keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Pohjalaatikkotuunailua vol2

Raudoitettu nurkka
Äsken tuli otettua työn alle seuraava häkinpohja. Olisin muuten tykännyt ehkä treenata vielä noilla harvempaan käyttöön jääneillä sinipohjaisilla, mutta pohjia vertailtuani totesin Ferplast Kiokset muoviltaan ohuimmiksi. Ensimmäisen pohjan kohdallahan ostettujen niittien pituus aiheutti pientä ongelmaa. Ja koska en ole ehtinyt vielä käydä ostamassa uusia niittejä, pääsi toinen Kioksista työn alle.

Tälläkertaa päätin katkaista rautakiskon heti valmiiksi oikeaan mittaansa, ja otin mittaamiseen avuksi kankaisen mittanauhan. Onnistuin kuitenkin sähläämään sen kanssa jotain, mikä valitettavasti selvisi vasta myöhemmin. Touhu lähti kuitenkin näin toisella kertaa nopeammin käyntiin: pohja oli raudoitettu alle puolessa tunnissa. Mikä on varsin ratkaisevasti lyhyempi aika kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka huomioitaisiin se, että Kiokseen raudoitus tarvittiin vain yläreunaan, siinä missä edellisessä oli jyrsimisen alkuun sopivat ulokkeet ylä- ja alareunoissa.

Pohjaan eksynyt kauneusvirhe
Se teki heti paljon, kun nyt mukana oli alusta asti kunnon pora, ja sain taiteltua niittien varret poikki pop-niittikoneella itsellään. Myös vannenauha oli käynyt tutummaksi, ja sain sen paljon suorempaan ja tiiviimmin pohjaan kiinni mitä viimeksi. Tai ainakin nurkkia lukuunottamatta, ne vaativat vielä treeniä. Mutta eipä touhu tälläkään kertaa sujunut ihan ongelmitta: loppuvaiheilla nimittäin huomasin leikanneeni nauhan vahingossa pari senttiä liian lyhyeksi. Eli siistin yhtenäisen nauhan sijaan piti siihen väliin alkaa pientä jatkopalaa kehittää. Ei kai touhun nyt sentään liian helpolla sovi toisellakaan kertaa mennä ;)

Jatkopala saatiin kuitenkin paikalleen, ja nyt tiedän ainakin mihin kohtaan häkissä tulee aina pesäkoppi... Vaikka käyttöä vartenhan noita tulee tuunattua, eikä tuommoiset pienet kauneusvirheet käyttöä haittaa. Itseä kyllä vähän.


Valmis pohja


Ei kommentteja: