sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Rottakuvatuksia

Tänään tuli pitkästä aikaa eksyttyä rottalaan kameran kanssa ilman mitään varsinaista syytä. Yleensä sitä kun saa aikaiseksi kuvata vain poikasia tai häkkien uusia järjestyksiä. Tänään kuviin pääsivät kuitenkin pitkästä aikaa aikuiset rottamukset ja etenkin pojat. Tytöistä napsin nyt lähinnä ryhmäkuvia niiden tullessa häkin luukun kuikuilemaan (Muhku on piipittänyt Lilianin turhan paljon isossa häkissä, niin koko porukka on nyt ei kenenkään maalla laumautumassa. Pikkuhäkissä Muhku ja Liliankin mahtuvat jo samaan mökkiin nukkumaan).

Pojistakin minun piti alkuun napsia vain häkkikuvia, mutta kun Sanaris halusi jaloittelemaan, en hennonnut kieltääkään. Likat kun haluavat jaloittelemaan aina, mutta poikia joutuu välillä oikein houkuttelemaan ulos häkistä. Tällä kertaa myös Frederik oli yllättäen heti ulkona, kun tilaisuus tuli. Ehkä meidän poikapoppoo onkin ollut vain hidas lämpiämään häkin ulkopuolisille aktiviteeteille.

Samalla kun innostuin rottia kuvailemaan päätin pikkuhiljaa päivittää rottien esittelysivulle aikuiskuvat kaikista rottamuksista. Ovathan poikaskuvat söpöjä, ei siinä mitään, mutta ei niiden myötä noita rottia kyllä kovin hyvin enää laumasta tunnistaisi. Sanaris ja Frederik saivat ensimmäisinä uudet kuvat esille, tytöistä pitää sitten joku päivä koettaa alkaa yksilökuvia saada.

Tuike ensimmäisenä kuikuilemassa

Muhku ja Libna tekevät seuraa

Team essex on myös saapunut ovelle

Lilian pääsi livahtamaan kattoseikkailulle

Sanaris valmiina lähtöön ja Flaksi kurkkii

Frederik tutkii

Frederik kotiovella

Sanaris tervehtimässä tyttöjä

Sanaris ja kilpakosija (jotka kummatkin likkojen taholta torjuttiin)



Ei kommentteja: