Kasvattajapäivät

Kasvattajapäiviltä on nyt kotiuduttu, ja pakko sanoa että takana on oikein mielenkiintoinen viikonloppu. Mukana oli hyvin eri vaiheessa kasvatustyötä olevia ihmisiä: siitä vasta haaveileva, pari meitä joilla oli takana sijoituspoikueita ja pesässä ensimmäinen oma poikue, parikymmentä vuotta rottien kanssa touhunneita, kasvatuksen jo lopettanut ja kaikkea siltä väliltä. Muunnokset ja kasvatuksen mittakaava olivat myös moninaiset. Viikonlopun päätteeksi pääsimme tutustumaan myös Sanders-rottalaan, jossa pääsi näkemään hyvin eri muunnosten edustajia Sarin esitellessä niitä samalla kyydillä reissaannelle tuomarioppilaalle eli Tellulle. Sarilta miulle lähti mukaan myös tumma rb-ag naaras, ja automatka kotiin menikin jo osin sille sulhoa miettiessä. Saijalle, Tellulle ja Tiinalle rottia tuli myös siinä määrin, ettei Sarin luona arvaa kuulemma poiketa ainakaan pariin vuoteen.

Rottien kuvaamista.

Paikanpäälle Porvooseen saavuttua mielenkiinto kohdistui ensin aamupalaan, mutta päivän  (ja seuraavan aamun) parasta antia olivat kuitenkin keskustelut. Puhetta oli paljon niin kunkin kasvatyön vaiheesta, haasteista ja suunnitelmista, kuin yleisemminkin kasvatuksen käytännöstä. Kasvatuksen tähtihetkien ohella puhuttiin paljon myös niistä ikävämmistä asioista: synnytysongelmista, karsimisesta, luonneongelmista, isomman lauman aiheuttamasta työmäärästä. Etenkin näitä kuunteli suurella mielenkiinnolla. Silloin kun kun kaikki menee hyvin, poikueisiin syntyy haluttuja muunnoksia ja eläimet pysyvät terveinä, on helppo olla motivoitunut ja suunnitella tulevaa. Kuitenkin isomman eläinmäärän myötä tulee väistämättä myös takapakkeja, ja ongelmien kasaantuessa motivaation löytäminen on paljon vaikeampaa. Näin alussa on hyvä kuulla mitä kaikkea voi tulla vastaan, ja miten niistä on sitten selvitty. Vaikka onhan itsellä jo hiirten kohdalta vähän kokemusta myös kasvatusongelmista.

Tellulle muuttanut marten poika (Ehdottomasti parempia kuvia muunnoksesta: http://coldrats.wordpress.com/)

Oikein mukavaa oli myös päästä näkemään marteneita muutenkin kuin kuvissa. Sinillä, Elinalla ja Meijulla oli mukanaan useampi eri-ikäinen ja näköinen marten, jotka uuden muunnoksen edustajina keräsivät muitakin ihmettelijöitä. Sini antoi myös tutustua laatimaansa terveystietokaavakkeeseen, poikaskaavakkeeseen ja sijoitussopimukseen. Muutaman muunkin henkilön poikaskirjanpitoa tuli vähän nähtyä, ja niistä sai kyllä ajatuksia siihen, mitä ja miten asioita kannattaa kirjata ylös. Näin pienen eläinmäärän kohdalla mitä itsellä on kun sortuu liian helposti siihen ajatteluun, että kyllähän sitä muistaa vaikkei kaikkea kirjaisikaan ylös. Se ei kuitenkaan olekaan sitten yhtään niin helppoa, kun pitäisi muistaa useamman sukupolven taakse. Eli kansio ja muistikirjaostoksille on hyvä lähteä jo nyt.

Sarin luona sain sitten Saijalta ystävällissävyisen nootin siitä, kun miulla ei ollut mukana yhtään varaboksia. Se kun on kuulemma ihan perusasioita, että vähintään yksi varaboksi on hyvä olla aina mukana, vaikkei mitään olisikaan suunnitellut hankkivansa. Että on sitten boksi jos käy niinkuin kävi - löytää jotain sopivaa mitä ei ollut varannut ennakkoon. Kasvatussuunnitelmien muututtua konkreettisemmiksi sitä oli samalla asettanut itselleen kiellon hankkia söpöjä satunnaisten muunnoksen edustajia ja luvan suunniteltuja kasvatusmuunnoksia edustaviin eläimiin. Siinä kohtaa kun Sari kaivoi esille boksin jossa oli useampi russian blue agouti, joista totesi tuon yhden likan olevan turhan tumma russian blue agoutiin, sitä vain huomasi heti ajattelevansa että haluan sen sitten itselle essexiin. Essex kun kuitenkin vaalentaa pääväriä (sitten kun vain keksisi sille sopivan essex-sulhon). Sarilta sain sitten lainaboksin, ja sovittiin että katsotaan maksua sitten kun tiedän mille urokselle tuota käytän (että onko korvaus sitten poikanen vai poikasen hinta). Kutsumanimeltään neidistä tuli Delilah. Viime vuoden keväänä kun päätin seuraavaksi kaksikoksi Jolene ja Delilah, mutta ei sitä sille kuitenkaan mitään mahtanut, että Marika vain oli heti Marika, Seraphine lyheni Seraksi ja Jolenen poikueelle oli oma teema mielessä. Siinä siis kesti, mutta samalla kun syntyi päätös neidin nappaamisesta Turkuun tiesin Delilahin saapuvan.

Delilah ja Sera.

Eikä Delilah jäänyt viikonlopun ainoaksi herätehankinnaksi. Samalla kun istuimme kasvattajapäivien pitopaikan pihassa pitämässä esittelykierrosta, sain tekstiviestin tutulta hiiristiltä Pyhtäältä. Kanayhdistys oli samassa tapahtumassa kaninäyttelyn kanssa, ja sen myötä paikalla oli myynnissä eri värisiä viiriäisiä. Kyseli sitten haluanko meille parveen täydennystä. Asia oli käynyt mielessä jo silloin kun meiltä jouduttiin se yksi kana lopettamaan, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja pyysin itselle tuliaisiksi yhtä beigeä ja yhtä kirjavaa viiriäiskanaa. Nämä ovat vielä välietapilla Kaarinassa, ja kotiutuvat huomenna.

Nyt olo on väsynyt, mutta tyytyväinen. Reissu oli ehdottomasti tekemisen arvoinen.