R.i.p. Sanaris

Sanariksen kunto on ollut taas pari päivää huonompi, ja pojan hengitys sen nukkuessa vaivalloista ja kuuluvaa. Vaikka näitä huonompia päiviä on ollut aiemminkin, tänään tein lopulta sen lopullisen päätöksen. Sanaris ei ole kuitenkaan ollut täysin kunnossa enää pitkiin aikoihin, vaikka en ole osannutkaan päästää siitä irti. Kysymys on jo kuukausia ollut pitkälti siitä, onko pojalla ollut huono päivä vai onko se ollut "vain" puolikuntoinen. En usko että se on liiemmin kärsinyt tilastaan, mutta ei se ole varmasti myöskään elänyt täysipainoisen rottamaista elämää enää viime aikoina.

Yksi syy kiinnipitämiseen on ollut myös pelko siitä mitä uroslaumassa tapahtuu ilman Sanarista. Pojan ensikertaa sairastuessa Frederik ja Pamaus alkoivat ottaa pahasti yhteen ja purivat toisensa lopulta haavoille asti ennenkuin Sanariksen kunto koheni sen verran että poika otti johdon takaisin itselleen. Nyt pelkää saman taas toistuvan, vaikka luulisi että johto olisi jo siirtynyt jommalle kummalle nuoremmista Sanariksen oltua näin kauan huonossa kunnossa. Nyt tarkkaillaan ja toivotaan ettei lauma lähde taas hajoamaan.

Nyt ei sitten talossa ole enää yhtään ryssää. Poikalauman papparainen on poissa.

R.i.p. Sanaris
22.11.2011-31.7.2013

Visiitti Heurekaan

Rottahuoneen sijainnin selvittelyä

Muistan olleeni ala-asteella kun luin ensimmäistä kertaa Heurekan koripalloilevista rotista. Lehti oli Lemmikki ja elettiin
90-luvun loppua. Haaveilin silloin kovasti omista lemmikkirotista ja koripallorotista luettuani halusin ehdottomasti mennä niitä katsomaan. Ensimmäinen Heurekareissu kuitenkin vähän lykkääntyi, tai vähän enemmänkin kuin vähän; sunnuntainen oli nimittäin se ensimmäinen kerta. Siitäkin huolimatta, että Seran tyttären Minervan lähdettyä Heurekaan pelaajaksi 1,5-vuotta sitten päätin erittäin vakaasti meneväni katsomaan neitiä sinne heti kun se on vähän isompi.

Tällä kertaa lykkäämisessä ei kuitenkaan ollut enää puhettakaan. Minttua ja Vanamoa (eli Sumua ja Lainetta) oli päästävä katsomaan, ja Pia oli varannut minulle ja Tapsalle vapaaliputkin paikanpäälle. Tuolloin 90-luvun lopulla kun ensimmäiset omat rotat ja rottien kasvatus olivat vasta kaukaisia haaveita, en uskaltanut edes kuvitella että omat kasvatit liittyisivät joskus Heurekan mimmiliigaan. 9-vuotiaalle minulle sellaisen asian kuuleminen olisi todennäköisesti ollut sävähdyttävämpää kuin keskivertoihmiselle lupaus olympiakullasta tai oman lajin maailmanmestaruudesta. Nytkin oli kieltämättä aika fiiliksissä, kun kuuli että Minttu pelaa jo ammattilaispeleissä yhtenä Heurekan nuorimpana pelaajana.

Rottien uima-allas

Viikonlopun alku meni Ropeconissa myyntipöydän takana, ja vaikka myyntipaikka olisi ollut sunnuntaina auki kolmeen, minulle luvattiin poistuminen kohti Heurekaa jo yhdeksi. Päivän viimeinen koripallopeli oli ohjelmassa klo 14.30, ja minä en halunnut ottaa pienintäkään riskiä sen missaamisesta. Myyntipöydän kasaanlaiton ja auton pakkauksen jälkeen ehdin Heurekalle lopulta kymmentä vaille kahdeksi. Siellä ensimmäinen asia lippujen lunastuksen jälkeenkin oli etsiä rottahuone, jotta sinne löytäisi varmasti nopeasti pelin alkaessa. Ja unohtui siinä toki heti hyväksi toviksi rottia katselemaankin, kun bongasin heti sekä Vanamon että Minervan. Minerva kun on iästään huolimatta yhä virkeä ja osissa peleissä mukana.

Itse olin ehtinyt jo hetken harmitella unohtamaani kameraa, mutta onneksi Tapsalla oli mukana PS Vita-konsoli, jossa on parempi kamera kuin kännykässäni. Tapsa saikin sitten kuvausvastuun, kun asetuimme katsomoon seuraamaan peliä. Onneksi olimmekin olleet paikalla hyvissä ajoin, sillä katsomo täyttyi ihan täyteen ja osa ihmisistä päätyi seuraamaan peliä katsomon sivuilta rottahuoneen päälle asetetuilta screeneiltä. Itse onnistui pääsemään keskelle eteen, eli mitä parhaimmalle autiopaikalle.

Ensimmäiset pelaajat kentällä

Tällä kertaa rottia pelautti Annika, joka on vasta aloittanut Heurekalla rottien kanssa. Nämä olivatkin ensimmäisiä pelejä joissa Annika toimi yksin juontajana. Rotat meiltä hakenut Pia ei ollut sunnuntaina työvuorossa, joten häntä ei päässyt tällä kertaa näkemään. Pelin jälkeen pääsimme kuitenkin Tapsan kanssa Annikan mukana sisälle rottalaan kyselemään kuulumisia ja moikkailemaan neitejä. Junnuneidit osoittautuivat oikeiksi pikku apinoiksi, jotka pyrkivät koko ajan ylemmäs laukkujen päälle ja olkapäille. Minerva taas ei ollut esittäytymistuulella, vaan se vetäytyi mieluummin tiskiallastason alle lepäilemään. Yhden Janinan kasvatinkin mielen onnistuin pahoittamaan sen pöllittyä logon kännykkäpussistani. Voi sitä pettymyksen syvyyttä neidin piippauksessa, kun nappasin hienon aarteen tytön suusta. Onneksi neiti leppyi kuitenkin nopeasti päästyään syliin.

Rotista jutellessa aika meni ihan huomaamatta ja kohta tulikin Annikan aika laittaa neitejä yöpuulle yöpymishäkkiin ja

Rottahuone päädystä

lähteä hakemaan rottamusten iltasapuskoja. Siinä kohtaa mekin sitten jatkoimme matkaamme tutustumaan Heurekan muihin nähtävyyksiin, planetaarioon ja Body Worlds -näyttelyyn. Jälkimmäinen oli näistä itselle se rottien ohella toinen pakko nähdä -kohde, ja olisin halunnut lukea sielä ihan joka tekstin läpi ja käydä jokaisen näytekappaleen ajan kanssa läpi. Puolivälissä näyttelyä informaation sisäistäminen alkoi kuitenkin käydä vaikeaksi javäsymys painaa päälle - vaikka viikonloppu oli ollut mukava, oli se ollut myös raskas. Niinpä loppunäyttelyn joutuikin sitten katsomaan läpi vähän pintapuolisemmin, ja nyt pitää sitten koettaa ehtiä poiketa Heurekaan vielä uudestaan ennen kyseisen näyttelyn poistumista. Tapsakin kun kesti näyttelyä yllättävän hyvin, vaikka häntä esillä olevat ruumiit ja ruumiinosat alkuun epäilyttivätkin erittäin paljon, eikä hänellä nytkään riittänyt niin paljoa mielenkiintoa kaikkien yksityiskohtien niin tarkkaan tutkimiseen ja niistä keskustelemiseen kuin minulla olisi ollut intoa.

Rottakoripallo teki kuitenkin Tapsaankin vaikutuksen ja hänenkin mielestään nähtävää ja kokeiltavaa jäi vielä hyvin toisenkin reissun tarpeiksi. Neljä tuntia kun oli lopulta kuitenkin yllättävän lyhyt aika, vaikka sen alkuun ajatteli riittävän ihan kohtalaisesti. Heureka-kauppaankin jäi vielä toisenmallinen rottamagneetti ensikertaa varten, tällä kertaa mukaan tarttui Tapsan mielestä kivempi suorakaiteen mallinen magneetti.

Saippuapala Minttu

Rottala edestä

Pikapäivitys

Päivitettävää olisi, mutta väsymys painaa päälle. Niinpä lähes tyydyn vain ilmoittamaan, että nyt on (vihdoinkin!) vierailtu Heurekassa ja meille on tänään kotiutunut pieni marten-neiti. Heureka-reissu oli todella mukava, ja iso osa ajasta hurahti rottien touhuja (ja peliäkin) katsellen, jonka jälkeen pääsi vähän moikkaamaankin tyttöjä ja kyselemään kuulumisia. Myös Body worlds näyttely teki suuren vaikutuksen, ja sai suunnittelemaan uutta visiittiä Heurekaan viimeistään syyskuun kuluessa.

Uusi pikku neiti sai Saijalta viralliseksi nimekseen Zaya's Death Becomes Her ja meiltä kutsumanimekseen Lola. Nyt neiti pääsi yöksi isojen likkojen kanssa pikkuhäkkiin tutustumaan ja protestoimaan jaloittelumahdollisuuden puuttumista.

Tarkempaa ja kuvallisempaa raporttia tapahtumista seuraa toivottavasti vielä tämän viikon kuluessa, ennenkuin on aika päivitellä siitä toisestakin tulevasta perheenjäsenestä ;) Nyt siirryn parin kuvan myötä untenmaille.

Yksiväriset kentällä

Lola

Päivystyksessä

Mikko on reissussa ja lupasimme Tapsan kanssa käydä hoitamassa Hekua. Teoriassa homma kuulosti simppeliltä;
käymme Mikon luona katsomassa että Hekulla on ruokaa ja vettä, putsaamme vessat ja tarvittaessa kanin - Heklalla kun on nyt 9,5-vuotiaana alkanut olla ajoittain ongelmaa oman alapäänsä puhtaanapidossa. Ihan perussettiä siis, jota itse olen viimeistä lukuunottamatta tehnyt Hekun kanssa jo vuosia ennenkuin kanit jäivät asumaan Mikon luo. Hekun sovittiin pysyvän Mikon luona, niin että ympäristö pysyy tuttuna - iän myötä neidistä kun on tullut entistä reviiritietoisempi. Itsekin olen hieman allergisoitunut kaneille, joten silläkin järjestely sopi hyvin.

Kipin kapin sohvan alle

Ensimmäisellä hoitokerralla kaikki sujui muuten ongelmitta, mutta neiti joutui heti alkajaisiksi peppupesulle. Alapäähän oli takertunut paljon pieniä tahmeita umpisuolipapanoita jotka olivat takuttaneet turkin. Niitä tuli siinä sitten nypittyä ja liotettua, kunnes peppu oli suht siistin näköinen, joskin siitä näki selvästi että vaivaa on ollut aiemminkin. Sen jälkeen neiti sai ruokansa ja neidin kämppä pienet putsaukset. Häkki oli kuitenkin varsin siisti, eikä papanoitakaan näkynyt pahemmin muualla kuin neidin alapään turkissa - asia josta en kuitenkaan tullut huolestuneeksi heti.

Seuraavalla tarkistuskerralla häkki oli kuitenkin edelleen siisti. Sen lisäksi myöskään sängyn alta tai kanin turkista ei löytynyt papanoita, mikä alkoi jo huolestuttaa. Sen lisäksi Heklan alapää näytti likaiselta ja punoittavalta, ja kun koitin puhdistaa sitä neiti alkoi kiljua täyttä huutoa. Hekulle kiljuminen ei ole ollenkaan normaalia, joten varasuunnitelma lähti rakentumaan heti. Hekulle laitettiin boksi kuntoon ja soitettiin päivystykseen.

