Loppukesä alkaa olla vaihtunut alkusyksyksi, ja tänään asiaa konkretisoi luentojen alku. Tarkemmin sanottuna graduaikataulun tarkastus maisteriseminaarin myötä. Kesällä keskitin hyvin paljon enemmän huomiota harrastuksiini kuin kyseiseen opinnäytteeseen, joten nyt alkaisi olla sitten taas sen vuoro. Tänään kuitenkin keskitin tarmoni aamupäivällä asunnon raivaamiseen ja rottien kynsileikkuuseen, ja alkuillasta meille tuli vieraita rottalaan tutustumaan.
Marikan sisko on tulossa meille kämppistensä kera hoitoon marraskuussa, ja nyt Nömpin omistajaperhe kävi tutustumassa paitsi tulevaan hoitopaikkaan, myös Marikan muksuihin. Muksut ovatkin nyt siinä iässä, että niitä mielellään ihmisille esittelee. Uteliaina ja meneväisinä niille tekee hyvää tottua useampiin käsittelijöihin, niin eivät uudet ihmiset ole sitten myöhemminkään niin iso mullistus. Tässä iässä muksut ovat kyllä vaarallisia - parikin pienistä pörröturkeista nukahti naksutellen syliini. Kyllä siinä kummasti alkaa unohtua, ettei rex siameset ole se oma juttu. Ja meinasivat pienet selvästi onnistua viemään Annankin sydämen. Toistaiseksi kuitenkaan Saija ei ole saamassa yhteydenottoa asian tiimoilta. Tilojen näkemisen ja eläimistä juttelemisen jälkeen hoitopaikka vaikutti yhä sopivalta, joten sovittiin sitten olevamme yhteyksissä lähempänä hoitoajankohtaa. Ja mie jäin miettimään minkä häkin hoitolikoille laitan (en suinkaan mitenkään hyvissä ajoin ;)).
Omia likkoja esiteltäessä Jolene päätti taas luonteensa mukaisesti siirtyä jaloittelemaan lyhyen esittäytymisen jälkeen. Koska neidin toiveelle ei ollut mitään estettäkään, saivat likkahäkin ovet jäädä sitten auki. Miun ollessa Tampereella neidit kun olivat joutuneet olemaan häkissään. Näin lyhyillä reissuilla kun en laita Mikkoa tyttöjä juoksuttamaan, kun Mikkoa neidit uskovat monesti vielä huonommin kuin miua. Voi sitä riemua, kun Jolene bongasi eteisen kaapin jääneen hieman raolleen ja se pääsi hetkeksi seikkailemaan hämärään kenkämereen. Ja voi sitä pettymyksen määrää, kun kalastin neidin kaapista pois ja suljin kaapin. Neiti ramppasi ainakin kolmeen kertaan miun ja kaapin väliä selvästi protestoiden tällaista mielivaltaista yksipuolista päätöstä neidin löydettyä täydellisen leikkipaikan. Päätös kuitenkin piti, ja kun neiti sen huomasi, se livisti Mikon työhuoneen ovelle tarkastamaan josko sinne sitten pääsisi touhuamaan. Ei ole helppoa olla rotta, kun kaikki kiva kielletään. Joutuivat toiset vielä hetkeksi häkkiin kesken illan, kun poikettiin Mikon kanssa syömässä.
Nyt häkki on taas auki ja 5/5 rottaa jossainpäin asuntoa tutkimusretkillä. Pitää kai kohta alkaa paimentaa neitejä häkkiä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti