäillasta rottalan lattialle, nyt kun likkahäkissäkin on enää vain kotiin jääviä. Mimosalla, Kismetillä ja Usvallakin on viimein hyvä hetki alkaa kunnolla opetella jaloittelun iloja..

Vapaat pojat

Yorkie

Sumun ja Laineen kiinnitys Heurekan koripallojoukkueeseen varmistui tänään, joten nyt kotona olevista riiviöistä enää
kaksi on vailla omaa ihmistään. Muut muksut matkaavat uusille omistajilleen tämän viikon kuluessa. Osa lähemmäksi, osa useamman sadan kilometrin päähän. Riiviö-termi on hyvin kuvaava etenkin toisen vapaan pojan, Yorkien kohdalla. Yorkie kun on oikea leikkisä ikiliikkuja, joka pukittelee ja haastaa isompiaan painiin - intoutuen välillä leikkimään kädenkin kanssa. Mikäli itsellä olisi suunnitelmissa kasvattaa uroslaumaa, Yorkie olisi juuri sellainen oman oloinen poika, eikä kaikkein vähiten siksi että nuori herra on agouti ;) Yorkien kohdalla kaikki energia tuntuu kuluvan liikkumiseen ja nyt seitsemän viikon iässä poika on selvästi veljeään DaCapoa pienikokoisempi ja virtaviivaisempi, eikä vain siksi että veljen karvat ovat hassusti kikkaralla.

Kuura

Toinen vapaista pojista, Kuura, on puolestaan hiukkasen rauhallisempi. Siinä missä Yorkie on välillä ihan adhd Kuura on sellainen normaali menevä ja utelias rottanapero. Sen myötä Kuura malttaa tulla enemmän myös syliin ja käsiä tutkimaan, kun sen ei ole pakko olla ihan koko heräilläoloaikaansa liikkeessä - vaikka eiköhän tuo luonne Yorkiellakin iän myötä hieman tasaannu, jos se yhtään normiuroksiin tulee. Yorkiekin kyllä tulee syliin ja olkapäälle - ja koettaa suunnata siitä kohti uusia seikkailuja.

Uusia seikkailuita pikkupojilla onkin nyt ollut. Päädyin eilen putsaamaan poikien

Kuura

häkin ja sen myötä aloittamaan Yorkien ja Kuuran totuttamisen uroslaumaan siksi aikaa kunnes poikien oma koti löytyy. Tähän asti Yorkie ja Kuura kun ovat jakaneet häkkinsä DaCapon ja Hallan kanssa, jotka suuntaavat nyt Erikan hoiteisiin Jappin ja Erikan isojen poikien luo. Yorkie on ollut muutoksesta vähemmän ihmeissään, onhan sillä jo kokoa ja itseluottamusta jonkin verran enemmän kuin Kuuralla, joka on aristanut isoja poikia vähän enemmän. Isot pojat ovat ottaneet pikkuiset varsin hyvin vastaan, mitä nyt Yorkien enon ja Kuuran isän Pamauksen on pitänyt muksuja vähän selätyttää.

[suora mainos]Mikäli jollakulla siis on yhden tai kahden pojan kokoinen vapaa paikka laumassaan, pojista voi viestittää sähköpostiin smahof@gmail.com[/suora mainos] ;D