Päivystyksessä hurahti jonon takia lähes parituntia, mutta nyt ollaan neidin kanssa kotona. Alapäästä karvoja ajeltaessa paljastui paha tulehdus jota nyt putsaillaan betadinelle ja johon Heku sai tulehduskipulääkettä. Ummetukseen määrättiin paljon kuitupitoista ruokaa, parafiiniöljyä ja ananasmehua. Muutamia umpisuolipapanoita neidiltä jo tulikin eläinlääkäriasemalla, joten toivotaan että ummeruskin menisi näillä eväin ohi. Loppuhoitoajan neiti saa asua meillä rottalassa, jotta tilan tarkkailu ja lääkintä sujuu helpommin. Periaatteessa oltaisiin siis varmaan selvitty kotihoidollakin, mutta eihän itseltä enää minkäänlaista kanin kotiapteekkia löydy - ja kun Hekulla on tuota ikääkin niin mieluusti sai sitten hoidon tehokkaasti käyntiin.

ja mökötys käyntiin

Eläinlääkäriasemalla pyristelevää kania pitäessäni tuli jotenkin jotenkin kotoisa olo. Minun vanha taisteluparini. Sitä Heku on ollut aina - tulisuutta ja luonnetta on riittänyt ja mielipiteensä neiti on tuonut vahvasti julki. Kipeä se voi olla, mutta puhtia on silti kuin pienessä kylässä ja hoidettaessa Heku on enemmän ärsyyntynyt kuin apaattinen. Lääkitsemisessä voi siis taas tullut mielenkiintoista, etenkin nyt kun meillä pitää lääkitä molempia. Hekun pesuista ja muusta enemmän käsittelyä vaativista hoitotoimenpiteistä kun en enää selviä ilman allergialääkettä.

Silti minulla on tälläkin hetkellä hyvin vahva usko siitä että kyllä neiti tuosta kuntoon tulee. Sotkee huoneen papanoilla ja levittää heinät päälle. Että kyllä neidin vanha sydän vielä tämänkin kestää, vaikkei se lääkärireissusta pitänytkään. Mikko voi kyllä olla taas enempi lemppari-ihmisiä reissusta palatessaan, kun minä olen nyt oikein urakalla neitiä kiusannut - ja kiusaan vielä pari seuraavaa päivää.

Yhdistyksen grillijuhlat

Tuuli ja paperit pakotti kokoustelun ajaksi sisätiloihin

Eilen vietettiin taas Lskgy:n grillijuhlia kokoustelun, yleisen juoruilun ja kesäolympialaisten merkeissä - ja toki viime
vuotiseen tapaan myös hyvä ruoka sai oman osansa päivän ohjelmassa.Tällä kertaa olympiavastaavamme Susanna K. oli tiputtanut Mölkyn yksinomaisesta mestaruuslajista olympialaisten kolmanneksi lajiksi. Kaksi muuta lajia olivat pallonheitto sekä frisbeegolf, joten viime vuodesta aloitetut Mölkkytreenit auttoivat vain osaksi. Itse hapuilin kahdessa ensimmäisessä lajissa etenkin ensimmäisillä kierroksilla todella pahasti, mutta onnistuin silti Mölkyn myötä nostamaan pisteitäni niin että ne riittivät voittoon. Voitto oli tosin varsin täpärä - sekä Saija että Janina jäivät minusta vain kaksi pistettä jälkeen heitettyäni viimeisellä kierroksella Mölkyssä hutin.

Juhlamenuna oli grillimakkaroita, munakoisoa, kesäkurpitsaa, täytettyjä tomaatteja, herkkusieniä sekä suklaalla ja vaahtokarkeilla täytettyjä grillibanaaneita vaniljajäätelön kera. Itse päädyin täydentämään menua vielä omilla eväillä, sillä tämä oli itselläni ensimmäinen kerta tänä kesänä kun pääsi grilliherkkuja syömään. Niin oli sitten ihan pakko

Keskeinen vaatimus puheenjohtajalta on taito käyttää grilliä

hakea kaupasta vielä muutama grillipihvi. Porukkaa oli paikalla kohtalaisen vähän, joten santsattavaakin riitti hyvin - ehkä vähän liiankin hyvin. Tuli nimittäin kohtalaisen täysi olo, vaikka ihan vähän kaikkea maisteli. Makkaroita tosin taisi mennä enemmänkin, mutta vain siksi että Susannan tekemä sinappi oli niin hyvää ;)

Hallituksen ulkopuolista jäsenistöä paikalla edusti Sirkku ja ei-jäsenistöä Sirkun 3,5 kuinen tytär jota ei ole vielä yhdistykseen nuorisojäseneksi liitetty. Tästä kaksikosta jälkimmäinen sai aluksi suuren ja pelottavan vahtikoirankin kapuamaan sohvalle Saijan taakse piiloon. Peppi kun ei yhtään tiennyt miten moiseen pikkuotukseen olisi pitänyt suhtautua. Janinalla mukana olleet rotanpoikaset kun olivat Pepillekin se tutumpi juttu, ja ne saattoi ohittaa pikaisella nuuskauksella.

Illan mittaan sain Janinalta myös tarjouksen jalostuslainasta, josta huomasin kiinnostuvani vaikka kuinka olin päättänyt ettei meille tulisi enää yhtään poikuetta ennen vuodenvaihdetta. Nyt saattaa tulla sitten kuitenkin, ja Frederikille saapua morsiammeksi rex agouti essex naaras Ratazana's Sara Loft. Tätä poikuetta odottaa kyllä sikäli mielenkiinnolla, että tästä poikueesta voi pahimmillaan tulla hyvinkin mielenkiintoinen. Suht järkevän oloisten jalostuseläinten lisäksi mahdollisuus kun on monennäköisiin ylläreihin, kuten esimerkiksi dumboihin. Frederik kun on kotoisin Hollannista, jossa dumboja ja normikorvaisia kasvatetaan enemmän sekaisin. Tietenkin karsinnalla pystyy osittain vaikuttamaan siihen mitä poikueeseen jää, ellei Sarakin päädy saamaan hyvin pientä poikuetta. Sillä tämä tarjous sattui kyllä mukavaan saumaan, sillä Frederikiä käyttäisi kyllä mielellään ainakin kerran ennen meidän reissua. Pojalla kun on kuitenkin ikää jo 1v

Janina löysi lätsän

3kk, eikä sitä ole ehtinyt käyttää vielä kertaakaan kun olen päätynyt olemaan käyttämättä kaikkia tähän mennessä aiottuja morsiamia. Reissusta palatessa Frederikkin on sitten reilu 1,5-vuotias.

