Visiitti Heurekaan

Rottahuoneen sijainnin selvittelyä

Muistan olleeni ala-asteella kun luin ensimmäistä kertaa Heurekan koripalloilevista rotista. Lehti oli Lemmikki ja elettiin
90-luvun loppua. Haaveilin silloin kovasti omista lemmikkirotista ja koripallorotista luettuani halusin ehdottomasti mennä niitä katsomaan. Ensimmäinen Heurekareissu kuitenkin vähän lykkääntyi, tai vähän enemmänkin kuin vähän; sunnuntainen oli nimittäin se ensimmäinen kerta. Siitäkin huolimatta, että Seran tyttären Minervan lähdettyä Heurekaan pelaajaksi 1,5-vuotta sitten päätin erittäin vakaasti meneväni katsomaan neitiä sinne heti kun se on vähän isompi.

Tällä kertaa lykkäämisessä ei kuitenkaan ollut enää puhettakaan. Minttua ja Vanamoa (eli Sumua ja Lainetta) oli päästävä katsomaan, ja Pia oli varannut minulle ja Tapsalle vapaaliputkin paikanpäälle. Tuolloin 90-luvun lopulla kun ensimmäiset omat rotat ja rottien kasvatus olivat vasta kaukaisia haaveita, en uskaltanut edes kuvitella että omat kasvatit liittyisivät joskus Heurekan mimmiliigaan. 9-vuotiaalle minulle sellaisen asian kuuleminen olisi todennäköisesti ollut sävähdyttävämpää kuin keskivertoihmiselle lupaus olympiakullasta tai oman lajin maailmanmestaruudesta. Nytkin oli kieltämättä aika fiiliksissä, kun kuuli että Minttu pelaa jo ammattilaispeleissä yhtenä Heurekan nuorimpana pelaajana.

Rottien uima-allas

Viikonlopun alku meni Ropeconissa myyntipöydän takana, ja vaikka myyntipaikka olisi ollut sunnuntaina auki kolmeen, minulle luvattiin poistuminen kohti Heurekaa jo yhdeksi. Päivän viimeinen koripallopeli oli ohjelmassa klo 14.30, ja minä en halunnut ottaa pienintäkään riskiä sen missaamisesta. Myyntipöydän kasaanlaiton ja auton pakkauksen jälkeen ehdin Heurekalle lopulta kymmentä vaille kahdeksi. Siellä ensimmäinen asia lippujen lunastuksen jälkeenkin oli etsiä rottahuone, jotta sinne löytäisi varmasti nopeasti pelin alkaessa. Ja unohtui siinä toki heti hyväksi toviksi rottia katselemaankin, kun bongasin heti sekä Vanamon että Minervan. Minerva kun on iästään huolimatta yhä virkeä ja osissa peleissä mukana.

Itse olin ehtinyt jo hetken harmitella unohtamaani kameraa, mutta onneksi Tapsalla oli mukana PS Vita-konsoli, jossa on parempi kamera kuin kännykässäni. Tapsa saikin sitten kuvausvastuun, kun asetuimme katsomoon seuraamaan peliä. Onneksi olimmekin olleet paikalla hyvissä ajoin, sillä katsomo täyttyi ihan täyteen ja osa ihmisistä päätyi seuraamaan peliä katsomon sivuilta rottahuoneen päälle asetetuilta screeneiltä. Itse onnistui pääsemään keskelle eteen, eli mitä parhaimmalle autiopaikalle.

Ensimmäiset pelaajat kentällä

Tällä kertaa rottia pelautti Annika, joka on vasta aloittanut Heurekalla rottien kanssa. Nämä olivatkin ensimmäisiä pelejä joissa Annika toimi yksin juontajana. Rotat meiltä hakenut Pia ei ollut sunnuntaina työvuorossa, joten häntä ei päässyt tällä kertaa näkemään. Pelin jälkeen pääsimme kuitenkin Tapsan kanssa Annikan mukana sisälle rottalaan kyselemään kuulumisia ja moikkailemaan neitejä. Junnuneidit osoittautuivat oikeiksi pikku apinoiksi, jotka pyrkivät koko ajan ylemmäs laukkujen päälle ja olkapäille. Minerva taas ei ollut esittäytymistuulella, vaan se vetäytyi mieluummin tiskiallastason alle lepäilemään. Yhden Janinan kasvatinkin mielen onnistuin pahoittamaan sen pöllittyä logon kännykkäpussistani. Voi sitä pettymyksen syvyyttä neidin piippauksessa, kun nappasin hienon aarteen tytön suusta. Onneksi neiti leppyi kuitenkin nopeasti päästyään syliin.

Rotista jutellessa aika meni ihan huomaamatta ja kohta tulikin Annikan aika laittaa neitejä yöpuulle yöpymishäkkiin ja

Rottahuone päädystä

lähteä hakemaan rottamusten iltasapuskoja. Siinä kohtaa mekin sitten jatkoimme matkaamme tutustumaan Heurekan muihin nähtävyyksiin, planetaarioon ja Body Worlds -näyttelyyn. Jälkimmäinen oli näistä itselle se rottien ohella toinen pakko nähdä -kohde, ja olisin halunnut lukea sielä ihan joka tekstin läpi ja käydä jokaisen näytekappaleen ajan kanssa läpi. Puolivälissä näyttelyä informaation sisäistäminen alkoi kuitenkin käydä vaikeaksi javäsymys painaa päälle - vaikka viikonloppu oli ollut mukava, oli se ollut myös raskas. Niinpä loppunäyttelyn joutuikin sitten katsomaan läpi vähän pintapuolisemmin, ja nyt pitää sitten koettaa ehtiä poiketa Heurekaan vielä uudestaan ennen kyseisen näyttelyn poistumista. Tapsakin kun kesti näyttelyä yllättävän hyvin, vaikka häntä esillä olevat ruumiit ja ruumiinosat alkuun epäilyttivätkin erittäin paljon, eikä hänellä nytkään riittänyt niin paljoa mielenkiintoa kaikkien yksityiskohtien niin tarkkaan tutkimiseen ja niistä keskustelemiseen kuin minulla olisi ollut intoa.

Rottakoripallo teki kuitenkin Tapsaankin vaikutuksen ja hänenkin mielestään nähtävää ja kokeiltavaa jäi vielä hyvin toisenkin reissun tarpeiksi. Neljä tuntia kun oli lopulta kuitenkin yllättävän lyhyt aika, vaikka sen alkuun ajatteli riittävän ihan kohtalaisesti. Heureka-kauppaankin jäi vielä toisenmallinen rottamagneetti ensikertaa varten, tällä kertaa mukaan tarttui Tapsan mielestä kivempi suorakaiteen mallinen magneetti.

Saippuapala Minttu

Rottala edestä