Tapsa jatkaa opinnäytetyönsä parissa ja sen myötä meillä poikkesivat tänään Eeva ja Lena Tapsan haastateltavina. Ennen ja jälkeen haastatteluja ehdittiin sitten juoruta myös muuta ja touhuilla rottamusten kanssa. Tapsa etenkin oli heti innoissaan esittelemässä pikku Liliania kummallekin kävijälle. Eipä sillä, onhan tuo pirpana varsin suloinen, vaikka onkin kovin väärän värinen ;)
Nuoremmat pojat pääsivät Lenan syliin lopulta koko haastattelun ajaksi, kun Lena sai lopulta houkuteltua pojat riipparista luukulle asti. Pojilla kun on ollut taas perinteinen otetaan rennosti päivä tyttöjen häslättyä koko päivän normaalia enemmän. Lilianin tulo porukkaan kun on aiheuttanut pientä pörhistelyä ja piipittämistä matamien taholta ja Iita on ollut muuten vain adhd hyppyrotta. Tänään illalla jopa tavallista enemmän, tällä kertaa jopa niin ettei neiti ole Tapsankaan kanssa rauhoittunut yhtään sen enempää. Toki messarin reissu on varmasti osatekijänä, oli se varmasti rotille sen verran raskas. Silti reaktio tuntuu aika ylimitoitetulta kun muihin mukana olleisiin vertaa. Mitään ei silti edelleenkään ole päätetty. Tapsa on luvannut olla tukena oli päätös mikä tahansa. Lena mietti mahtaisiko tuon hormonihyrrän kohdalla auttaa, jos se pääsisi kotiin jossa ei olisi yhtään uroksia. Omassa tuttavapiirissä vain tahtoo olla joko molempien omistajia tai uroslauman kanssa eläviä. Ihan tuntemattoman kanssa tuollaiseen kokeiluun kun ei kuitenkaan viitsisi lähteä, kun ainakaan täällä Iita ei ole sinkoiluineen mikään helpoin rotta. Niin katsoo nyt miten edetään.
Eeva vauvakuumeilee taas kovasti, nyt kun Saijalla on viimein Hugolle morsian tiedossa. Päätökset lauman pitämisestä pienenä uhkaavat horjua kovasti. Itse taas on ajatellut viime aikoina aiempaa enemmän sijoituskoteiluun palaamista ja sen myötä paluuta yhteen laumaan. Yhteen nykyistä pienempään laumaan. Tämä toki pidemmällä aikavälillä toteutettuna, niin ettei nykyiseen uroslaumaan vain enää tulisi uusia junnuja. Vaikka kyllä sitä noista pojistakin on alkanut tykkäämään, vaikka ei niitä usein oikein ymmärräkään.
5 kommenttia:
Haluaisin hieman herättää keskustelua asiasta joka on jäänyt vaivaamaan minua blogia lukiessa ja nyt varsinkin Iitasta puhuessa. Minusta on jotenkin käsittämätöntä, että harkitset lopettavasi rotan vain sen takia, että se on erittäin vilkas, ei paras käsiteltävä ja kerran puraisi sinua.
On totta, ettei sellainen käytös ole mukavaa saati sallittavaa, mutta eikö rotta älykkäänä eläimenä oppisi jos sitä opettaisi olemaan purematta? Sitä paitsi rotta lienee ollut hieman stressaantunut näyttelyssä ja silloinhan pureminen voi olla herkemmässä kuin kotioloissa. Ja kuten sanoit, jos hormonit vaikuttavat käytökseen, niin eivätkö ne kuitenkin jossain vaiheessa tasaannu?
Jos hyvin vilkas ja joskus pureva (ilmeisesti ei vaarallinen kuitenkaan?) rotta olisi lemmikkikodissa, tuskin sitä lopetettaisiin siitä syystä. Jos se ei tykkää käsittelystä, niin miksi sitä pitäisi sitten väkipakolla käsitellä paljon? Jättää näyttelyt väliin, hoitaa välttämättömän käsittelyn ja antaa rotan muuten viettää elämää laumalaistensa kanssa, en usko että se siitä pahemmin kärsisi, saati sitten omistaja.
Toki asia on hieman eri, jos on paljon rottia ja kasvatuksellisia tavoitteita niiden kanssa, niin ei vaikea rotta ole varmasti kivoin kaveri. Kuitenkin olet mielestäni painottanut haluavasi olla edelleen lemmikinomistaja kaikista eniten. Ja omasta mielestäni lemmikinonistajilla, eikä edes kasvattajilla ole oikeutta lopettaa eläintään vain sen takia, että sillä on pieniä piirteitä joista ei itse pidä, ja jotka luultavasti voi joko opettaa pois tai sitten vain välttää tilanteita joissa ne tulevat esiin.