Loppuillasta päädyimme vielä Saijan kanssa talonvaltaus hommiin, kun Susanna sattui ohimennen mainitsemaan kuinka he ovat välillä isompaa asuntoa miettineet. Aloimme sitten Saijan kanssa kilpailla kummalla olisi paremmat perusteet lunastaa Susannan nykyinen talo itselleen, jos sellainen tilanne tulisi. Mekin kun olemme nyt Tapsan kanssa alkaneet pikkuhiljaa omakotitaloasuntojen hintoja seurailla, josko se olisi sitten se seuraava etappi kun tästä asunnosta pois muutetaan. Saisi Mihailinkin sitten pihan - ja minä taas oman grillin.  

Kotona juuri ennen lähtöä Lilianin pojat olivat päätyneet avaamaan silmänsä, joten pääsin grillijuhlissa esittelemään Saijalla myös toisesta kakarasta kuvaamaani videopätkää. Auenneissa silmistä huolimatta Lilianin häkissä ei kuitenkaan vieläkään kauheasti vilise - pojat ovat edelleen varsin rauhallisen oloisia ja selkeän mukavuudenhaluisia.

Saija ja ensimmäinen laji

Seurausta siitä, kun laskee kameran hetkeksi maahan... kaikenmaailman paparazzeja...

Illan emäntä

Jälkkärit ennen grillausta

Väsähtänyt vahtikoira

Kasvavia kakaroita

Pojat tiistaina

Kuten joku ehkä muistaakin, meillä majailee täällä tällä hetkellä myös pari valasta ...ei kun siis rotanpoikasta. Lilianin
muksut kasvavat siis kovaa vauhtia, eikä niiden kohdalla ole ollut pienintäkään pelkoa siitä etteikö emon maidontuotanto olisi kunnolla käynnistynyt. Kakarat ovat siis oikein tuhdissa kunnossa, vaikka eivät olekaan vielä edes malttaneet siirtyä maitobaarilta kiinteitä ruokia maistelemaan. Pesän ulkopuolella liikkuminen on kuitenkin jo aloitettu ja tänään aamullakin kakarat löytyivät nukkumassa häkin kulmasta pesän ulkopuolelta. Liekö pesässä liian kuuma.

Muksut ovat siis kumpikin poikia ja muunnoksiltaan sk champagne ja rex amber - tulleet siis hyvin vanhempiinsa, joskin sillä erotuksella että champagnen olisi pitänyt olla naaras - epäkohta vertauksessa johon Tapsa heti takertui. Oikeita pullapoikia nuo ovat siinäkin suhteessa, että kädelläkin saatetaan rötköttää vaikka selälteen, jos siihen selälteen satutaan kellahtamaan. Saa nähdä tuoko edes päivän, parin sisään tapahtuva silmien aukeaminen häkkiin vähän enemmän menoa ja meininkiä, vai ovatko nuo pojat vain syntyneet valmiiksi aikuisen uroksen mielenlaadulla - että mitä sitä hötkyillä jos ruoka ja hyvä makuupaikka ovat juuri tässä.

Pojat tänään

Lilian (taas vaihteeksi pesun tarpeessa...)

Toinen kuva veljeksistä tänään

Maine

Tänään on tullut pohdittua paljon kasvattajien ja harrastajien saamaa mainetta kanssaharrastajien keskuudessa. Tässä kohtaa maineella tarkoitan siis ennen kaikkea sitä, millaisena eläintenpitäjänä jonakuta pidetään ja miten hänen eläintensä olot nähdään. Tietenkin näyttelymeriitit voivat osien mielessä kanssa maineeseen vaikuttaa, mutta harvemmin niistä tulee muiden harrastajien kanssa puhuttua. Ne ovat kuitenkin täysin julkista tietoa, eivätkä siten puhuta yhtä paljon kuin esimerkiksi eläinten asuttaminen ja jalostusvalinnat.

Itsellä tämä pohdinta lähti aamun facebook vilkaisusta. Sielä yksi tuttu harrastaja oli tullut siihen tulokseen, että nyt hänestä selvästi liikkuu jotain juttua, ja pyysi ihmisiä kertomaan ovatko he kuulleet hänen eläintenpidostaan puhuttavan. Itse en ehtinyt aamulla muotoilla haluamanilaista vastausta, joten asia jäi sitten päähän pyörimään. Kahvitauolla sitten soitin kyseiselle henkilölle ja kerroin minkä tyyppisten juttujen itse tiedän hänestä kiertävän. Niitä kun valitettavasti oli, ja itsellenikin noita juttuja oli kantautunut useammalta taholta. Henkilöihin en tässä kuitenkaan mennyt, koska itseltänikin moni osa heistä oli vain varmistellut muilta kuulemiaan juttuja.

Puhe eksyi siinä sitten myös siihen, mistä kyseisen kaltaiset jutut lähtevät liikeelle. Yksittäistapauksina monia sen tapaisia kuin on varmasti kaikilla; likaisia häkkejä, ulkoloisia, huonokuntoisia eläimiä, ajoittaista rahapulaa... Tämän tyyppisiä juttuja. Ainakin itse olen voinut allekirjoittaa näistä jokaisen jossain kohdin harrastustani. Silti meillä vierailevien huomio tuntuu yleensä kiinnittyvän muihin seikkoihin kuin häkkien ajoittaiseen sotkuisuuteen tai Sanariksen tilaan; ne tuntuvat häiritsevän enemmän minua kuin täällä vierailevia.

Minä en tykkää esitellä rottalaa häkkien ollessa likaisia tai kun Sanariksella on huonompi päivä, ja sen kuonon ympärys on ihan räkäinen ja hengitys kuuluvaa (Sanarishan ei koskaan täysin toipunut antibioottikuurista huolimatta, vaan oireilu on sen jälkeen ollut ajoittaista mutta toistuvaa. Toistaiseksi hyviä päiviä on kuitenkin enemmän kuin huonoja). En kuitenkaan koskaan lähde perumaan rottalavisiittejä näistä syistä, jos sellainen on sovittu enkä sitten olekaan ehtinyt häkkiä siivota. Elämää kun se kuitenkin on, vaikkei sitä kiiltokuvamaisinta sellaista. Tällaisissa tilanteissa omaa mainetta suojaa todennäköisesti häkkien koko ja virikemäärä niissä; kun oloihin on lähtökohtaisesti panostettu, ihmiset uskovat helpommin pienten laiminlyöntien olevan satunnaisia verrattuna tilanteeseen jossa tilat ja virikkeet olisi jo valmiksi karsittu minimiin ja silti häkkejä ei olisi saatu pidettyä siistinä.

