sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Skunkkeja katsomassa

Sissi ja poikanen
Eilen aamulla kulku suuntautui kohti Mäntyharjua. Turusta ei päässyt sinne junalla ihan suoraan, mutta selvittiin yhdellä
Pasilaan osuneella vaihdolla. Matka-aika meni yllättävänkin nopeasti, tosin omalla kohdallani asiaa saattoi auttaa se että juna oli buukattu niin täyteen että viimeiset vapaat paikat Pasilasta eteenpäin olivat eläinvaunussa. Niinpä jouduttiin jakamaan loosi yhden valkoisen länsiylämäänterrierin ja suloisen pienen sekarotuisen kanssa. Juuri Mäntyharjua lähestyessä tuo sekarotuinen, Nala, vielä nukahti makeasti venytellen syliini. Tuli sitten ihan kriminaaliolo kun piti laskea toinen alas.

Se unohtui kuitenkin pian kun jännitys haisulien näkemisestä alkoi saada enemmän vallan. Tea oli tullut meitä vastaan asemalle miehensä ja lapsensa kanssa ja jatkettiin siitä sitten heille. Paikanpäällä oli ensimmäisenä vastassa katettu ruokapöytä, kun Tea halusi tarjota meille ensin ruuat kun olimme tulleet pitkän matkan takaa - oli oikein jälkkärit ja kaikki, mikä yllätti kyllä oikein mukavasti. Hänen miehelleen ei ollut tullut edes mieleen, että jotkut lähtisivät tällaiselle reissulle vain katsomaan eläimiä. Pöydän ääressä juteltiin toki haisuleista, mutta myös matkustelusta. Nämä
Minä ja pikkupoika
kaksi teemaa kyllä linkittyvät sen meidän tulevan reissun takia.

Ruuan jälkeen oli aika tutustua poikasten Puppi-isään. Poikasten takia Puppi kun joutuu asumaan nyt eri tiloissa kuin jälkikasvunsa ja poikasten emo. Oli kyllä hassu tunne saada Puppi ensikertaa syliinsä. Kokonsahan puolesta herra oli kuin kissa tai pieni koira, mutta ruumiinmuoto oli sellainen jännä - kunnon päärynä tai iso pisara (minkätakia noista tulikin sitten lylleröpylleröitä ;)). Puppi osoittautuivarsin pian oikein persoksi nameille, joilla pääsimme poikaa lahjomaan. Pienet koiran namit menivät oikein siististi, mutta vesimelonin kanssa herra osasi porsastella vähintään yhtä hyvin kuin rotat - se kun piti ensin pistää oma toimisesti annospaloiksi käyttäen apuna etutassujen kynsiä. Pidellessä Puppia sylissä tuli myös havaittua hyvin pojan ominaishaju, joka oli havaittavissa yhtä hyvin koirilla. Haju oli kuitenkin selvästi erilainen, jotenkin myskimäinen. Kumpikin meistä koki hajun aika neutraalina - joskin selvästi likaista rottahäkkiä parempana jonka kanssa on tähänkin asti pystytty elämään.

Jonkin ajan kuluttua vietiin Puppi takaisiin huoneeseensa ja Tea meni houkuttelemaan Sissi-emoa pois pesänsä luota. Sissi kun on pesästään yhtä tarkka kuin osa rottaemoista; mikäli pesää meni liian lähelle, seurasi pientä puhinaa ja tömistelyä. Kummasti kyllä Sissi oli selvästi kiinnostuneempi suojelemaan pesää kuin poikasiaan. Poikasten ollessa pesän ulkopuolella Sissi ei ollut moksiskaan siitä missä muksut liikkuivat ja koskiko niihin joku - pesäalueelle ei vain saanut mennä. Tästä oli onneksi helppo pitää kiinni, sillä hereillä ollessaan kakarat viipottivat jo sujuvasti ympäri olohuonetta ja keittiötä ja painivat keskenään ja lelujen kanssa. Ottaessani kakaroita syliin moni niistä innostui leikkimään myös hameeni kanssa, kun siinä oli kakaroita kiinnostavia liehuvia osia. Koska skunkkien ominaishaju oli yksi meitä kiinnostaneista asioista, muksujakin tuli nuuhkuteltua aika tarkkaan. Ehkä huvittavan näköistä, mutta toisaalta - tulipahan testattua samallasekin ettei noistaainakaan välittömästi oireile vaikka olisi kuinka nenä kiinni turkissa ;)

veljekset
Muksujen alkaessa vetäytyä maitobaarille ja nukkumaan lähdettiin rantakävelylle Pupin kanssa. Tea kun oli kehoittanut meitä ottamaan uikkarit mukaan, että pääsee samalla testaamaan läheisen rannan. Uintireissu olikin varsin virkistävä - ja tämän kesän osalta myös ensimmäinen järvireissuni. Valjaslenkin aikana pääsi samalla paitsi seuraamaan Pupin liikkumista ja touhuamista, myös ihmisten reagointia siihen kun hihnan päässä on vähän omituisempi otus. Siitä kun Tea oli meitä jo vähän varoitellutkin, että noiden kanssa ulkonaliikkuessa voi varautua vastaamaan ihmisten kysymyksiin. Puppi ehtikin saada useamman silittelijen sinä aikana kun minä ja Tapsa viihdyimme järvessä.

Takaisin talolle päästessä Tea laittoi meille vähän välipalaa, jonka jälkeen muksut alkoivatkin taas heräillä. Nyt oli kakaroillakin vuorossaruoka-aika, vaikka mukuista kaikki eivät olekaan vielä siirtyneet maistelemaan kiinteää ruokaa. Osa poikasista on tämän siirtymisen kuitenkin jo aloittanut ja etenkin isoin poikasista, toinen tytöistä, kävi innolla annoksen kimppuun. Emo Sissi on myös alkanut kantaa joitaiin ruokapaloja pesälle, eli selvästi mammankin mielestä muksujen on aika alkaa tutustua muuhunkin ruokatarjontaan kuin maitobaariin.
Pojat leikkii

Päivä jatkui jutellessa ja kysellessä, kunnes tajusin Tapsalta kysellä mitä kello on. Kotona kun oli tullut katseltua että junia Turkuun päin lähti puoli viideltä ja puoli kahdeksalta. Kotona junien väli oli tuntunut kauhean isolta, kun oli miettinyt että mitä jos ei ihan ehdi tuohon aiempaan niin kehtaako sitä sitten roikkua toisten vaivoina ihan iltaan asti. Siinä kohtaa kun sitä kelloa lopulta muisti katsoa, ei siihen jälkimmäiseen junaan ollutkaan enää kauaakaan - lopulta jouduimme jopa vähän juoksemaan että ehdimme siihen.

Päivän jälkeen olemme Tapsan kanssa molemmat varsin vakuuttuneet siitä että se oma laji on nyt löytynyt. Nyt keskusteltavana asiana on enemmän ajankohta. Ilman reissua kummatkin kun olisimme todennäköisesti jo täysin valmiit ottamaan toisen tämän poikueen pojista. Nyt pitää selvitellä sitäkin saisiko pojalle luotettavan hoitajan reissun ajaksi. Ymmärrettävästi hoitajaehdokkaitakin kun mietityttää tuo haju - mietittyttihän se meitäkin vielä kaiken
lukemamme jälkeen. Näiltä poikasilta kun ei ole edes poistettu hajurauhasia, mikä tekisi meistä hulluja myös osien haisunäätäihmisten mielestä. Silläkin hoitajia on kuitenkin hyvä tiedustella etukäteen, koska haisunäätä ei ole välttämättä kaikkialle yhtä tervetullutvieras kuin pieni söpö koira - vaikkakin toivottavasti osalla kanta vähän lievenee tutustumisen myötä kuten rottien kanssa on käynyt. 

Reissulta tuli koutiuduttua lopulta puoli kahden maissa yöllä. Siltikään sitä ei malttanut heti mennä nukkumaan, vaan piti sen verran poiketa facebookiin että sain päivitettyä pienistä kuvia sinne. Blogin päivittäminen jäi kuitenkin kummasti aamuun.