Kuura

Yorkie

Pikainen lataustuokio ennen uutta sinkoamista kohti ääretöntä

Frederik ja Yorkie

Isä ja poika

Nettivääristymiä

Tänään tuli törmättyä facebookissa kiertävään varoitukseen huonosta kissojen hoitopaikasta, jossa luvataan hoitoa myös kaikille muille eläimille (viime päivien postauksista ei suinkaan huomaa, että olen ottanut itselleni pitkästä aikaa aikaa kuitata univelkoja ja roikkua koneella ennen seuraavaa härdelliviikkoa). Varoituksen kirjoittaja on henkilö, jonka kolme kissaa olivat paikassa pitkäaikaishoidossa henkilön toisella paikkakunnalla olleen työrupeaman ajan. Paikka vaikuttaa ilmoituksen perusteella asiantuntevalta ja henkilö kertoo nähneensä paikasta myös kuvia. Aikataulusyistä hänen äitinsä kuitenkin luovutti kissat hoitajalle, eikä hän itse päässyt tapaamaan henkilöä tai näkemään paikkoja. Luottamus on periaatteessa hieno asia, mutta valitettavasti sillä on usein hintansa - niin tässäkin tapauksessa. Jutun kirjoitushetkellä henkilö oli saanut kolmesta kissastaan takaisin vasta yhden ja yksi kissoista oli todennäköisesti kuollut.

Toki ihmiset osaavat valehdella ja vääristellä myös kasvotusten, mutta tämän tapaiset tapaukset ovat yhtenä syynä siihen miksi en mielelläni luovuta tai ota vastaan eläimiä henkilöiltä joita en ole tavannut. Vaikka poikasille saisi välillä kyytejä kauaskin tuttujen tai tuttujen tuttujen kautta, en useimmiten mielelläni lupaa eläimille kyytejä muuten kuin omien menojeni yhteydessä - poikkeuksena ne kerrat jolloin vastaanottaja on ennestään tuttu tai kuriirina toimii henkilö jonka arvostelukykyyn eläintenluovutuksissa luotan täysin. Sitä vain haluaa vielä luovutustilanteessa nähdä, että henkilö vastaa sitä mielikuvaa jonka henkilöstä on sähköpostien ja joskus puheluiden kautta saanut (olen itse kyllä tolkuttoman huono puhumaan puhelimessa, minkä takia hoidan lähes kaiken yhteydenpidon mieluiten sähköpostilla tai kasvotusten - mistä huolimatta minulle kyllä saa soittaa, jos siihen on tarvetta). Kotiin asti en kuitenkaan poikasenostajille yleensä tuppaudu, mutta katselen kyllä mielelläni jos saan kuvia rottamuksista uudessa kodissaan ja uudessa asumuksessaan.

Omalta osaltani koitan pitää homman avoimena myös toiseen suuntaan: luovutan poikaset mieluiten kotoani ja mikäli meille on tulossa hoitoon eläimiä, ovat hoidokin omistajat enemmän kuin tervetulleita käymään paikanpäällä myös hyvissä ajoin ennen reissulle lähtöä. Blogissa ja sähköposteissa kun ei varmasti niissäkään välity koko totuus omasta eläintenpidostani, niin annan mielelläni jokaisen muodostaa siitä kuvan itse. Toki joissakin tilanteissa poikasten hankkijoillekin on yksinkertaisesti helpompaa hakea muksut esimerkiksi Tampereelta tai näyttelyistä - sekin toki järjestyy, eikä se sulje pois sitä etteikö meille saisi poiketa halutessaan myös myöhemmin Turkuun eksyessään. Vaikka olenkin välillä taitava buukkaamaan iltani milloin milläkin, ajan niin salliessa juoruan rotista ja niiden pidosta sekä esittelen tuota meidän rottalaa mielelläni toisille lajista kiinnostuneille.