Maineen paras suoja taitaa kuitenkin olla maine itsessään, miksi sen menetys usein kirpaiseekin pahasti. Jos ihmisillä ei ole syytä kyseenalaistaa jonkun eläintenpitoa, ei satunnaisia sotkuja tai yhtä tyhjää juomapulloa tarvitse juuri selitellä. Ne menevät normaalin piikkiin, ja ne uskotaan korjattavan ensitilassa - aivan kuten itsekin toimisi ja olettaa jokaisen tunnollisen eläintenomistajan toimivan. Samaten hieman huonokuntoisemman eläimen uskotaan silloin olevan jo tarkkailun tai hoidon alla, eikä asiaan välttämättä puututa tarkemmin. Jos taas meillä on jo valmiiksi syytä epäillä eläintenpidon tilaa, jokainen näistä tekijöistä muodostuu asian tilaa vahvistavaksi huutomerkiksi. Että kyllähän sitä oli jo ennalta kuullut, ja olihan siellä taas pullot tyhjinä, häkit paskan peitossa ja eläimetkin likaisia ja rohisivat. Omille ennakkoasenteille vahvistuksen hakeminen on varsin luonnollista - ja usein myös tiedostamatonta.

Lopullinen maine muodostuu toki toisten harrastajien silmissä, mutta omaan julkisuuskuvaan voi vaikuttaa myös itse. Suurimman osan ajastahan kukaan ei tiedä mitä toisten elukkoloissa tapahtuu, vaan maine perustuu usein pitkälti tuokiokuviin ja ihmisen omaan julkituontiin. Vaikka se missä tilassa häkit ja eläimet ovat juuri silloin kun tulee vieraita tai se mitä eläimistään puhuu ääneen ei ole usein kuin murto-osa siitä mitä eläinten kanssa todellisuudessa tapahtuu, muodostavat muut ihmiset kuvan pitkälti juuri näiden varaan. Sen tähden itsekin on usein varsin tarkka siitä miten asiat muotoilee, vaikka pyrkiikin lähtökohtaisesti kirjoittamaan suoraan kaikenlaisista rottalan arkeen kuuluvista asioista. On kuitenkin varsin eri asia möläyttää miehelle että mistä rahat siihen ruokasäkkiin saisi kun tili ja säkki tyhjeni yhtäaikaa kuin kirjoittaa asia julkisesti esiin, tai puhua ylijääneiden poikasten mahdollisesta käärmeenruuaksilaitoksi sellaisen henkilön kanssa joka sitä tekee kuin keskiverron lemmikkiharrastajan kanssa (kummatkin keskustelut voin kyllä myöntää käyneeni). Väärin valittu foorumi tai kohdeyleisö voi synnyttää hyvin nopeasti ikäviä juoruja.

Tästä valikoinnista seuraakin iso joukko hiljaista tietoa. Koska oman ja muiden maineen takia ei halua levittää juoruja tai julkaista kaikkea sellaista tietoa joka voi olla helppo tulkita väärin tai jonka tuo mieluiten esille tilanteessa jossa asia on helpompi avata paremmin, osa asioista jää kasvokkain vaihdetuksi tiedoksi. Koska vaikka juoruilu on osittain negatiivinen asia ja asiat olisi aina parempi tarkistaa suoraan, on monia tilanteita joissa itsekin tarkistaa mieluusti juorut. Esimerkiksi vähän epäilyttävän poikaskyselyn kanssa on monesti nopeinta tiedustella muilta saman alueen kasvattajilta onko henkilö kenellekään tuttu. Siinä selviää usein helposti onko epäilyttäviä yhteydenottoja tullut muillekin, vai onko kyse mahdollisesti ihan loistotyypistä jolla on vain huono kirjallinen ulosanti. Siitä huolimatta nämä tiedustelut hoitaa mieluiten kyselemällä tutuilta, ettei tule suotta leimanneeksi ketään. Tuttujen harrastajien kohdalla kun voi luottaa siihen, etteivät nimet tai epäillyt lähde piirin ulkopuolelle tai epäilyjä lähdetä levittämään varmana tietona. Samasta syystä sitä on huono jakamaan toisen käden tietoa eteenpäin. Ihan tutuimmille voin kyllä kysyttäessä kertoa jos olen kuullut jostakusta jotakin, mutta esimerkiksi blogiin ei niitä lähde kirjoittamaan, etteivät jutut lähde hallitsemattomasti leviämään. Levitessään tiedot kun helposti värittyvät ja muuttuvat varmoiksi ja sitten jollain oikeasti saattaisi olla maine koetuksella jonkin ei-julkisuuteen tarkoitetun tiedon levittyä ja muutettua muotoaan kyllin monta kertaa. Tietenkin tällainen asioiden pitäminen "sisäpiirissä" voi taas osaltaan vaikeuttaa uusien harrastajien tiedonsaantia, kun kaikki ei ole julki.

Omaa mainetta tulee harvemmin kauheasti mietittyä, vaikka toki sitä on hieman utelias myös itsestä kerrottujen juorujen suhteen. Etenkin netissä niihin kun tulee törmättyä välillä sattumalta, kun pomppii rottakeskustelusta toiseen. Tähän mennessä löydökset ovat olleet ihan positiivisia, vaikka omaa eläinpitoaan ei aina osaakaan niin ideaalina pitää. Itse on tosin myös aika tottunut miettimään omaa ulosantiaan, kun monta vuotta netissä pyörineenä on oppinut kuinka helposti jutut lähtevät vääristymään ja värittymään.