Tapsa ja skunkki
Välipalaa
Isä Puppi

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan pienenä vinkkinä voisin jälleen kerran ilmaista, että skunkkia ei kannata koskaan hankkia ellei siltä poisteta hajurauhasia. Hajurauhasten kanssa eläminen on mahdotonta. Kannattaa harkita sata kertaa ennen päätöstä, vaikka pennut kuinka suloisilta nyt vaikuttaakin.

Susanna Hoffren kirjoitti...

Kyllä tuota tuli aika paljon mietittyä ja tuosta lueskeltua. Kuitenkaan kukaan leikkaamattoman skunkin omistaja ei pitänyt tuota hajurauhallisuutta mitenkään erityisen ongelmallisena tai arkielämää suuresti haittaavana ominaisuutena, joten uskaltauduimme lopulta leikkaamattoman tapauksen ottamaan.

mantajuliana kirjoitti...

Vaikuttaa vähän siltä että skunkki on tässä tapauksessa vain ehdottomasti saatava, hinnalla millä hyvänsä. Neste jota skunkit anaalirauhasistaan päästävät ei ole yhtä "kesyä" sorttia kuin esimerkiksi freteillä, vaan se voi oikeasti jopa väliaikaisesti sokeuttaa ihmisen. Asunto menee takuuvarmasti täysremonttiin jos vahinko pääsee käymään, eikä siinä vaiheessa puhuta vain uusien tapettien laittamisesta. Täytyy kyllä ihmetellä kasvattajan vastuuttomuutta kun myy skunkit operoimattomina. Monet sanovat ettei hajurauhasia tarvitse leikata ja vetoavat nimenomaan sen laittomuuteen tai epäeettisyyteen, leikkaukset eivät ole halpoja operaatioita joten siinä on helppo paikka kasvattajalle säästää rahaa, ja siihen nähden pennut myydään ylihintaan. Suomessa etenkin ostajia on helppo viilata silmään kun laji on vielä sen verran tuntematon ja uusi täällä ja ihmiset haluavat erikoista hinnalla millä hyvänsä, vaikka kyseessä saattaisi olla jopa oma terveys.

Susanna Hoffren kirjoitti...

Suomesta en onnistunut löytämään muita joilla olisi kokemusta leikkaamattomista skunkeista kuin Mihailin kasvattajan. Lisäksi kokemuksia löytyi kuitenkin englantilaisilta ja saksalaisilta harrastajilta. En jotenkaan jaksa uskoa että englantilaisilla lemmikinomistajilla olisi kauheaa tarvetta viilata linssiin toisessa maassa asuvia mahdollisesti tulevia harrastajia, saati säästää suomalaisen pentueen omistajan rahoja. Ainoat joita löysin jotka olivat ehdottomasti vastaan leikkaamattoman skunkin pitoa olivat henkilöitä jotka eivät olleet koskaan edes nähneet leikkaamatonta skunkkia (näissä oli sekä leikattujen skunkkien omistajia että ihmisiä joiden mielestä haisunäädät eivät ylipäätään kuulu lemmikeiksi).

En usko että spreijaaminen kovin miellyttävää on jos niin joskus pääsee käymään. Tämän varuiksi on jo netistä haettu ohjeita hajun poissaamiseksi (yhdysvalloista tästä on villien yksilöiden myötä enemmänkin kokemusta). En ole kuitenkaan myöskään kuullut että kukaan olisi siihen vielä kuollut, toisin kuin esimerkiksi koiran puremiin. Eli en koe että haisunäätä olisi edes pahimmillaan esimerkiksi koiraa vaarallisempi otus (ex-miehen omistama kämppä on myös joskus saatettu täysremonttiin vuokralaisella sielä olleen eroahdistuskoiran toimesta, eikä siitäkään pelkällä tapettien vaihdolla selvitty).

Susanna Hoffren kirjoitti...

Edelleenkin otan kyllä mielelläni linkkejä vastaan, jos sinulla tai jollakulla muulla on linkittää sivuja joilla kerrotaan noista leikkaamattomien kesyskunkkien aiheuttamista ongelmista, tai henkilöä jolla olisi niistä omakohtaista kokemusta. Itse kun en noita tosiaan onnistunut googlettamalla löytämään.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä hajua ei saa millään aineilla pois, siitä voi lukea mistä tahansa keskustelupalstoilta. Ihmiset ovat yrittäneet kaikki aineet esimerkiksi koiraansa kun skunkki on suihkauttanut koiran päälle myrkyt - mutta haju ei lähde millään pois. Jenkeissäkin esimerkkinä autot menee lunariin kun niillä ajetaan skunkin päälle, sitä hajua ei saa edes autosta myrkyillä pois. Moni ihminen kertoo asuvansa leikkaamattoman skunkin kanssa vain koska eivät uskalla totuutta paljastaa. Kaikkeen ei aina ole uskominen. Mutta totuus kuitenkin on ettei leikkaamattoman kanssa voi elää normaalia elämää. Itselläni on skunkkeja, mutta ovat todellakin leikattuja. En ikimaailmassa voisi ajatella vaarantavani omaa taikka lasteni terveyttä jonkin lemmikin myrkyn takia. Skunkki haisuttelee helposti säikähtäessään, ollessaan riemuissaan, leikkiessään tai joutuessaan ahdistetuksi "nurkkaan" esimerkiksi toisen lemmikin painostamana. Ja todellakin se kämpän remontointi sen jälkeen ei ole mikään pieni, vaan menee täysremonttiin. Älkää nyt hairahtuko hyvät ihmiset hankkimaan leikkaamatonta skunkkia tietämättä seuraamuksista. Voin kertoa ettei naapuritkaan tule ilahtumaan lemmikistä, joka haisee heille saakka, tulee takuuvarmasti valituksia jotka kiirivät viranomaisille saakka, mikä voi aiheuttaa skunkista luopumisen. Nämä ovat asioita jotka kannattaa ottaa tosissaan, vaikka nyt olisi kuinka innostunut ja päättänyt keinolla millä hyvänsä hankkivansa eksoottisen lemmikin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja tiedoksi sekin, että skunkkeja siis saa kyllä ihan operoituinakin. Tässä pentujen myynnissä haisee kyllä nyt todellakin nopea rahan saanti, pennut saatava nopeasti pois isolla hinnalla. Leikkaamattomina vain siksi ettei myyjällä ole tietoakaan mistä olisi saanut leikkaukset hoidettua. Hajurauhaset olisi pitänyt poistaa jo noin 5 viikoisina.

Susanna Hoffren kirjoitti...

Niitä linkkejä olisi edelleen mukava saada, niin olisi helpompi suhtauttaa noita tietoja muualta luettuun :) Hajunpoistamisessa on ollut juttua esimerkiksi Myytinmurtajissa, jossa testattiin monia aineita joiden on perinteisesti sanottu poistavan skunkin hajua. Näistä aineista valtaosa ei toiminut. Kuitenkin esimerkiksi vetyperoksidin, soodan ja tiskiaineen sekoitus poisti hajun, ja teollinen skunkinhajun poistaja poisti hajun kohtalaisesti.

Susanna Hoffren kirjoitti...

Ja toivottavasti et kyllästy tähän miun linkkien kyselyyn. Itseä vain oikeasti kiinnostaisi lukea asiasta lisää, vaikka omalla kohdallani tämä ei luonnollisesti enää vaikuta ensimmäisen skunkin hankintaan ja jos joskus päädymme hankkimaan toisen haisulin, niin silloin itsellä on todennäköisesti jo omakohtaista tietoa siitä onko asiasta ollut omalla kohdalla ongelmaa. Tämänhetkisen perusteella seuraava voisi olla kumpi tahansa (mieluiten Suomessa syntynyt), mutta Mihail on ollut meillä vasta niin vähän aikaa, ettei asia ole senkään myötä mitenkään ajankohtainen (eikä pojastakaan voi tietenkään varmuudella sanoa miten se aikuisena asioihin reagoi).

Itsellä ei ole asiassa mitään vahvaa periaatetta suuntaan eikä toiseen tähän asti lukemani perusteella; leikkaus ei vaikuta minusta kastraatiota isommalta operaatiolta ja meillä moni eläin on kastroitu vain oman mukavuudenhaluni tähden. Toisaalta lukemani perusteella moni on elänyt ongelmitta myös leikaamattoman kanssa. Suomessa kuviota tietenkin jonkin verran hankaloittaa tuo lakiasia.