Nettivääristymät toimivat toki myös toiseen suuntaan. Välillä netissä tulee törmättyä siihen, kuinka jonkun tutun eläintenpitoa lähdetään arvostelemaan joidenkin nähtyjen kuvien tai kuulopuheiden perusteella ympäri nettiä. Välillä näihin liittyy myös painavia toteamuksia siitä, kuinka kyseessä olisi vähintään eläinsuojeluilmoituksen paikka - ilmoitus vain jätetään usein tekemättä. Yhdessä tapauksessakin arvosteltiin voimakkaasti sitä kuinka eläimiä pitää haalia niin paljon ettei riitä raha edes asumuksiin, vaan eläimet pitää tunkea pieniin muovilaatikoihin - jotka olivat kyllä lakisääteiset mitat täyttäviä, pääsääntöisesti mammailukäytössä ja kasvatuskäytössä pinottavuutensa vuoksi tehdasvalmisteisia valmiita eläinasumuksia kätevämpiä. Kyseisellä henkilöllä oli kyllä paljon niitä miniduniakin käytössä, eikä asumusratkaisua taatusti ollut sanellut pelkät taloudelliset syyt. Ja on sitä nettikritiikkiä sadellut omallekin kohdalle: olen muunmuassa saanut arvostelua siitä, että pidän hamstereitani ihan liian pienissä ja virikkeettömissä asumuksissa ja valistusta siitä, kuinka hamsterit vaativat tilaa ja virikkeitä siinä missä rotatkin. Sitä en voi kyllä kieltää, etteivätkö nuo meidän Kios-häkit näyttäisi kuvissa todella pieniltä ja ankeasti sisustetuilta, mutta ei niissä kyllä hamstereita tai muitakaan pikkujyrsijöitä ole asunut; vain mammailevia rottia ja niitäkin vain sen aikaa kunnes muksut avaavat silmänsä ja alkavat riekkua enemmän.  

Toisaalta on erittäin hienoa, että ihmisiltä löytyy luottamusta. Että ihmiset uskaltavat ottaa minultakin poikasia vaikkeivat olisi koskaan päässeet näkemään eläinten oloja ja vanhempia. Luottamus on kuitenkin välillä myös vaarallista, minkä takia sitä koettaakin patistaa ihmisiä kriittisyyteen. Mikäli siis välillä innostun tuputtamaan noutoa vaihtoehtona, pyydän ymmärrystä. Kyse ei ole siitä että olisin kyllästynyt kuskaamaan rottamuksia reissuilla mukana. Haluan vain osaltani ylläpitää sitä kulttuuria, että ostajan on mahdollista päästä näkemään tulevan lemmikkinsä sukua ja kasvuympäristöä. Koska mitä useampi poikasenostaja niin haluaa tehdä, sitä vaikeampi sellaisten henkilöiden on toimia joilla olosuhteissa on oikeasti jotain pielessä.

Kuvapäivitystä

Sain Janinalta tilaamani uudet virikkeet torstaina ja rottamukset saivat ne heti silloin itselleen tutustuttaviksi. Kuvien siirto koneelle asti jäi kuitenkin tähän aamuun, samoin kun Tapsan Lilianista nappaaman makoilukuvan. Uudet virikkeet aiheuttavan aina perusteellisen tutustumistuokion laumoissa, mikä onkin uusien juttujen hienoin puoli. Rottien tutkimista ja hääräilyä kun on ilo katsella.

Lilian makoilee

Poikien uusi pesä

Pamaus kurkkii, Frederik kuikuaa

Mimosa tutkii tyttöjen uutta pussia

Sade ja Kaste tutkivat roikkuvaa pesää

Sumu löysi pussin

Joukkohyökkäys

Kismet tutkii pussin eri käyttötapoja

Lilianin osalta ei ole vielä kertoa vauvakuulumisia ja niiden kertominen siirtynee ainakin kuukaudella; Lilianilta löytyi eilen kiima. Neiti joutuu siis matkaamaan uudestaan sulholaan ensiviikolla. Tapsaa harmittaa kun hän joutuu olemaan taas neidistä erossa eikä hänen kovasti odottamiaan lapsia vielä syntynyt. Miua harmittaa lähinnä hänen puolestaan.

Ensiviikoksi on aika monta rottajuttua tiedossa: neljä poikastenhakijaa ja Lskgy:n kokous. Sitten rottalassa rauhoittuu taas hetkeksi. Vaikka ellei paremmin tietäisi, niin pelkäisin uutta babyboomia. Likkalauman mammaosastosta pari kun on kehittänyt melkoiset mahat... Pitänee alkaa hieman rajoittaa niiden nameja ja lisätä jaloittelua ;) Urosten luokse nämä neidit kun eivät ole päässeet.