Tässäkään kohtaa itsellä ei ole tarvetta lähteä puolustamaan tai kivittämään ketään, vaikka nämä pohdinnat lähtivätkin liikkeelle yksittäisestä tapauksesta. Enemmän ehkä herättää pohdintaa siitä, miten rakennamme kuvia toisista harrastajista ja millaiseen tietoon ne perustamme. Prosessi on usein tiedostamaton, mutta joskus sitä kannattaisi ehkä miettiä - ja tarvittaessa kaivaa esille myös sitä ensikäden kautta saatavaa alkuperäistietoa. Jos vielä senkin jälkeen mietityttää, niin sitten tietää ainakin itse että mikä ja miksi. Muussa tapauksessa on ehkä juuri onnistunut tekemään uuden tuttavuuden.    

(ja anteeksi jos teksti tällä kertaa poukkoili normaalia enemmän - osissa kirjoittelu kahvi- ja lounastauoilla ei ole selvästi miun juttu ;))

Vaihto rottalassa

Hoitoneidit matkahäkissään

Tänään lähtivät toisetkin hoitorottamukset ja nyt hoitorotatonta aikaa jatkuu peräti huomiseen iltapäivään. Pikaiselta
Tampereen reissulta kotiuduttua tulikin heti nostettua hoitoneidit omaan matkahäkkiinsä ja aloitettua hoitokämpän puunaus. On sekin sitten huomenna iltapäivällä valmiina seuraaville asukeilleen. Ovensuussa piti vielä sanoa erikseen heipat tämän porukan dumboneidille, joka hauskuutti meitä nämä pari viikkoa korvillaan. Jotenkin sitä ei ole yhtään tottunut dumbojen ilmeeseen, vaikka niitä onkin tullut kuvissa nähtyä enemmänkin.

Kesälomakausi näkyy siis rottalassa vahvana. Omaa lomaa pitää vielä kyllä odotella, mutta mikäpäs tässä. Yhden vuorokauden minilomaankin sai mahtumaan äidin ja siskon näkemisen, veljen luona pelaamisen ja museoekskursion ystävien kanssa - vaikka toki näihin kaikkiin olisi varmasti saanut yksinäänkin enemmän aikaa menemään ;) Rotakas osuus jäi kuitenkin reissusta pois, kun Saijan luo kyytiä odottava rottapoika ei vielä meidän kyytiin ehtinyt.  

Lagos valmiina uusille hoidokeille

Oops.

Tuleva neiti

Niin siinä taas sitten kävi. Saija toi meille vain hoitoon poikueen, ja tännehän yksi niistä muksuista sitten tulee. Ihan
suoraan kakara ei tosin voinut jäädä Saijan tullessa pieniä tänään hakemaan, kun ikä ei sitä vielä sallinut. Oltiinhan meillä kyllä varauduttu siihen, että likkalauma kasvaisi. Että Tapsalle jäisi Lilianin poikueesta yksi tyttö. Siinä oli kaksi keskeistä avainsanaa; Tapsalle ja Lilianin poikueesta. Ei minulle eikä hoitolapsista.

Tuli ihan Marika mieleen kun istuin siinä makkarin lattialla sylissäni ihan väärän värinen kamalan kiva kakara. Kamalan kiva kakara, joka osoittautuukin sitten vapaaksi tytöksi. Hetken koetan siinä sitten olla järkevä, mutta peli on jo menetetty. Muksu nuolee miun käden ja sormet ja alkaa naksutella tyytyväisenä. Saija lupaa olla nimeämättä muksua minkään hullun sarjamurhaajan tai psykoottisen tapauksen mukaan.

Tyttö on punasilmäinen marten. Oikein tumma kaunis punasilmä jauhoisen valkealla kuonolla. Minä en edelleenkään pidä punasilmäisistä rotista, mutta tällä neidillä vain kuului sellaiset olla. Miun härpäkerotta. Ehkä tämä on seuraava askel sillä kaltevalla rappion tiellä joka johtaa alkavan essex kasvatuksen takaisin sijoituskoteiluun ja härpäkerottailuun. Sehän tässä on muutenkin pyörinyt välillä mielessä, etenkin sitten kun tuosta poikalaumasta aika jättää. Vielä en ole kyllä ihan varma raaskiiko sitä alkavaa kasvatusta jättää, mutta se alkaa näyttää koko ajan todennäköisemmältä. Edellisistä poikueista on kuitenkin vielä varuiksi uroksia sijoitettuna, ettei pohja katoa asiaa miettiessä.

Muussa eläinharrastuksessa siihen on meillä jo aikalailla menty. Kotona ei ole enää yhtään terraarioeläintä, akvaariota tai rottaa pienempää jyrsijää. Ei yhtään katselu- tai tuotantoeläimiä. Tilanne on sovittu nyt myös pidettävän sellaisena. Mihail tulee meille Tapsan kanssa yhteiseksi lemmikiksi, perheenjäseneksi ja maskotiksi, ja pojan lisäksi tulee (ainakin lähitulevaisuudessa) olemaan vain rottia. Rotatkin ensisijaisesti lemmikeinä, vaikka kyllä näille nykyisillekin varmasti vielä muksuja syntyy.

Wonka uudessa kodissa

Tänään se sitten tapahtui ja Wonka lähti noin tunti sitten kohti uutta kotiaan. Enpä olisi silloin viime vuoden lopulla, kun aloin madon myyntiin laittoa harkita, arvannut että tähän näin kauan menee. Viime marraskuun lemmikkimessuilla noista myyntiajatuksista tuli ensikertaa ääneen puhuttua, kun tiedustelin Suskulta mahtaisiko hänellä olla kiinnostusta Wonkaa ottamaan. Aktiivinen ilmoittelu alkoi sitten vuoden vaihteessa ja jatkui enemmän ja vähemmän aktiivisena tähän päivään. Tähän mennessä kaikki myynnissä olleet tapaukset kun ovat löytäneet uusiin koteihinsa selvästi tätä nopeammin.

Mutta nyt on Wonkalla uusi omistaja ja uusi terra vastassa. Täältä pakattiin käärmekselle eväät ja terran kostutin mukaan. Muut käärmetavarat jäivät sitten vielä odottamaan ostajaansa, mutta niillä nyt ei ole mikään kiire - minulla ei ole vielä aavistustakaan mitä tuohon olkkariin edes kehittäisi terraarion paikalle. Tai poikahäkkiähän siihen on tullut välillä mietittyä, paremmalle huomiopaikalle (ja kauemmaksi tytöistä).

Nyt on sitten eläinlaumakin pitkästä aikaa sellainen, että tarvittaessa kaikki ovat kuskattavissa hoitoon varusteineen ja jonka hoidosta Tapsakin selviää miun reissatessa omin päin. Reissaamista ei ole silti tarkoitus kauheasti lisätä, mutta se on silti ajatuksena vapauttava. Pitkään käärmeterrat, akvaariot ja eläinten kokonaismäärä kun ovat tehneet sen, että hoitaja on ollut pakko saada kotiin jos on mihinkään meinannut lähteä.

Touch of Evil -poikue 2v (+ 1 päivä)

Arki iski taas ja härdelli. Minun piti pidemmän aikaa laittaa synttäripostausta maanantaina, kun ensimmäinen kasvattamani oma poikue täytti kaksi vuotta. Unohdin asian kuitenkin täysin, kunnes tänään aamulla luin sähköpostini. Paula oli laittanut eilen illalla Ronin ja Wintonin synttärikuulumisia, ja siitä se sitten iski. Ykköspoikueen synttärit olivat - ja menivät -eilen. Tämän hetkinen oma laumanvanhin, Elizakin on tuosta poikueesta.

Yhtäaikaa tuosta ensimmäisestä poikueesta tuntuu olevan hetki ja miljoona vuotta. Sijoituspoikueita meillä oli toki syntynyt aiemminkin, mutta olihan se ensimmäinen oma poikue jotain erilaista, jotain spesiaalia; muunmuassa ensimmäinen poikue jonka mukana tuli myös vastuu kotien etsinnästä pienille. Sen myötä ensimmäinen oma poikue oli alku myös useammalle tuttavuudelle, joita on tullut solmittua niitä koteja etsiessä.

Synttärikuulumisia lukiessa ja kirjoittaessa tuli väkisin ajatelleeksi myös muita tuon poikueen kakaroita. Niitä joista ei ole kuulunut aikoihin ja sitä joka ei selvinnyt tätä päivää näkemään. Ainakin Carloksesta kun on jo aika jättänyt. Elizan, Ronin ja Winstonin ohella ainakin Katarina vielä sinnittelee, vaikka Katarinalla onkin nyt ollut taas proteiinirupea kiusanaan.

Kyseinen poikue on läsnä rottalan arjessa myös Katarinan lasten ja lastenlasten kautta. Elizaltakin jäi meille aikoinaan poika, mutta Elizan poika Dippis menetettiin valitettavasti kauan ennen emoaan. Näiden poikueiden kohdalla nimeämisteemat ovat tosin lipsuneet jo kauas alun lautapeleistä (teema joka taisi kestää ruhtinaalliset kaksi poikuetta ;).

Myöhästyneet synttärionnittelut koko poikueelle! ...pyrin ehtimään tänään napata myöhästyneen synttärikuvan myös meidän päivänsankarista :) Toivottavasti kaikilla kakaroilla olisi vielä virkeitä kuukausia edessään.

Pesän poikassaldo

Lilianin muksut 1vrk

Lilianin pesä on nyt tarkistettu ja pesästä löytyi kaikkiaan kaksi muksua; yksi sk ja yksi rex. Sukupuoliakin tuli jo
alustavasti kurkittua ja Tapsan harmiksi molemmat poikasista näyttivät uroksilta. Sukupuoliasia tarkistetaan vielä parin päivän päästä, kun erot vielä vähän selkiytyvät. Tärkeintä on kuitenkin se että molemmilla muksuilla on maitoa mahoissaan ja emo vaikuttaa hoitavan ne hyvin. Eli nyt pidetään sitten peukkuja että tämäkin minipoikue saataisiin kunnialla isoiksi rottamuksiksi.

Toisessa poikuehäkissä hoitokakarat ovat tänään avanneet silmänsä. Häkissä vilisee pieniä puna- ja mustasilmäisiä marteneita. Blogiin asti en kuitenkaan saanut naperoista vielä kuvia napattua, kun mamma päätti alkaa imettää juuri kun sain haettua kameran - sen verran kakaroita nuo kun kuitenkin vielä ovat, että maitobaari menee kaiken edelle.

Ja mikäli joku on vielä välttynyt kuulemasta; meille tulee skunkki. Päädyimme Tapsan kanssa varaamaan toisen poikueen pojista ja pikkupoika Mihail haetaan kotiin näillä näkymin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

                                              Mihail ja Mihailin veli

Lilianin synnytys käynnistynyt

Lilianin kohdallakin oli jo alettu luovuttaa ja tulla siihen tulokseen ettei astutus onnistunut tälläkään kertaan. Ensimmäinen laskettu kun oli tostain ja perjantain välisenä yönä, eikä neidin maha näyttänyt juuri kasvaneen. Vaa'an mukaan painoa oli kuitenkin tullut lisää noin viisikymmentä grammaa ja Lilian väsäsi pesän juuri viikonlopun kynnyksellä, joten sen annettiin kuitenkin olla vielä erillään. Tänään istuessamme olohuoneessa alkoikin kuulua pientä piipitystä. Pienen hetken ajattelin sen kuuluvan hoitorottien suunnalta, mutta sitten se toistui. Tapsa siirtyi lähemmäksi Lilianin pesää vilkaistakseen pikaisesti tilanteen pesän ikkunasta. Minä siirryin hakemaan kännykkää viestittääkseni heti Saijalle, hän kun pyysi ilmoittautumaan jos jotain tapahtuu, vaikkei itsekään siihen oikein enää uskonut kun puhuttiin asiasta eilen puhelimessa.

Pesässä myöri ainakin kaksi virkeän oloista nakkia ja synnytys on mitä ilmeisemmin vielä kesken. Poikasten tarkempi määrä selviää siis huomenna pesää tarkistaessa. Nyt pääseekin sitten jännittämään, onko joukossa joku Tapsan mielestä söpö - ja tyttö.

Junnunaaraille kun varmistui nyt marraskuuksi hoitajakin, kun siskopuoleni Ida sai luvan ottaa pienen tyttölauman huoneeseensa meidän reissun ajaksi. Äitipuoleni ei ole lajista vieläkään ihan vakuuttunut, mutta päätti sitten kuitenkin suostua asiaa harkittuaan järjestelyyn. Pääsee Iippakin sitten kokeilemaan millaista rottien hoito oikeasti on, täällä ollessaan hän kun on minua jo aina välillä lyhyempiaikaisesti noiden pienten kanssa auttanut.

Lisää hoitorottia

Kesäloma-aika näkyy paitsi työsähköpostiin ilmaantuvissa 'olen lomalla' -viesteissä, myös rottalassa. Itsellä oma lyhyt loma kun alkaa vasta elokuussa, on ollut helppo lupautua lomavahdiksi muiden eläimille. Sunnuntaina saapuneiden hoitotyttöjen seuraan (luonnollisesti eri häkkiin) liittyi nyt yksi Saijan sijoitusnaaras poikasineen. Nyt meillä on sitten pesällinen pieniä marten-pötkylöitä. Vielä suljettusilmäisiä, mutta kuitenkin jo selvästi karvaisia otuksia jotka eivät ole yhtään söpöjä (minun niin pitää laatia lista värimuunnoksista joita en huoli tänne hoitoon ;)). Emo ei ole muutoksesta yhtään vakuuttunut, mutta muksut eivät tunnu olevan moksiskaan; pesä kuin pesä, kun emo ja sisarukset ovat lähellä.

Lskgy:n vuosikokouskin saatiin pidettyä aiemmin tällä viikolla ja sen jälkeen kokoonnuttiin taas pelkän hallituksen kesken. Sen myötä uskallan jo Lskgy:n uudet sivut tähän linkittää. Kaikki kun olivat yhtä mieltä siitä, että perustiedot löytyvät niiltä jo ihan hyvin, vaikka sivuja tullaankin varmasti muuten vielä työstämään.

Eilen saapui myös oikein kiva kesäyllätyspaketti Kirsiltä. Kesäisestä kuoresta paljastui kirsikkakuvioitu kolmikerrosriippari, jonka rottamukset saivatkin heti häkkiinsä. Kiitos tästä vielä kuvan kanssa! :)

Rottalassakin tapahtuu

Pitkän skunkkireportaasin jälkeen on hyvä laittaa välillä pikapäivitystä rotistakin, rottablogihan tämä kuitenkin on. Rotistakin riittäisi kirjoitettavaa taas enemmänkin, mutta tällä kertaa kello sanelee päivityksen pikaisuuden. Kerrottakoon kuitenkin että meidän rottala sai eilen neljä vierailevaa tähteä, kun Susannan rotat tulivat meille hoitoon (rottapiireissä on tosin niin paljon Susannia, ettei tämä kerro kyllä kenellekään mitään ;)). Nyt meillä on siis oman lauman lisäksi neljä rottaprinsessaa makkarin nurkassa. Pippuri on meillä jo toista kertaa ja muut sitten ensimmäistä. Yhden neideistä olen kuitenkin nähnyt Pippurin lisäksi kerran aikasemminkin; lauman toinen tummempi jäsen kun paljastui Libnan tyttäreksi. Tapsan makuun olivat kuitenkin yllättäen enemmän ne kaksi muuta - porukan blondit. Etenkin hyvin huskittunut husky-tyttö. Toinen sai osakseen lähinnä isot naurut dumbokorvineen, tai oikeastaan isot naurut ja namin, ettei jää toiselle sitten paha mieli kun sille nauretaan päin naamaa ;)

Tänään taas pääsi tekemään uusia tuttavuuksia, kun Monika laitteli viestiä ja kyseli vieläkö minulla on tämä ilta vapaana. Monikan kanssa kun oli ollut aiemmin petsien kautta puhetta että nähtäisiin, mutta se sitten lykkääntyi sairastelun takia. Nyt hän poikkesi sitten kumppaninsa kanssa tätä kotieläintarhaa katsomaan. Illan teema oli hyvin simppeli: eläinten lääppimistä ja niistä juoruilua. Etenkin likat olivat ihan onnessaan päästessään jaloittelemaan niin että huoneessa oli useampia ihmisiä ja rottalan ovikin vielä auki. Sitä käytiin sitten kovasti kurkkimassa eteiskäytävää ja kokeiltiin olisiko korvarenkaita saanut pölliä (tämä kiva leikki kiellettiin tosin heti). Libna koetti pölliä Monikan varpaankin Usvan tyytyessä haastamaan leikkiä ja pukittelemaan innoissaan. Itsekin pääsin aika pian yli siitä tosiasta minkä tajusin juuri yhtä aikaa sen kanssa kun ilmoittauduin olevani vapaa: meillä on häkkien siivous vasta parin päivän päästä. Onneksi ne häkit eivät ole kuulemma aina kaikilla muillakaan viimeisen päälle puunatut ja hajuttomat, vaikka kummasti sellaista illuusiota tykkäisikin vieraille levittää (ja jossa tajusin epäonnistuvani taas huomenna, kun meillä on Lskgy:n vuosikokous).

Wonkakin sai taas pari uutta ihailijaa, sekin kun täällä vielä on. Varattuhan otus tällä hetkellä on, mutta nyt kun noutoajankohtaa on jo pari kertaa siirretty sitä jo vähän jänskättää lähteekö kodin etsintä taas alusta. Wonkan kanssa kun niitä ohareita on jo ollut useammat. Mutta ehkä tämä kerta olisi sitten poikkeus ...muussa tapauksessa tietää jo toisen osoitteen mihin alkaa vinkata halpoja passelin kokoisia terroja jos sellaisia tulee vastaan ;) Suskun kassiinhan tuon jo uhkasin elonäyttelyviikonloppuna pakata.

Lilianin maha ei ole vielä kauheasti paisunut, mutta vaaka puhuu tiineyden puolesta. Joka päivä neitiä punnitessa on tullut 5-10 grammaa lisää, eli paino on selvästi nousemaan päin. Eli pian voi olla taas hetkellisesti vilinää ja vilskettä, etenkin kun Monikallekin lupasin tarvittaessa ottaa hänen tyttöjään kuun puolivälissä hetkeksi hoitoon. Mutta sen jälkeen sitten taas hetkeksi rauhoitellaan, jos meille sattuu saapumaan pieni mustavalkoinen karvapallo.