Miettisin myös sitä, että vaikuttaako hiilidioksidipöntön läheisyys lopetuspäätökseen? Jos eläin pitäisi mennä lopetettavaksi eläinlääkärille, eikö mieleen tulisi ensin vaikka antaa se eteenpäin? Ehkä jossain on lauma ja omistaja joita Iitan ominaisuudet eivät haittaa. Ja mitä siitä jos ne ovat vielä tuntemattomia, siinäpähän sitä tutustuisi. Ja mitä voisi pahimmassa tapauksessa käydä? Iita lopetettaisiin, niinkuin kävisi myös toisessa tapauksessa.
Nämä ovat toki vain omia mietintöjäni, enkä tahdo sanoa että päätöksesi olisi hätiköity, omaan silmääni perusteet eläimen lopettamiseen ovat aika heppoiset.
Itse myönnän olevani luonteen suhteen hyvin kriittinen rottien kohdalla. Rotan ei tarvitse olla pussailija tai sylirotta, mutta eläimen pitää olla hyvin käsiteltävissä ja sen kanssa pitää selvitä hyvin normaaleista hoitotoimenpiteistä. Iitan kohdalla nämä ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Vaikka minulla on jo kohtalaisesti kokemusta rottien käsittelystä, on esimerkiksi Iitan kynsienleikkaaminen tai hännän pesu minulle nykyisellään jo välillä haasteellista. Samaten Iitan otto häkistä esimerkiksi terveydentilan tarkistamista varten saa nykyisellään yhä useammin aikaan kiljumista, sinkoilua ja rimpuilua. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita joita on tehtävä, vaikka eläin ei kävisi näyttelyissä tai olisi jalostuskäytössä. Ja nämä saavat väkisin myös miettimään Iitan elämän mielekkyyttä laumassa. Iita kun tulee kyllä uteliaana muiden mukana luukulle ja lähtee mielellään muiden mukana jaloittelemaan. Se kuitenkaan kestä muiden tapaan esimerkiksi kiinniottamista, joten jos tilanne jatkaisi tältä osin pahenemistaan, ei esimerkiksi jaloittelureissut enää Iitan kohdalla onnistuisi. Nyt jo Iitaa kun ei ole aina mahdollista palauttaa häkkiin ilman jahtaamista, mitä neiti inhoaa, kun neiti ei oma aloitteisesti anna itseään kiinni.
Ilman hiilidioksidipönttöä en antaisi eläimiä eteenpäin nykyistä helpommin. Ongelmallisen eläimen kohdalla kun en näe lähtökohtaisesti ensimmäisenä vaihtoehtona ongelman siirtämistä eteenpäin. Toki tutun ja osaavan kodin kohdalla, jolla motivaatio on kohdallaan uuden kodin kokeileminenkin voi olla vaihtoehto. Kuitenkin monesti pisimpään harrastaneilla luonne on aika keskeinen kriteeri eläimessä, eikä kiinnostusta ongelmatapauksien kanssa painimiseen usein ole, kun täysipäisiä rottiakin löytyy. Kuitenkin jo täysin terve ja hyvähermoinen rottakin voi stressata uutta ympäristöä siinä määrin, että sillä voi kulua aikaa sopeutua uusiin kuvioihin. Niinpä itse ei yleensä harkitse edes eläkekoteihin muita kuin niitä, jotka ovat kotona olleet rauhallisia ja tasapainoisen oloisia tapauksia ja joilla on siten parhaat edellytykset sopeutua uusiin ympyröihin. Rotta kun voi saada hampaillaan pahaakin jälkeä aikaiseksi, niin itse en lähtökohtaisesti halua luovuttaa tuntemattomalle eläintä joka on jo valmiiksi käynyt arvaamattomaksi.
Iitan kohdalla käytös on ollut viime viikkoina pahenemaan päin, mikä on saanut harkitsemaan lopetusta vaihtoehtona. Silloin kun Iita vain piippaili jatkuvasti, se oli jotain mistä en pitänyt, mutta jonka kanssa olisi pystynyt hyvin elämään. Sellainen tapaushan Iita tuolla laumassa alunperin oli: kaunis rotta, jota en luonteensa puolesta tuntenut erityisen omaksi, mutta joka meni hyvin porukan jatkona. Tällä hetkellä Iitan isoimpana ongelmana alkaa olla arvaamattomuus. Iitan kanssa saa olla koko ajan enemmän varuillaan, sillä se saattaa kädessä ollessaan pongaista pois milloin tahansa ja yrittettäessä pitää sitä kiinni, se alkaa joko sätkyillä enemmän tai käyttää hampaita. Näyttelyssä tuli tosiaan eteen toinen kerta, kun Iita protestoi näykkäämällä. Sen jälkeen kertoja on tullut pari lisää. Aiemmin Iitan piippaillessa toivottiin, että se olisi ohimenevää ja jäisi vähemmällä iän myötä. Nyt neiti on viisi kuukautta ja käytös pahenee koko ajan.
Itselläni on ollut aiemminkin yksi Iitan kaltainen rotta silloin kun itselläni oli rottia vasta neljän lauma. Se ei ollut Iitan iässä yhtä paha menijä kuin Iita, mutta samaan tapaan äänekäs ja draamaqueen hoitotoimenpiteitä tehtäessä. Sen kohdalla tilannetta tuli tarkkailtua vuoden verran, kunnes tilanne meni siihen pisteeseen, ettei eläintä saanut enää ulos edes häkistä ilman pitkällistä jahtaamista (jaloittelu oli kyseiseltä eläimeltä bannattu jo aiemmin, kun eläin ei antanut itseään kiinni lattialta). Tämä on ehkä yksi syy, miksi Iitan kohdalla on ehkä valmis tekemään päätöksen aikaisemmassa vaiheessa. Toki myös se vaikuttaa, että en koe missään kohtaa kauheasti kiintyneeni Iitaan sen luonteen takia. Sen kohdalla on ehkä ennemmin koko ajan toivonut, että neidin rauhoittuessa se yhteinen sävel löytyisi ja nyt neidin varttuessa se tuntuu olevan koko ajan kauempana.
Iitan kohdalla aletaan siis olla tilanteessa jossa se ei ole rakas lemmikki, näyttelyeläin eikä tarpeellinen jalostuseläin. Se on arvaamaton ongelmatapaus, joka alkaa näyttää yhä enemmän siltä, ettei siitä sen johdosta missään kohtaa tule sitä rakasta lemmikkiä, vaikka ikimuistoinen tapaus se varmasti onkin. Toki Iitassa on muitakin kuin huonoja puolia, mutta ne alkavat olla koko ajan vähemmän näkyvissä Iitan stressaantuessa yhä helpommin asioista jotka kaikille muille laumassa ovat normaalia rutiinia. Se on sääli. Mikäli kyse olisi ainoastaan siitä, että Iitassa on jotain mistä en pidä, eläkekoti voisi olla hyvä vaihtoehto. Mutta ei sellaisen eläimen kohdalla, jolla ei selvästi ole kaikki kotona, ja johon en enää sen johdosta luota.
Jep, kuulostaa kyllä sitten jo paljon perustellummalta harkita lopetusta. Ja totta on sekin ettei uusi koti ehkä olisi välttämättä parempi vaihtoehto, ellei tietinkni sitten löytyisi joku, jolla olisi todella tahtoa ja motivaatiota yrittää ratkoa ongelmaa.
Varsinkin sitten jos on vaarana että käytös voisi ehkä tarttua myös muihin lauman jäseniin, eikö ainakin lauman siällä "kiusaaminen" siirry aika nopeasti ettenpäin, ainakin itse olen sellaisen käsityksen saanut.
Alkuun en ollut tuosta mallioppimisesta niin huolissani, kun Iita oli selvästi hankalin hoitotoimenpiteitä tehtäessä, jolloin Iita oli yleensä eri huoneessa kuin muu lauma. Nyt kun Iitan käytös on käynyt aiempaa arvaamattomammaksi myös häkissä ja neiti on alkanut piippailla ja rimpuilla enemmän myös häkistä otettaessa, on myös se yksi vaakakupissa painava tekijä. Kakaraosasto Iita, Libna ja Vanamo kun hengaavat kuitenkin paljon myös kolmistaan, ja siinä seurassa ei kyllä yhtään kaivata pölhöilymallia. Tänään illalla Tapsakin tuli jo sanomaan, että päätös olisi todennäköisesti hyvä tehdä pian. Nyt Iita kun on alkanut sätkyillä enemmän jo Tapsankin kanssa, vaikka alkuun se teki sitä enemmän minulle, kun minä olen se joka "rääkkää" nuorisoa kynsienleikkuilla, pesuilla ja muilla.
Lähetä kommentti