keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Perussisustus

Tälläkertaa likkojen häkkiin ei tullut mitään uutta, mutta eiköhän perussetillä selvitä ensiviikkoon. Sitten häkin muuton ja pienemisen myötä pitää koettaa keksiä häkkiin jotain spesiaalia likoille. Oma luovuus ei vain ole kukkeimmillaan työpäivän jälkeen siivouspäivän iltana. Sillä häkin sisustus yleensä täydentyykin seuraavien päivien kuluessa. Eipä sillä etteivätkö likat olisi yleensä varsin tyytyväisiä myös rättiriippareihin ja Sputnikeihin. Silti itsestä tuntuu että kun rottamukset joutuvat olemaan niin paljon häkissään, sielä pitäisi myös olla kylliksi monipuolista erilaista tekemistä peruslokoilun lisäksi.

Häkki vastasiivottuna



Ei kommentteja: