lauantai 9. kesäkuuta 2012

Väliaikatietoja Jyväskylästä

Taukopaikka Korpilahdella

Nyt on ehditty paikanpäälle näyttelyyn, ja mukana olevasta viidestä eläimestä kolme on jo arvosteltu. Tänään otin näyttelypaikalla hommakseni työstää muuton takia laiminlyötyä gradua, ja sillä näyttelypaikalle tarttuikin ensikertaa mukaan myös kannettava tietokone. Niin on sitä vähän sitten nettiinkin eksyillyt, artikkelien lukemisen ja kirjoittamisen ohella.

Tulomatka Jyväskylään sujui hyvin ...mielenkiintoisissa merkeissä Jutut olivat ehkä vähän väsyneitä, mutta varsin viihdyttäviä. Juttujen tarkemman sisällön päivittäminen blogiin minulta kuitenkin kiellettiin, tai ainakin siinä tapauksessa minä en olisi saanut myöntää matkustaneeni Saijan ja Tiinan kanssa samassa autossa. Joku voisi kuulemma erehtyä pitämään tätä porukkaa Janina mukaanlukien vähän omituisena. Mutta ainakin tavoite numero yksi eli kuskin pysyminen hereillä toteutui. Matkaa saatiin hyvin tauotettuakin, ja silti oltiin ajoissa paikalla. Tosin eipä puolia luokista olisi voitu ennen Saijan ja Janinan saapumista edes aloittaa.
Näyttelypaikan piha aamuauringossa

Ensimmäisenä itsellä mukana olleista arvosteluvuorossa oli Tuike. Tuike saikin varsin hyvän arvostelun A:n kera. Ainoat negatiivisemmat huomiot koskivat vähän erimittaisiksi leikattuja kynsiä, sekä hännän alapinnan pientä keltaisuutta. Eli menevät miun piikkiini, mie kun pääosin vastasin neidin näyttelyvalmisteluista Tapsan kyllä avustaessa. Neidin arvostelu pitikin soittaa heti kotiin Tapsalle, jossa hän nyt sitten odottelee miten Tuiken lopulta käy. Omilla rotillani päivä ei ole alkanut yhtä lupaavasti: Dippis sai L1 lk. sij. 4 ja Delilah L2 värin epätasaisuuden vuoksi. Mutta eipä itsellä tälle päivälle kovin suuria odotuksia olekaan. Dippiskin kun on sellainen peruskiva rotta: ehdottoman mukava ja jalostuskelpoinen, mutta ei ainakaan vielä osoita potentiaalia näyttelyvoittajaksi. Delilah puolestaan on mukana olevista rotistani ehdottomasti kaunein, mutta tänään ei ollut neidin päivä. Sanariksen ja Elizan arvostelua vielä odotetaan.

Tuike
Näyttelypaikalla ollessa sain tarkemman tiedon myös kasvattajakurssista, ja Elinan poikueista. Pääsin kasvattajakurssille ryhmään kolme, joka alkaa keväällä 2013. Jokaiselle ryhmälle kun on varattu aikaa puolisen vuotta. Eli jonkin verran joutuu vielä odottelemaan, mutta eipä tässä kiire ole. Ryhmäjaossa kun oli huomioitu kasvatuksen vaihe omien poikueiden osalta, ja itsellä yli puolet kotona syntyneistä poikueista ovat olleet sijoituspoikueita. Mutta ehtiipähän vielä vahvistaa omaa pohjaa kurssin alkua odotellessa. Loppuvuoden suunnitelmat alkavatkin jo edetä Elinan ilmoitettua odotettujen russian blue poikueiden syntyneen, ja Janinan luvattua minulle yhden agouti essex naaraan yhteisomistukseen. Näiden lisäksi Tiinalta on tulossa Muhkun poikueesta itselleni sk agouti naaras. Eli pääsee sitten taas poikuesuunnitelmia paremmin tekemään, kun saa niitä naaraitakin.

Muhku poikasineen jää nyt tosin sittenkin Tiinan luokse kasvamaan, vaikka alkuun oli puhetta että ottaisin muksut tänne paapottavaksi niiden ollessa pariviikkoisia. Kaikki Tiinan suunnittelemat poikueet kun eivät toteutuneet, ja osa poikasista on lähdössä heti luovutusiän tullen Tiinan mukana Itä-Suomeen. Niin todettiin sitten helpommaksi että muksut pysyvät Tiinan luona, ja saan sitten tyttöni kotiin luovutusiän tullen Tiinan reissun jälkeen. Muksujen avattua silmät menen sitten muksuja ja mammaa katsomaan, ja vahvistamaan varaukseni tuosta agoutiprinsessasta.

Nyt jatketaan loppujen arvostelujen odottamista, sekä sitä gradua.

Ei kommentteja: