tiistai 14. helmikuuta 2012

Varastojen täydennystä ja erottamisia

Valtava pahvilaatikko täynnä tavaraa
Tänään tuli sitten Zooplussan tilaus, johon viime viikolla sorruin. Miun piti tilata vain ihan pikkuisen, alta sen verran ettei edes .fi puolen ilmaisiin postikuluihin vaadittava summa tulisi omista ostoksista täyteen - joten kysyin Saijaa, Janinaa ja Tiinaa kimppaan. Siinä sitten hintoja katsellessa totesin kuitenkin pian, ettei .fi puolen tilauksessa olisi ollut itseni kannalta mitään järkeä alemmista postikuluista huolimatta - kaikkien haluamieni tuotteiden hinnat olivat 2-7 euroa kalliimmat kappaleelta. Eli siinä kohtaa mieluummin maksaa vaikka jo niitä postikuluja .com puolelle (joita ei sitten kuitenkaan tullut, kun tilaus ylitti rajan). Etenkin kun sitä taas vähän innostui - ihan pikkuriikkinen tilaus vaihtui vähän reilumpaan täydennystilaukseen. Mitään uusia tuotteita ei siis saapunut kokeiluun, vaan vain ja ainoastaan jo käytössä testattuja klassikkoja: rottien uusia suosikkeja pajutunneleita (joita on kiva purkaa), muutama puinen kulmamökki, pari Sputnikia, muutama pajusilta, kiipeilyköysi, heinäpesä ja ruokaa. Sekä se mitä mietin pisimpään - toinen juoksupyörä. Meillä aikuiset eivät ole juoksupyöristä innostuneet, mutta nyt on sitten kumpaankin junnulaan omansa. Uusi pyörä onkin sopivasti tyttömäisen punainen siinä missä edellinen on musta. 

Oma osuus kasasta
Tälläkertaa jotain oli tilauksessa myös ensikertaa rikki - jyväsäkkiin oli tullut reikä. Sitä on kyllä aiemminkin katsonut, ettei tuon seoksen paperisäkki ole kestävimmästä päästä. Seos oli kuitenkin pääosin sielä missä pitikin eli säkissään, ja vain osin levinnyt pitkin laatikkoa, mistä se kippaantui sitten jyvätynnyriin. Eli vahinkoa ei tapahtunut, vaikka tietenkin sitä mielellään kaikki tavarat ihan ehjinä saisi.

Asiaa harkittuani päädyin myös erottamaan Naveenin ja pikkupojat toisistaan. Naveenin ja Sanariksen välit eivät lähteneet lähentymään. Vaikka suoranaisia tappeluita ei ollut, oli Naveenin ja Sanariksen välillä kuitenkin sen verran vääntöä, että pojat viettivät valtaosan ajasta eri häkeissä päätyen huudattamaan toisiaan jos sattuivat samaan kerrokseen. Sanaris ei esimerkiksi halunnut käydä ylähäkissä syömässä edes tuoreruokaa, eikä Naveen puolestaan ikinä nukkunut alahäkissä. Dippis tuli kyllä sujuvasti toimeen kummankin kanssa, ja seilasi kerrosten väliä. Sanariksen kohdalla taisin odottaa sen yhdistämistä Naveeniin turhan kauan, kun halusin molemmat junnut yhtä aikaa Naveenin luo. Niin Sanaris ehti sitten saada turhan paljon kokoa, kun Naveen on muutenkin vähän varautunut toisten urosten suhteen jouduttuaan kiusatuksi. Niin ikävää kuin erottaminen onkin sen suhteen, että Dippiksestä olisi kuitenkin ollut Naveenille seuraa, en halua junnupoikien saavan tuollaista mallia laumakäytöksestä. Itsellä kun laumaan on kuitenkin myöhemmin tiedossa lisäystä, sitten kun sopivia jalostusuroksia löytyy. Tällä hetkellä Naveen vaikuttaa rauhalliselta yksiössään, taisi sille ottaa kunnon päälle tuo Sanariksen kanssa vääntäminen.
Sanaris

Dippis ja Sanaris

Dippis

Delilahilla oli kiima 12.-13.2. välisenä yönä, eli maaliskuun alkuun meillä toivotaan syntyväksi poikueellinen Zaya's kakaroita seuraavia omia poikueita suunniteltaessa. Delilah onkin palaamassa nyt viikonloppuna Tampereelta takaisin kotiin. Elizalle olen koittanut sk agouti urosta katsella uutta astutusta ajatellen, mutta näillä näkymin sitä joutuu tinkimään turkinlaadusta tai kuviottomuudesta. Eihän neidin astutuksella ole vielä mikään kiire - neiti vasta lepäilee edellisten muksujen jäljiltä, mutta kauhean vähän ihmisillä tuntuu perus agouteja olevan. Mutta kyllä sitä silti mielellään katsoisi tuolta neidiltä vielä toisen poikueen.

Ei kommentteja: