Joulu takana ja uusi vuosi edessä

Joulun vietosta on nyt palattu takaisin Turkuun. Kotona kaikki tuntuu menneen kommelluksitta - häkissä oli vastassa kaikki samat viisi kuonoa kuin lähtiessä. Kupin sisältö oli ehditty jemmaamaan parempaan talteen, mutta karkkipaperit kyllä vahvistavat hoitajan käyneen kupit täyttämässä ;) Joulutuliaisina rottamuksetkin saavat nyt hieman kinkkua ja kalkkunaa, ennenkuin loput mukaan napatut kinkun ja kalkkunan rääppeet pakataan pakkaseen tuleviksi piirakka- ja leipäemmeiksi.

Kotikotona koitettiin alkuun josko siskon erittäin kiltti mutta häslä koira ja Miikkis olisi saatu viettämään joulua samassa tilassa. Se kuitenkin päättyi siihen kun Luka tuli spreijatuksi. Niinpä kämpän tuuletuksen ja Lukan käsittelyn skunkin hajunpoistoaineella jälkeen päädyttiin suunnitelmaan B, eli makuuhuoneeseen laitettiin pystyyn mustavalkoisten reservaatti. Äidin luona asuva kissakin kun on nykyään jo sen verran vanha ja raihnainen, ettei sekään usein siskon koiran touhotusta jaksa. Mihailin kanssa ne sen sijaan pystyivät jakamaan huoneen sovussa, kun kumpikaan ei ole järin kiinnostunut toisen olemassaolosta. Jatkossa Mihail pidetään sitten visummin erossa koirista, kun poika niitä arastaa. Tämän hetkisessä tilanteessakin, kun koirakontaktit ovat hyvin satunnaisia, ei ole oikein tarvetta tai mahdollisuutta lähteä totuttamaan poikaa hitaasti ja kunnolla lähelle pyrkiviin koiriin, on eristäminen on varmasti toimivampi ratkaisu. Etenkin kun Lukakin tuntui vain innostuvan uudesta rikinkatkuisesta parfyymistään, joka ei kenenkään muun nenään ollut kauhean miellyttävä (sen sijaan minulle Luka hieman möksötti, kun hinkkasin sen hienot parfyymit pois - Lukan turkin paksuudella sen kun sai käsitellä suihkeella pariinkin kertaan).

Välikohtauksen jälkeen joulu jatkui kuitenkin varsin rauhallisissa merkeissä ja Mihailiakin saatiin vähän aktivoitua pikkuhuoneessa jemmaamalla pojalle sinne joululahjakaloja. Muutama paketti talouden lemmikeiltä on kuitenkin vielä saamatta, kun päädyimme Tapsan kanssa jättämään suunniteltujen lahjojen oston minun palkkapäivääni. Reissussa tapahtunut korttivarkaus kun sotki tämän kuun taloutta jonkin verran, eivätkä Miikkis ja rottamukset kuitenkaan niin joulusta ymmärrä - toisinkuin vaikka siskon koira, joka on jo oppinut yhdistämään joulun paketeihin, ja odottaa omiaan selvästi heti kun lahjojen jako aloitetaan. Tänä vuonnakin Luka kävi vielä moneen kertaan tarkistamassa kaikkien pakettikasat, ettei sen omia ollut jäänyt mihinkään jemmaan.

Joulu kuitenkin meni jo ja nyt kotiuduttua siirrytäänkin odottamaan seuraavaa vuotta. Huominen ja alkuviikko menee töissä, ja vaikka sen jälkeen nykyinen soppari loppuukin, jatkoa on luvassa. Lola synnytti muksunsa hieman ennen joulua, joten sen kotiuminen on nyt mahdollista laskea viikoissa. Saija tosin ehti jo laittaa pesän nakkisaldoa hieman minun piikkiini; se on kuulemma sijoituskodista johtuvaa jos pesään ilmestyy dumbohärpäkkeitä ;) En ole selvästi tarpeeksi neidin korviin kuiskutellut, minkälaisia lapsosia kasvitäti haluaa ...tai sitten Saija ei vain ole ollut toiveissaan kyllin tarkka.

Lolan ja Usvan palattua kotiin laumaluku onkin sitten toistaiseksi täysi. Tapsan kanssa tehtiinkin nyt yhdessä päätös, ettei kotiin hankita ensivuonna yhtään uutta lemmikkiä. Yleensä en ole uudenvuodenlupauksia tehnyt, mutta tälläkertaa siihen kuuluu, että mikäli vuodenmittaan tuntuu että aikaa, rahaa tai muita resursseja olisi isommallekin laumalle, pyritään ne ylimääräiset resurssit ohjaamaan löytöeläinten hyväksi. Pienenä askeleena siihen suuntaan liitymme kumpikin Tesyyn ensivuoden alusta - sekin on asia joka minun on pitänyt tehdä jo pitkään, mutta joka aina on jäänyt. Ensisijaisesti pyritään kuitenkin siihen, että kaikki laumaan nykyisellään kuuluvat saisivat enemmän huomiota ja nunnutusta ilman että minulla menee jatkuvasti osa ajasta uusien totuttamiseen laumaan tai poikueisiin. Jotenkin tuntuu, että itsellä on tällähetkellä tarvetta muistuttaa itselleen, mistä koko rottatouhu omalla kohdalla lähti liikkeelle ja miksi.     

Suskunkin kanssa ehdittiin jo hieman alkuvuotta suunnitella, ja hyvällä tuurilla siihen saadaan mahtumaan muutamiakin mukavan rottamaisia iltoja sekä lisää asuntobusseilua... Mutta niiden kohdalla toteutumisen varmistumisen riippuu vielä osin jostain niinkin tylsän arkisista asioista kuin työvuoroista ja arkihärdelleistä. Mutta haaveista ja suunnitelmista kaikki kuitenkin lähtee ;D Harrastamista kun ei ole muutenkaan tarkoitus ensivuonna jättää, vaikkei uusia otuksia olekaan tarkoitus hankkia; näitä nykyisiä kun olisi tarkoitus koettaa saada näyttelyihin viime vuotta aktiivisemmin, tai ainakin muutamaa niistä. Ja tälläkertaa vielä mieluiten niin, että ehtii itsekin paikan päälle ihmisten kanssa juoruamaan.

Hauskaa joulua!

Itsellä on tänään lähtö joulunviettoon, joten toivotan myös blogin lukijoille karvamassuineen hauskaa joulua! Meillä rottamukset jäävät kotiin viettämään rauhallista joulua hoitajan turvin, siinä missä me muut lähdemme katsomaan vilinää ja vilskettä Tampereelle - ja vilinää ja vilskettä on tämän jouluisella kokoonpanolla taatusti tiedossa, kun mukana menossa ovat myös sisarusten perheet lapsineen ja koirineen ;)

Joulun lahjakierros tuli aloitettua kyllä jo eilen, kun kävimme viemässä ison pehmeän paketin Tesylle - sekä joitain pienempiä vähemmän jouluisasti jätesäkkeihin ja kestokasseihin pakettuna. Mutta tässä kohdin sisältö ehkä ratkaisee, ja säkeistä löytyvät peitot ja tyynyt ovat toivottavasti eläimille mieleen.   

Joulutohinoita

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti joulutohinoiden merkeissä. Tänä vuonna en ole jaksanut enkä ehtinyt lahjatohinoihin mukaan, mutta sen sijaan olen koittanut löytää joululle aikaa muualta. Sitä on pitkästä aikaa myös elvyttänyt leipomisharrastustaan, ja tehnyt tarjottavia illanistujaisiin, joita viikolla onkin riittänyt useammat kun on halunnut nähdä ihmisiä vielä ennen joulunviettoon suuntaamista. Nyt onkin viikon jäljiltä vähän väsähtänyt, mutta mukava fiilis. Viime viikonloppuna oli myös eläinten joulurauhanjulistus ja yhdistyksen pikkujoulut, joista en ole ehtinyt blogiin kirjoitella.

Tesyn ja Mikaelin seurakunnan yhdessä järjestämä eläinten joulurauhan julistus on Turussa monivuotinen perinne, johon

Mikaelin kirkon edustalla

minun on ollut tarkoitus osallistua jo useampana vuotena. Aina kyseiseen päivään on kuitenkin tullut muuta menoa tai tilaisuus on unohtunut, joten osallistuminenkin on jäänyt. Alkuun pelkäsin niin käyvän tänäkin vuonna, kun huomasin joulurauhanjulistuksen olevan samana päivänä yhdistyksen pikkujoulujen kanssa. Asia harmitti minua hiukan, mutta pikkujoulut tuntuivat silti tärkeämmiltä - ja olinhan luvannut koristella kodinkin niitä varten. Tarkempi aikataulujen tutkiminen kuitenkin osoitti, että tänävuonna voisin saada molemmat. Tilaisuuksien välissä oli aikaa reilu pari tuntia, ja tapahtuman perinteinen pitopaikka Mikaelin kirkko on meiltä kohtuu lyhyen kävelymatkan päässä. Kysyin vielä Tapsan seuraksi ja niinpä suuntasimme Tapsan ja Mihailin kanssa kirkolle. Rotat jäivät ilman viileyden vuoksi suosiolla kotiin, ja alkuun mietin Mihailinkin kotiinjättämistä kun paikalla olisi kuitenkin oletettavasti paljon koiria. Tapsasta olisi kuitenkin ollut hölmöä lähteä lemmikkitapahtumaan ilman omaa karvapörhelöä, etenkin kun Mihailin kanssa pitäisi muutenkin enemmän koiriin totutella (tuollaisessa isommassa tapahtumassa luonnollisesti tosin vain sylistä käsin - siinäkin kun riittää tarpeeksi ihmeteltävää hajuissa ja äänissä). Niinpä sitten suuntasimme paikalle kolmistaan ja kirkon pihalla nappasin Mihailin viittani suojiin.

Minä ja Miikkis

Tilaisuus oli varsin viihtyisä joululauluineen ja juhlapuheineen. Tarjolla oli myös glögiä ja pipareita, ja eksyipä sitä jutullekin muutamien tapahtumaan osallistuneiden kanssa heidän huomattuaan tuon meidän otuksen. Yhdellä heistä oli mukanaan todella komea berhandilainen tynnyri pannassaan ja toinen oli mukana eläinten joulurauhan julistuksessa kertomansa mukaan jo seitsemättä kertaa koiransa kanssa. Heidän kanssa juteltua virallisen ohjelmaosuuden loputtua me olimme jo aikeissa lähteä puiston kautta kotia kohti, kun bongasin väkijoukosta tutun jyrsijäharrastajan vaunujensa kanssa. Annihan sielä meni, ja lähdettiin sitten Annia vielä pikaisesti moikkaamaan. Sikäli Annin paikallaolo ei kyllä yllättänyt, kun hän kuitenkin kuuluu Tesynkin hallitukseen. Jälkimmäisestä olisi voinut arvata senkin, keiden seurassa Anni oli. Hänen luo saavuttua tulikin bongattua Turun eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopra, Tesyn puuhaihmisiä ja tapahtumaa valvomassa ollut poliisipartio. Pääsi sitten samalla esittelemään poikaa vähän laajemmalle joukolle ja kertomaan samalla skunkista lemmikkinä. Vähän kyllä jännitti millaisen vastaanoton tämmöinen erikoisempi vieras saa, mutta kaikki vaikuttivat enemmän uteliailta ja poika sai myös kuvansa Tesyn facebookiin.

Kotimatkalla poikettiin hetkeksi puistoon ulkoilemaan, ja siitä jatkettiin sitten muffinsseja kuorruttamaan. Jotain pientä

Mäellä hämärtää

tarjottavaa kun oli pitänyt toki tehdä myös Lskgy:n pikkujouluihin ja vuosikokoukseen. Näistä vuosikokous oli ensimmäisenä ohjelmassa ja se tuli vedettyä läpi ilman suurempia yllätyksiä. Hallitus tulee pysymään ensivuonna samana, joskin roolijako hallituksessa tulee hieman muuttumaan Miran siirtyessä varapuheenjohtajaksi ja Saijan puheenjohtajaksi. Itse jatkan kuitenkin edelleen sihteerinä, nyt kun sen homman hallitsee. Järjestäytymiskokous sovitiin samalla vuoden alkuun, jolloin hallituksen roolitus lyödään sitten muutoin lukkoon.

Kokouksen jälkeen jatkettiin vielä jonkin aikaa pikkujouluillen. Osa porukasta oli ollut edellispäivän rottanäyttelyssä Inkoossa, eikä itselläkään nukutut tunnit ole olleet oikein samassa suhteessa ylityötunteihin nähden. Pientä väsymystä oli siis havaittavissa, mutta ei se kynttilän valossa jutustelua estänyt. Itsekin ehti varmistella itselleen kyytiä vuoden ensimmäiseen näyttelyyn, ja kysellä niin Usvan kuin Lolankin kuulumisia. Usvan

Sohvanvaltausta kera torttujen ja uuden Rapinan

muksut kun olivat alkaneet jo silmiäänkin aukoa pikkujoulupäivänä siinä missä Lolan kohdalla synnytyksen ajankohta vasta alkoi lähestyä. Ja eksyi se puhe välillä myös muihinkin vauvoihin, kun sekä Maijulle että Annille on syntynyt muksut samoihin aikoihin miun siskontytön kanssa.

Pikkujouluista kotiutui myös rottasten joulutuliainen; jouluinen kaksikerrosriippari, joka on tosin odottanut ripustamistaan siitä asti. Josko likat sen nyt viikonlopun kunniaksi viimein saisivat. Lähestyvää joulua on rottasten kanssa juhlittu myös herkutellen rottien autettua puhdistamaan leipoessa kertyneitä kermaviilipurkkeja, munankeltuaisia yms., sekä nauttiessa yhdessä (mutta erikseen) Mihailin kanssa eilen saapuneesta Vauhti-Raksun tilauksesta. Siitä lähtikin heti pari tipua rotille ja skunkille jakoon.

Rottahäkin pikkujoulusisustus

Huomenna on Lskgy:n pikkujoulut täällä meillä ja sen kunniaksi likoillekin tuli laitettua häkkiin taas enemmän punaista. Punaiset lyhdyt jätettiin kuitenkin tälläerää väliin, ja keskityttiin enemmän koreihin ja riippareihin, niin on mummuskallakin sitten makoilupaikkoja. Osa makoilupaikoista tuli myös yhdistettyä putkin ja oksin, niin että niihin on mahdollista päästä muutenkin kuin kaltereita pitkin, vaikka Eliza kiipeileekin vielä varsin sujuvasti myös kaltereita. Häkin parhaalle paikalle ripustettiin vanha pehmeä ruskea neule.

Häkin siivouksen jälkeen tulimme virittäneeksi myös suojakankaan häkin ja pelihyllyn väliin. Roiskeita ei ole paljon ollut, mutta koimme tuon kuitenkin pelilaatikoiden kannalta kivemmaksi ratkaisuksi; ei tarvitse jännätä roiskeita sitten jatkossa.  Kangas kiinnitettiin nastoilla paikoilleen ja rottakaappiin jemmattiin toinen samanmoinen vaihtokankaaksi.

Likkahäkki tänään

Suojakankaan virittelyä

Ruvista ja eläkekotipohdintaa

Elizan niska oli meille palatessa aika karussa kunnossa, ja Janinan kanssahan silloin pohdittiin mahtaako se olla proteiinirupea vai stressistä johtuvaa. Nyt kun tilannetta on seurattu parin viikon verran, ovat ruvet poistuneet lähes kokonaan ja niska muutenkin parantunut. Eli todennäköisesti mummuskalle oli hieman kova paikka joutua niin monen vieraan hajun keskelle oudon ihmisen hoitoon tuossa iässä. Tavallaan olen kuitenkin tyytyväinen että tilanne on tämä nyt kun neiti on saatu kuntoon. Sillä jos mummuska olisi alkanut reagoimaan noin voimakkaasti proteiiniin syödessään lähes pelkkää Altromia + tuoretta joitain kertoja viikossa, olisi edessä ollut vaikeammat valinnat. Sitten kun olisi pitänyt päättää laittaako koko lauman hyvin askeettiselle ruokavaliolle mummuskan loppuajaksi ja katsoa riittääkö se oireiden kurissapitoon, vai antaako mummuskan herkutella kunnon pitopöydässä vielä loppuajat, ja päästää sen pois sitten kun oireet alkaavat haittaa enemmän normielämää. Tällähetkellä Eliza kun torkkuu suurimman osan ajasta valvoen valtakuntaansa jostain riipparista tai majasta käsin. Liikekannalle mummuskan saa lähinnä ruoka, kun siitä pitää käydä napsimassa parhaat palat ennenkuin junnuskat vievät kaiken. Namit syödäänkin sitten tyytyväisinä silmät puoliummessa, niin niiden poisviennistä olisi tullut vähän kelju olo vaikka sen olisi tehnyt kuinka mummuskan paras mielessä.

Rupien poistuttua Eliza on varsin perustyytyväisen oloinen mummorotta. Se lepäilee ehkä paljon eikä enää kauheasti touhua muiden kanssa, mutta vauhdin hidastuminen ei tunnu haittaavan mummuskaa itseään. Monesti se nukkuu samassa kasassa junnuskojen kanssa silloin kun junnuskatkin malttavat vetäytyä nukkumaan. Syliinotettaessa ja rapsuttettaessa Eliza alkaa usein raksutella tyytyväisenä. Mummuskaa seurattaessa tuntuu ettei sillä ole mitään hätää, vaikka samalla koko sen olemuksesta näkyy hyvin selvästi että kyseessä on kunnon ikäneito.

Eilisillan jälkeen kotona on tullut käytyä myös eläkekotipohdintaa, mutta ne eivät missään tapauksessa koske Elizaa. Eliza kun ei lähde täältä enää mihinkään, ei edes muualle hoitoon. Saijan tuttu tarvitsisi kuitenkin kaveria aikuiselle naaraalle ja itse haluaisi pienentää laumakokoa vielä hieman tästä nykyisestä; sillä nyt kun kotona on ollut tämä viisi rottaa, en kaipaa häkkiin kauheasti enempää vilinää, vaikka kaipaankin Lolaa ja Usvaa. Alunperin suunnitelmissa on kuitenkin ollut antaa laumakoon laskea nyt luonnollista kautta siihen 3-5 rottamukseen; sillä vaikka lauma on tällähetkellä ehkä turhan iso, ei sielä ole ketään ylimääräisiä yksilöitä. Kuitenkin Saijan kysyttyä eläkeläistä aloin uudestaan miettiä Soodan mahdollista eläkekotiin laittoa. Toisaalta Sooda on yksi lemppareistani, enkä raaskisi siitä luopua. Toisessa vaakakupissa painaa kaipuu pienenpään laumaan ja Soodan ja Lilianin välit. Sillä vaikka laumassa on ollut nyt rauhallisempaa, en usko että nuo kaksi ovat saaneet vieläkään välejään lopullisesti selvitettyä. Jokaisen laumanmuutoksen jälkeen kun tuntuu että tuolla kaksikolla on kovin tarve selvittää keskinäistä suhdettaan. Eli toisen lähtö todennäköisesti selkiyttäisi laumahierarkioita selvästi, mutta koska Lilian on Tapsan rotta ja Tapsan ainoa kokonaan oma lemmikki, on kysymys vain siitä, raaskinko minä luopua Soodasta. Sen suhteenhan alkuperäinen suunnitelmakin oli laittaa se eläkekotiin poikasten jälkeen sijoituskodin siitä luovuttua. Sitten se vain ihanana jotenkin jäi... Lupasin ilmoittaa Saijalle päätöksestäni viimeistään huomisissa pikkujouluissa.

Saijalta sain eilen samalla uutisia Lolasta; sen pitäisi olla nyt kantavana ja Saija hakee sen tänään uroksen luota luota synnyttämään. Vähän iski siinä kohtaa haikeus, kun olisi halunnut pyytää Lolan kotiin. Joulunpyhät lähestyvät kuitenkin kovaa vauhtia, ja itseni tuntien pienet kotona pyörivät poikaset ovat pahin ajatustensotkija laumakokoa pienennettäessä. Poikaset kun ovat niin pieniä, suloisia ja usein laumakemiallisesti helppoja; sitten kun kakarat on saatu laumaan, ne menevät siinä usein varsin mutkattomasti ainakin aikuistumiseensa asti. Nyt pitää vain koettaa kovasti muistuttaa itselleen, että isoimpana syynä lauman pienentämisessä on kuitenkin itselläni halu saada enemmän aikaa jokaiselle yksilölle ja helpottaa rottien juoksutusta - ja niissä kummassakin pienet luovutusikäiset kakarat ovat jopa aikuisia vaativampia. Siihen asti kun on saanut pään kunnolla selvitettyä taitaa kuitenkin olla järkevintä välttää liikoja kontakteja vapaisiin, mahdollisesti sijoituskotia etsiviin kakaroihin ja keskittyä ihastelemaan muiden uusia laumanlisiä ja kotona olevia tuttuja aikuisia rottamuksia. Isomman lauman kanssa eläneenä kun on usein liian pinnassa se muistikuva että niinkin pystyi hyvin elämään (se tuntuu olevan itselläni yleisin argumentti aina kyseenalaistaessani oman päätökseni vähentää rottamäärää), ja hyvin paljon syvemmällä muistot siitä, mitä asioita selvästi pienempi laumakoko helpotti. Kun ei sekään ole lopulta niin tärkeää, että kyseessä olisivat nyt juuri ne oman rotan muksut; niistäkin kun varmasti osa jää kuitenkin jalostuskäyttöön, ja sitten voi aikanaan kysellä itselleen lempirottien poikasten poikasia tai niiden poikasia, jos haluaa sukulinjan häkissä jatkuvan.

Ilman poikashuuruja pystyy kuitenkin paremmin keskittymään tähän hetkeen, joten niitä vältellään ehkä kuitenkin hetki ;) Sitten kun laumassa on taas vapaita paikkoja, nekin ovat tervetulleita, mutta siihen menee toivottavasti aikaa. Soodan ja Lilianin jälkeen vanhimmat kun ovat vasta seitsemänkuisia, ja minulla riittää varmasti vielä paljon tutustuttavaa noissa aikuistuvissa junnuskoissa.

Ruokatilaus

Siitä on taas aikaa kun rottamuksilla on ollut tipuja, joten satsi tipuja lähti nyt tilaukseen. Osa niistä menee toki myös Mihailille, jonka ruokintaa ollaan siirtämässä koko ajan enemmän raakaruokinnan puolelle. Lähieläinkaupoista en ole noita nyt bongannut, joten nyt tulee ensikertaa testattua kiertäviä rehuautoja. Koska tiput ovat tälläkertaa se ykkösjuttu, testikohteeksi valikoitui Vauhti-Raksu, joka kiertää Turussa seuraavan kerran 19.12. Tietenkin keskellä viikkoa ja keskellä päivää, mutta onneksi Tapsa on vielä opiskelija. Säännöllisessä työssä ja säännöllisissä työajoissa kun on se huono puoli, että osa eläinjutuista (ja muista, kuten pankit...) toimii yhtä arkisen säännöllisesti kuin oma työ. Tapsan myötä en ole vielä päätynyt testaamaan, miten pomo suhtautuisi siihen jos pyytäisin vapaata hakeaksekseni lastin kuolleita lintuja tai täyttääkseni kaasupulloja kaasukammion toiminnan varmistamiseksi. Eläinharrastukseni kun on kyllä tiedossa töissä, mutta osa eläinharrastuksen puolista ei silti aina aukene kaikille.

Eikä se tilaus pelkkiin tipuihin jäänyt. Asiaa harkittuani päädyin klikkailemaan ostoskoriin myös kananrasvaa, kauloja, selkärankoja, kivipiiroja, siipiä ja lohiöljyä. Näillä siis pärjätään varmaan taas hetki, etenkin kun pakastimessa on vielä jäljellä useampia barffiaterioita ja sydämiä. Näistä kaulat ja siivet ovat meillä rottamusten ja Miikkiksen kestosuosikkeja, muut tulevat kokeiluun ensimmäistä kertaa. En kyllä silti yhtään epäile, etteivätkö ne tekisi kauppaansa; niin hyvin kaikki raakaruoka on tuolle laumalle aiemmin uponnut. Viimeksi pilkkoessa sydänlevyä annospusseihin kävi kyllä väkisin mielessä, miten osa kavereista ehti jo hetkeksi huokaista helpotuksesta käärmeiden lähdettyä, ettei tarvitse väistellä enää kaiken maailman raatoja jääpaloja tai muuta etsiessä. Ei sitä sitten kauaa kestänyt. Pelkästään rotille kun tuli harvemmin hankittua mitään tälläisiä, mutta nyt kun kuvioissa on yksi isompikin syöjä, löytyy pakastimesta koko ajan jotain. Valikoimaan tutustuminen on kovasti käynnissä, ja sitä huomaa vähän väliä miettivänsä mitä kaikkea muuta noille voisi vielä löytää. Että mistä saisi esimerkiksi kokonaisia aikuisia viiriäisiä, niin että rotatkin pääsisivät taas kunnolla hyöhentämään saalistaan - ne ovat niitä tilanteita joissa rotissakin asuvan pikkupedon huomaa harvinaisen hyvin.

Mihailkin on raakaruuasta aina innoissaan, ja siihen poika keskittyy vielä muutakin ruokaa hartaammin vaikka kaikki ruoka poikaa houkuttaakin. Eilenkin saatiin poika illalla sänkyyn viereen, kun se ehti vahingossa bongata meidän syövän sängyssä iltapalaa. Vaikka Mihail oli syömisen ajan rottalassa, piti sen heti sieltä päästyä kipittää penkomaan sängy läpi sinne unohtuneiden namien varalta. Onneksi poika uskoi kerta tarkistuksella ruuan hävinneen, niin loppuyö saatiin nukkua rauhassa.    

Sunnuntaiaamu

Siitä huolimatta että lupauduin tänään illaksi töihin, on tämä aamu täynnä unisen rauhallista joulurauhaa. Vääntö likkahäkissä on asettunut, eikä eilisillan ja yön aikana ole kuulunut yhtään piipityksiä. Kaikki likat nukkuvat unisena kasana riippumatossa. Tapsan kanssa päädyimme myös kokeilemaan paluumuuttoa makuuhuoneeseen - Mihailin pentuaika kun on mennyt vierashuoneessa paremmin suljettavan oven takana. Saimme nukkua rauhassa koko yön, ja aamulla herätessämme näin kuinka Mihail on käpertynyt söpölle kerälle alusvaatelaatikkooni sängyn viereisessä kaapissa. Ei siinä voinut muuta kuin laittaa joululaulut taustalle ja jäädä hetkeksi katselemaan eläimiä kuusen kynttilöiden valossa.

Täydellinen hetki.

Karvapäärynävaroitus

Reissun päällä blogitaukoa pitäessä ehti jonkin verran miettiä myös omia blogeja ja bloggaamista. Tällähetkellä minullahan on kaksi blogia, joiden kesken koetan jakaa aikaani ja kirjoitusinspiraatiotani. Kummatkin blogit ovat olleet alkujaan aika tiukasti rajattuja (rotat & roina) muiden aihepiirien jäädessä enemmän sivuun. Näin toki haluan tilanteen olevan osin myös jatkossa, jotta blogiin hakeutuvat tietystä asiasta kiinnostuneet sitä jaksaisivat myös seurata. Kuitenkaan en koe mielekkääksi aloittaa tällähetkellä useampia blogeja, jotta nykyisten blogien kirjoitustahti pysyisi suht aktiivisena myös kiireisempinä aikoina. Niinpä esimerkiksi matkailu tai Miikkis ei tule saamaan omaa blogia, vaikka niistä innostunkin välillä rustailemaan.  Käytännössä tämä tulee todennäköisimmin näkymään nykyisissä blogeissani lisääntyvinä syrjähyppyinä. Jotta asiassa pysyisi edes jokin roti, matkailujutut ja sekalaisemmat tulevat todennäköisimmin päätymään roinan puolelle (elämäntaparemontin alle pystyy kuitenkin lykkäämään asioita laidasta laitaan... ;)), siinä missä tänne saattaa ilmestyä välillä sekalaisempaakin eläinjuttua. Sekalaisemmalla tarkoitan tässä pitkälti skunkkijuttuja, ja osin myös yleisempää eläinpohdintaa. Koetan opetella taas jossain kohtaa uudestaan tunnisteiden käyttöä, niin että vain rotista kiinnostuneiden olisi halutessaan helpompi skipata muu sisältö. Tai vastaavasti joku sekalaisen sälän houkuttelema satunnainen kulkija löytäisi ne helpommin rottajuttujen seasta. Tämän suhteen en kuitenkaan lahopäänä lupaa mitään, etenkin kun en edes muista milloin ja miksi tunnisteet minulta aikoinaan tippuivat pois.

Päätöksestä saa toki valittaa, mutta valitusten laadusta ja määrästä riippuu otetaanko niitä huomioon ;D Harrastuksistaan kun ei kuitenkaan jaksa ottaa stressiä, vaikka pitkät postaustauot (tai lähinnä se jos ei yksinkertaisesti ehdi istua alas ja kirjoittaa) sitä välillä jo aiheuttaakin. Jatkossa kun meillä kuitenkin muutenkin keskitytään enemmin lemmikkieloon, jolloin rotat ja Mihail ovat asiassa enemmän samalla viivalla, vaikkei Mihailin kanssa toki samaan tapaan harrastetakaan kuin rottien kanssa.

Anteeksipyyntönä aloitan söpöllä skunkkivideolla, jonka Tapsa filmasi reissuunlähtöä edeltävä päivänä. Videolla Miikkis ja Miikkiksen lelu. 

Asunnon lemmikkivarmistelu

Lemmikkien tulo asuntoon tietää monesti pieniä tuhotöitä. Etenkin alussa kun lemmikin tavat eivät ole vielä täysin selvillä, ehtii tavallisesti tuhoutua jotain pientä tai suurempaa ennenkuin asunto on täysin lemmikkivarma. Asunnon lemmikkivarmisteluun kannattaa kuitenkin käyttää aikaa jo etukäteen ennen lemmikin hankintaa, tai häkkieläinten suhteen ennen ensimmäisiä jaloittelureissuja. Sillä vaikka uutta materiaa saa rahalla, on lemmikkiä paljon vaikeampi korvata mikäli se onnistuu löytämään asunnosta jotain itselleen vaarallista. Se mitä asunnosta tulee ennen lemmikkiä piilottaa/poistaa, riippuu pitkälti lemmikistä.

Rottien kohdalla asunnon lemmikkivarmistelu alkaa luonnollisesti häkistä. Häkki on se paikka jossa rottamukset viettävät suurimman osan vuorokaudestaan, eli häkin on oltava turvallinen ja rotanpitävä. Ihan jokaista vaaranpaikkaa häkistä ei varmastikaan saada poistettua; niin moninaisiin ja mitä epätodennäköisiin tapaturmiin sitä on vuosien saatossa rottienkin kohdalla törmännyt. Silti häkistä on helppo poistaa ne todennäköisimmät vaaranaiheuttajat, kuten terävät piikit (kopeista esille jyrsityt naulat, kiinnityksen käytettyjen rautalankojen päät, helposti aukeavat hakaneulat...), hengitysteitä ärsyttävät pölyävät kuivikkeet ja rotille sopimattomat tarvikkeet, kuten liian pienet juoksupyörät. Samalla on hyvä varmistua ettei mitään rotille haitallista, kuten myrkyllisiä huonekasveja, ole myöskään häkin välittömässä läheisyydessä - rotat ovat yllättävän taitavia käyttämään mm. tassujaan vetäessään asioita häkkiinsä.

Kun häkki on saatu varmistettua on syytä varmistaa että rotat pysyvät häkissään. Innokkaimpien jyrsijöiden kohdalla tai jos asunnossa on molempia sukupuolia on muovipohjat hyvä raudoittaa tai vaihtaa metallisiin. Häkin luukut on myös syytä käydä huolella läpi ja joko kiristää mahdolliset löysemmät luukut tai hankkia niihin lisälukoksi esimerkiksi koirien hihnoissa käytettävä jousilukko. Nuorempien yksilöiden kohdalla on hyvä varmistua myös siitä, että pinnaväli on riittävän tiheä. Nämä toimenpiteet ovat sitä tärkeämpiä mitä vaarallisemmassa huoneessa rottien häkki on. Mikäli samassa tilassa häkin kanssa on esimerkiksi muita lemmikkieläimiä tai paljon sähköjohtoja, voi valvomaton ylimääräinen jaloittelureissu olla rotille erittäin vaarallinen (vaikka rotat osaavatkin yleensä tunnistaa hyvin johdossa menevän jännitteen, ja välttyä siten itse sähköiskuilta silloinkin kun pääsevät vahingoittamaan sähköjohtoja).

Seuraavaksi on rottien kohdalla valittava sopiva jaloittelutila. Jaloittelutilaksi kannattaa valita ensisijaisesti huone, joka on mahdollista tyhjentää sähköjohdoista, arvokkaimmista herkästi särkyvistä esineistä, huonekasveista yms. helposti tuhottavasta. Rotat kun ovat hyvin ehtiväisiä, erittäin taitavia kiipeilemään sekä pystyvät loikkaamaan jopa metrin matkoja. Eli mikäli huoneessa on vähänkään tuoleja, pöydänjalkoja, lattiaan asti ulottuvia verhoja tms., pystyvät rotat mitä todennäköisemmin käyttämään tilaa hyvin hyödykseen myös korkeussuunnassa - meilläkin rottia on poimittu välillä myös kirjahyllyjen päältä ja vaatehuoneen ylimmältä hyllyltä. Ja rottien touhutessa ei ole mitenkään tavatonta, että uteliaiden kuonojen tieltä kirjahyllyn reunalla olevat tavarat voivat löytyä lattialta tai huonekasvin mullat ruukun ulkopuolelta. Mikäli siis mahdollista, erillinen rottia ajatellen sisustettu huone helpottaa rottien valvontaa erittäin paljon ja auttaa minimoimaan rottien aiheuttamat tuhot.

Mikäli rotille ei ole osoittaa jaloittelutilaksi omaa huonetta, kuten tilanne usein on, kannattaa etenkin ensimmäisillä jaloittelukerroilla olla koko ajan samassa tilassa rottien kanssa ja tarkkailla tiiviisti niiden tilankäyttöä. Sillä vaikka sitä olisi kuinka koittanut jo etukäteen piilottaa johdot ja nostaa tavarat rottien ulottumattomiin, vasta eläimiä tarkkailemalla huomaa usein lopulta mihin kaikkialle ne oikeasti todella pääsevät. Tietenkin pahimmat vaaranpaikat on syytä pyrkiä poistamaan jo etukäteen. Rottien kohdalla hankalimpia ovat yleensä erilaiset pienet kolot, joista voi päästä kaappien sokkeleihin/talon rakenteisiin tai huonekalujen (kuten vuodesohvan) sisälle, erilaiset sähköjohdot, helposti tippuvat/kaatuvat esineet ja muut lemmikkieläimet. Muista lemmikkieläimistä isommat pedot voivat olla vaarallisia rotille itselleen, kun taas rotta on potentiaalinen saalistaja itseään pienempien lemmikkien, kuten pikkujyrsijöiden, lintujen ja akvaariokalojen kohdalla. Rotan pääsy esimerkiksi hiiriterraarioille ja peippohäkeille on siis syytä estää (samoin kuin varmistaa etteivät esimerkiksi linnut pääse lennätettäessä laskeutumaan rottahäkin päälle). Kesäaikaan ja muuten tuulettaessa on myös syytä kiinnittää huomiota ikkunoihin, ettei rotta pääse karkaamaan tuuletusikkunasta pihalle. Rotilla on myös erittäin vahvat hampaat, joilla ne pystyvät suhteellisen nopeasti silppuamaan pois tiellään olevia esteitä, kuten päiväpeiton helmaa, kolon tukkeeksi laitettua kirjaa, tiellä roikkuvaa johtoa tai sängyn/sohvan pohjakangasta. Vaikka rottia valvoisi kuinka tiiviisti, pieniltä hampaanjäljiltä rottien jaloittelutilassa voi tuskin täysin välttyä.

Myös kotona olevien rottayksilöiden luonteet ja persoonalliset ominaisuudet vaikuttavat mahdollisiin vaaranpaikkoihin. Pieni poikanen mahtuu erilaisiin koloihin kuin iso aikuinen uros, kun taas vähän kömpelömpi möllykkä tippuu kiipeillessään helpommin kuin ketterä poikanen. Osa rotista on myös uhkarohkeampia kuin toiset, ja saattaa ottaa isompia riskejä esimerkiksi yrittäessään hypätä tasolta toiselle. Hypätessään rotat eivät kuitenkaan osaa aina kunnolla hahmottaa laskeutumisalustan materiaalia, ja saattavat siten tippua esimerkiksi liukkaalta pöydänreunalta kun eivät saakaan siitä kunnolla otetta. Tilan varmistamisen jälkeenkin eläinten edesottamuksia on siis syytä seurata niiden ollessa häkkinsä ulkopuolella. Tosin tarkkailukaan ei aina auta irtaimiston suojelussa; jos hyllyltä tippuu yhtä aikaa sekä rotta että rotan työntämä vaasi, on melko itsestään selvää kummasta täytyy pyrkiä saamaan ensin koppi. Lohdutuksena voin kuitenkin sanoa, että rottien edesottamukset ovat monesti hauskaa seurattavaa, vaikkei kolmannen uuden laturin ostaminen niin hauskaa olisikaan. Meillä rottien jaloittelua on kuitenkin nykyisessä kämpässä kummasti rajattu, vaikka viime asunnossa ne saivatkin viipottaa koko asunnossa.

Asunnon lemmikkivarmistelu kuitenkin helpottuu koko ajan sitä mukaa mitä tutummiksi omat lemmikit käyvät. Siten tuhojen määräkin yleensä vähenee sitä mukaa mitä pidempää jotakin lajia asunnossa on ollut. Alkuun isoin osa vahingoista kun käy siksi, ettei olisi uskonut eläimen pääsevän paikkaan x. Myöhemmin vahinkoja käy enemmän siksi, että itse unohti tavaran paikkaan y, vaikka täysin hyvin tietää mitä sille voi siinä käydä. Tämä oppiminen alkaa tosin uudestaan aina jokaisen uuden lajin (ja osittain jokaisen uuden yksilön myötä). Kun meilläkin asunnon rotille myönnetyt tilat alkoivat olla turvallisia, meille tuli Mihail. Mihailin kohdalla opettelu onkin yhä käynnissä, kun pojan saadessa kokoa myös sen voimat kasvavat. Lapsilukko ostoksilla saatetaan siis joutua käymään uudestaankin, jonka lisäksi muutamien löysempien väliovien suhteen olisi ilmeisesti syytä kehitellä jotain. Tai ainakin wc:n oven, joka ei ilmeisesti lukitu enää kunnolla päätellen siitä kuinka monesti poika on kesken istunnon tai suihkussa käynnin ilmestynyt seuroihin. Mihail kun ei seurallisena viihdy kovin hyvin oven takana - ei ainakaan ennenkuin se on varmistanut ettei siellä tapahdu mitään mielenkiintoista.  

Pikavisitointia Tampereella

Tänään vietettiin itsenäisyyspäivää poikkeamalla Tampereelle. Ei ihan "linnan"juhliin kuitenkaan ehditty, kun iskän luona oli pikkusiskon synttärikahveet. Ne menivät sitten edelle, etenkin kun posti oli tänäkin vuonna hukannut kutsukorttini. Eipä sillä että ne olisivat meitä välttämättä Mihailin kanssa edes Tamperetalolle päästäneet. Poikakin kun lähti reissuun mukaan, vaikkei se näin lyhyellä ajanjaksolla olisi välttämättä ollut välttämätöntä. Täksi päiväksi oli kuitenkin luvattu niin huonoa keliä, että halusin olla varautunut siihen, jos juna-/tai bussivuoroja illan osalta peruutettaisiin - ja itsekkäämpänä syynä halusin vain pitää pojan lähellä. Eipä sillä että matkustus- ja sylitreenistä olisi pojalle haittaakaan, etenkin kun poika on alkanut oppia nukkumaan bussimatkat.

Ensimmäinen pysähdys Tampereella tehtiin äitini luona, jossa käytiin lähinnä näyttäytymässä että hengissä ollaan ja kertomassa päällimmäiset reissukuulumiset. Reissukuvat olivat kuitenkin jääneet Turkuun, eli tarkempi kuvashow saa odottaa jouluun. Muutaman tunnin istumisen jälkeen jatkettiin päivänsankarien tykö. Tipillä ja Iipalla kun on sama synttäripäivä, ja Tipikin oli jo iskän luo ennättänyt. Pienen lahjomisen, halailun ja koiran järkyttämisen jälkeen päästiin sitten rottiakin katsomaan. Tipi oli tosin omalta osalta jo aloittanut koiran järkyttämisen ennen meidän tuloa; Sade kun ei ollut ihan vakuuttunut siskon vauvastakaan, saati tuosta meidän päärynästä. Tosin vauva ainakin sai olla loppupäivän täysin rauhassa Sateen keskittyessä vahtimaan Mihailia.

Mimosa, Kismet ja Lilian olivat vielä omassa linnassaan Iipan huoneessa. Siirtyessämme yläkertaan neidit olivat vielä päikkäreillä, mutta siirtyivät siitä rottamisen nopeasti luukulle kärttämään huomiota ja jaloittelumahdollisuuksia. Lilian pääsikin sitten heti Tapsan syliin ja Mimosa kiipeilemään häkin päälle. Neitien hoitojakso oli kulunut varsin kommelluksetta, mitä nyt neidit olivat yhtenä yönä saaneet yhden luukuista auki ja lähteneet yöseikkailulle Iipan huoneeseen. Se ilo oli kuitenkin torpattu heti aamusta Erjan huomattua karkulaiset. Muuten rotat yllättivät lähinnä sosiaalisuudellaan sekä sotkemisellaan. Rottien seurallisuutta ja kontaktihakuisuutta kun on usein vaikea käsittää ennenkuin niiden kanssa viettää enemmän aikaa, ja siinä ne ovat kieltämättä ihan omaa luokkaansa muihin jyrsijöihin nähden. Valitettavasti rotat kunnostautuvat kuitenkin myös tuossa jälkimmäisessä lajissa, joten kolmen laumankin kanssa siivottavaa riitti. Kuivikkeet olivatkin menneet kaikki, ja osa rievuista oli mennyt siihen kuntoon että ne oli mieluummin viskattu kokonaan pois kuin edes koitettu saada puhtaiksi - sillä meillä on kotonakin rotilla aina vähän riepuvarastoa. Hyvin Iippa oli kuitenkin neitien kanssa selvinnyt, vaikka olikin päätynyt nukkumaan mieluummin eri huoneessa kuin rapistelevat rotat.

Ensimoikkailujen jälkeen rottamukset jätettiin vielä häkkiinsä, kun alakertaan ilmaantui muutakin sukua. Niin käytiin sitten vaihtamaan kuulumisia mummun ja tädin kanssa. Reissu ja Tipin muksu puhuttivat ehkä eniten Tipin tekemän upean juustokakun ohella. Siskosta kun taitaa nyt äitiyslomallaan sulkeutua suvun kondiittori. Rottiakin käytiin vielä porukalla katsomassa, tätikään kun ei ollut ehtinyt niitä vielä näkemään. Iippa ja Tapsa hoisivat sitten esittelyt. Vähän mummu myös ihmetteli miun facebook-päivitystäni, sitä missä kyselen ylimääräisten rotta- ja hiiripakasteiden perään. Ikäänkuin ei olisi täysin normaalia, että ihmisiltä saattaa löytyä pakkasesta ylimääräisiä karsittuja poikasia tai muusta syystä lopetettuja eläimiä ruokaeläimiksi. Pitäisi ehkä joskus muistaa että miulla on facebook-kavereissa muitakin kuin eläinihmisiä ;)

Kohta olikin kuitenkin aika suunnata kohti Turkua. Rottamukset laitettiin boksiinsa ja pakkauduimme Siskon perheen autoon häkin ja muiden kamojen jäädessä vielä iskälle varastoon. Siskon perhe asuu kohtuu lähellä linja-autoasemaa, niin saimme heiltä kyydin. Mihailin kantokassi ja rottakassi saatiin farmarissa taakse ja takapenkin jaoimme siskontytön kanssa. Linja-autosemalle päästyä vuorossa oli kuitenkin pieni yllätys. Avattuamme takaluukun huomasimme liikettä rottakassissa. Rapina menisi vielä ihan normaalin piikkiin, mutta ei se että kansi liikkuu. Se oli siis jäänyt löysälle ja neidit olivat saaneet sen osittain auki. Likkojen harmiksi boksin päällä oleva viltti oli kuitenkin hidastunut hommaa sen verran, ettei yksikään tytöistä ollut ehtinyt auton takaosaa tutkimaan - onneksi, vaikkei auton perässä mitään rotille vaarallista ollutkaan. Pikaisen tarkistuslaskennan jälkeen kansi kiinnitettiin uudelleen paikalleen, halattiin heipat ja pakkauduttiin bussiin. Tälläkertaa rotat pysyivätkin visusti tallessa koko loppumatkan.

Nyt kotiuduttuani alkoi taas astetta vilkkaampi rottashow. Neitien oltua kuukauden eri osoitteissa alkaa taas arvojärjestyksen arpominen. Eliza ei jaksa lähteä touhuun enää ollenkaan mukaan, vaan se tyytyy katsomaan sivummalta kun nuoremmat vääntävät. Lilianilla ja Soodalla taas on selvät valtaneuvottelut käynnissä kummankin saatua todennäköisesti pitää kuukauden ajan valtikkaa itsellään. Mutta eiköhän tämä taas tästä tasaannu, kun saavat hetken olla. Mummuska vie kyllä sympaattisuudellaan huomion koko väännöstä. Se vain makaa riipparissa ja raksuttaa unisena silmät puoliummessa. Laumaan tulee kyllä niin iso aukko sitten kun Elizasta joudutaan luopumaan.

Päivän bussimatkat menivät liiankin nopeasti lukiessa Tassujen tahdissa -blogia. Tälläerää olen entistä kiitollisempi blogien kirjoitustyylistä - muuten voisin sanoa näätäkuumeen nostavan päätään. Freteissä kun tuntuu olevan paljon samaa mitä Miikkiksessä, mutta omanlaisellaan twistillä. Valitettavasti siihen twistiin kuuluu kuitenkin ominaishaju jolle kumpikaan meistä ei ole lämmennyt ja turhan sukkulamainen ruumiinrakenne. Fretit kun tuntuvat paitsi yhtä uteliailta mitä rotat, ne pääsevät myös suunnilleen samanlaisiin koloihin kuin ne - ja minulle riittää rottamusten valvottu ja tarkoin rajoitettu havainnollistus asiasta. Etenkin nyt kun Mihailikin alkaa olla viimein niin iso, että sen mentäviä koloja on asunnossa koko ajan vähemmän. Myös frettien sairastelun yleisyys on blogeja lukiessa yllättänyt - jotenkin sitä on niin tottunut siihen että monet harvinaisemmat ja vähemmän jalostetut eläimet ovat yleensä koiria ja kissoja terveempiä. Tosin freteilläkin eniten ongelmia on ilmeisesti juuri uusien väri- ja turkkimuunnosten kanssa, ja niissä suvuissa joita niitä esiintyy paljon. Toisena opittuna asiana blogeista on tullut frettien kasvattajanimikäytäntö, eli se että niilläkin kasvattajanimi hankitaan käytännössä aina etukäteen ennen kasvatuksen aloittamista. Tästä syystä suhtautuminen kasvattajanimettömiin "puskakasvattajiin" on hyvin erilaista kuin jyrsijäpuolella, jossa kasvattajanimen saaminen käytännössä vaatii olemassaolevaa kasvatustyötä. ...oikeasti täällä ollaan kyllä hyvin tyytyväisiä siihen, että Mihailin pahin pentuaika alkaa olla takana, eikä kotiin ihan heti kaivata minkäänlaista uutta pikkuista niin söpöjä kuin pennut ovatkin. Katsotaan asiaa uudestaan jos vastaan tulee rauhallinen aikuinen kodinvaihtajaskunkki ;D   

Ruusuilla on piikit...

Reissusta palattua olen eksynyt useamman kerran lueskelemaan frettiblogeja. Kyse ei ole siitä, että harkitsisin meille karvasukkulaa päärynäeläimen seuraksi, vaan jostain muusta. Mitä enemmän olen lukemisesta innostunut, sen todennäköisempänä syynä pidän kirjoitustyyliä. Löytämissäni blogeissa elosta frettien kanssa kerrotaan hyvin suoraan huonoja puolia unohtamatta. Toinen bloggaajista oli kirjoittanut auki myös ajatuksensa tämän taustalla: fretit vaihtavat kotia usein pitovaikeuksien vuoksi ja iso osa pitovaikeuksista on normaalia frettiarkea. Niinpä blogeissa halutaan antaa mahdollisimman realistinen kuva, jotta yhä useampi tietäisi frettiä hankkiessaan mihin on lähtemässä.

Viimeistään kakkapostausta lukiessa olin koukussa. Voisi kuvitella ettei sisäsiisteysongelmista kertova postaus ole mieltä ylentävintä luettavaa, mutta silti mielestäni juuri sen tapaisia blogimaailmassa, hoito-ohjeissa ja muilla sivuistoilla saisi olla enemmän. Vielä netin aikakaudellakin ylisöpöt poikas- ja kasanukkumiskuvat tuntuvat olevan yliedustettuina kaikissa medioissa, vaikkei ikävistä asioista suoranaisesti vaiettaisikaan - niin varmasti myös tässä blogissa. Tuntuuhan se nyt huomattavasti mielekkäämmältä postata kuvia uudesta järjestyksessä häkin siivouksen jälkeen häkin ollessa puhdas, kuin odottaa siihen pisteeseen että riipparit on kustu ja kangastuubit tiputettu pohjalle.

Kuitenkaan kukaan ei varmasti luovu mistään lemmikistä siksi, että se on poikasena liian söpö tai että se nukkuu liian kivalla kerällä. Niihin on osattu varautua ja jos ne jonkun yllättävätkin, on yllätys ainakin positiivinen. Sen sijaan lemmikeihin menevää aikaa ja niistä aiheutuvaa vaivaa ja kustannuksia ei pidetä yleensä yhtä merkityksellisinä. Ne kyllä usein mainitaan, mutta yhtenä könttänä samassa sivulauseessa, sillä eihän niillä ole merkitystä. Sillä jos jonkin eläimen oikeasti haluaa, ei siihen liittyvät negatiivisetkaan piirteet häiritse liikaa tai muodosta ylitsepääsemätöntä estettä - sillä jos niin olisi, ei kellään tässä maailmassa olisi lemmikkejä. Ne ovat vain se hinta, joka tästä harrastuksesta on maksettava.

Ongelma tulee kuitenkin vastaan siinä, että asian tiivistävät ovat jo kyseisen lajin harrastajia. He tietävät jo saavansa lemmikiltään enemmän, mitä he sen kanssa menettävät. Kyseisen lajin miinukset ovat heille tarpeeksi pieniä hyviin asioihin verrattuna. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, ja lajista vasta haaveilevan voi olla vaikeampi saada kokonaisvaltaista kuvaa siitä mihin kaikkeen hänen pitäisi eläintä hankkiessaan olla valmistautunut; mitä ne hankaluudet ovat oikeasti käytännössä. Kaikille nopeasti läpikustut riipparit tai rei'itetyt verhot kun eivät välttämättä ole pikkujuttu, ja silloin asiasta on hyvä päästä jyvälle jo harkintavaiheessa. Mitä enemmän myös arjen nurjista puolista puhutaan, sitä vähemmän tulee niitä ihmisiä jotka ehtivät hankkia itselleen lemmikin ennenkuin todellisuus iskee silmille. Ikävät asiat kun ovat lopulta arkea siinä missä tähtihetketkin. Silti niistä kirjoittaessa tulee helpommin peloittelu- tai inhorealistiolo - ja välistä myös tuntuu ettei niistä niin sopisi valittaa, kun itse on tähän hommaan lähtenyt. Vaikka asioista kertominen olisi yhtä kaukana valittamisesta kuin näyttelytulosten hehkuttaminen pröystäilystä.

Lemmikin hankintaa miettiessään ihmiset keskittyvät yleensä kuitenkin liikaa positiivisiin odotuksiinsa. Kuvitelmissa häkki on aina siisti, itse on terve ja eläimellä on pehmoinen pörröinen turkki ja uteliaat nappisilmät. Moni asia mietityttää aina sopivista koulutusnameista täydellisen lempinimen harkintaan, mutta niiden uskotaan kyllä loksahtavan kohdilleen kunhan eläin on talossa. Harvoin kukaan uhraa puoliksikaan niin paljon ajastusta kuselle ja paskalle, väsymykselle, sairastelulle ja riittämättömyyden tunteille, joita joutuu kohtaamaan vähintään yhtä todennäköisesti kuin pusuja, näyttelyvoittoja ja yhteisiä jaloittelutuokioita. Niiden uskotaan olevan sivuseikka, sillä onhan eläimestä koituva ilo kaiken siitä aiheutuvan vaivan arvoista. Moni unohtaa sen tosiseikan ettei se aina ole. Vaikka olisi kuinka eläinrakas ja kiinnostunut monista lemmikkilajeista, se ei vielä tarkoita että mikään lemmikin tekemä tuho tai aiheuttama vaiva ei haittaisi. Itsekin tunnen monia eläimistä pitäviä ihmisiä jotka eivät olisi enää valmiita ottamaan itselleen lemmikkejä niistä aiheutuvan vaivan, surun ja rahanmenon takia.  Ihmisiä, joille se ensimmäinen oma eläin oli tarpeeksi - tai jopa liikaa, vaikka muiden lemmikkien kanssa touhuilu onkin mukavaa.

Ennen lemmikin hankintaa kannattaakin aina miettiä tarkoin, mitä huonoja puolia harkitussa eläimessä on ja kuinka paljon itse on valmis lemmikin vuoksi joustamaan. Eläinten kanssa pääsee nykyisin monin eri tavoin tekemisiin vaikkei omistaisikaan itse yhtäkään eläintä, joten oman hankintaan kannattaa olla muitakin perusteita kuin pelkkä eläinrakkaus - vaikka tokihan eläimeen on sitä helpompi luoda syvä suhde mitä enemmän aikaa sen kanssa pystyy viettämään. Silti joissain elämäntilanteissa esimerkiksi hoitoeläimet voivat olla toimivampi ratkaisu, jos vaikka menojalkaa vielä vipattaa tai lähitulevaisuuden haaveissa siintää muutto ulkomaille. Eläinten hankinta kun ei kuitenkaan pelkästään avaa uusia ovia, vaan se voi myös rajoittaa esimerkiksi matkalle tai vaihtoon lähtöä, tai aiheuttaa ongelmia mikäli potentiaalinen tuleva seurustelukumppani onkin allerginen.

Tokikin myös eläimettömät ihmiset menettävät paljon. Kukaan joka ei ole asunut ei-sisäsiistin eläimen kanssa ei voi todella tietää miltä tuntuu olla aidosti onnellinen siitä, kun paskaa löytyykin vain yhdestä huoneesta. Heillä ei ehkä ole paskaa missään huoneessa, mutta kuinka monesti he muka iloitsevat siitä? Eläinten kanssa pääsee kyseenalaistamaan monet muutkin itsestäänselvyydet. Myös ne joita ei välttämättä haluaisi.

Tämän postauksen myötä lupaan koettaa muistaa postata välillä myös niistä harrastuksen nurjista puolista. Päivistä jolloin mikään ei huvita, ja ajatus lemmikittömästä elämästä vaikuttaa ohimenevän hetken jopa houkuttelevalta. Mikäli kuitenkin unohdan ja kuva alkaa vaikuttaa turhan ruusuiselta, pyytäkää paskajuttuja. Mitä hiljaisempaa blogissa on, sitä todennäköisemmin niitä löytyy ;)  

Rottien kotiinmarssi

Nyt on asunnossa taas rapinaa ja pienten tassujen vilinää. Tänään tehtiin ensimmäinen rottien hakukeikka, ja Eliza ja Sooda napattiin Raisiosta kotiin. Samalla nähtiin myös Usvaa, joka synnytti maanantaina pesällisen suuria potria rottanakkeja. Usva jääkin Janinan luokse vielä mammaloman ajaksi, ja palaa jahka muksut lähtevät maailmalle. Eliza ja Sooda sen sijaan pääsivät jo valloittamaan kotihäkkiä takaisin. Hoitojakso oli kuulemma mennyt kaikilla hyvin, ja jopa Sooda käyttäytyi tälläkertaa kunnolla Janinan kanssa. Eliza on tosin mennyt kehittämään itselleen selkään kunnon ruvet ja nyt seuraillaan onko oireilu stressistä johtunutta, vai alkaako kroppa vain neidillä vanhemmiten reistailla. Onhan Elizalla nyt kuitenkin ikää jo 2v5kk.

Mummuska ja Sooda

Seuraavien rottamusten haku on sovittu ylihuomiseksi, mutta siihen on jo tulossa pientä mutkaa matkaan. Meidän piti ottaa Tapsan isän autoa lainaksi ja lähteä sillä. Nyt perjantaille on kuitenkin luvattu pahaa myräkkää ja ruuhkaa, eikä Tapsan isän autossa ole talvirenkaita. Kummankin isältä tuli vankka kehoitus jättää auto talliin, joten haku- ja synttäreissulle tulee lähtö julkisilla. Tampereelle on kuitenkin matkaa, ja isoon autoon tuulikin ottaa helpommin. Iskän luota löytyy kuitenkin onneksi sen verran varastotilaa että Fop Lagos saadaan varastoitua sinne. Ei tarvitse lähteä sitten häkkiä bussilla kuskaamaan.

Sitten porukka onkin Lolaa lukuunottamatta kasassa. Lola-neiti kävi vielä toissa viikonloppuna messarissa edustamassa marteneita tähden arvoisesti ennen treffailun aloittamista, joten sen kohdalla joudutaan odottamaan vielä pidempään. Ensin muksuja ja sitten muksujen maailmalle lähtöä. Nyt kun joulukin on tulossa niin ei viitsi pyytää neitiä tänne mammailemaan. Me kun olemme kuitenkin aina joulunpyhät poissa.

Takaisin Suomessa

Eilen palattiin reissusta takaisin, ja nyt alkaa paluu arkeen. Sen myötä blogiakin on taas tarkoitus herätellä, etenkin sitten kun saadaan rottamuksetkin takaisin kotiin. Reissun päällä ei mitään kauhean rottamaista tapahtunut, ellei oteta huomioon Moskovan eläintarhan yhden apina-aitauksen rottia - ja muutamia matkan varrelta bongattuja rottaesineitä. Tuolla "rotta-aitauksella" päädyimme kyllä viettämään hyvän tovin seuraillen toisten touhuja. Sitä en kyllä osaa sanoa, olivatko rotat aitauksessa tarkoituksella; niitä oli nimittäin aitauksessa paljon, mutta silti niistä ei ollut mitään tietolappua aitauksen yhteydessä. Tapsa oli meidän kuvausvastuullinen eläintarhassa ja hänkin huomasi lopulta vasta hotellilla ottaneensa kyllä miljoona kuvaa aitauksen rotista, mutta ei yhtäkään sielä olleista söpöistä pikkuapinoista. Rottaharrastus on selvästi tarttuvaa lajia. Nekin kuvat ovat tosin vielä tallessa Tapsan kameralla.

Laajempaa reissupostausta tuli kirjoitettua jo toisen blogini puolelle, eli siitä kiinnostuneet voivatkäydä kurkkimassa sitä Tavarahamsterissa rotakkaampia juttuja odotellessa.

Moskovassa tuli ehkä pieni houkutus tutustua uhkapeleihin

Pullollinen siimahäntiä

Postaustauko

Nyt Lola ja Mihailkin on saatu hoitopaikkoihinsa ja pakkauksetkin alkavat olla mallillaan. Loppuilta ja huominen aamupäivä on varattu asunnon kuntoon laittamiselle, etteivät kukkien kastelijat järkyty (ja kivempi peliporukankin tänne tulla - peleillekin kun on saatu reissunajaksi ulkoiluttajat ;D). Lähtö on huomenna kolmelta, ja sen myötä blogi vaikenee noin kuukaudeksi. En tokikaan lupaa olla päivittämättä jotain myös reissunpäältä, jos aikaa ja aihetta löytyy. Mutta ainakin pääsääntöisesti (ellei kokonaan) blogi tulee viettämään hiljaiseloa marraskuun.

Hauskaa marraskuuta!

Mars matkaan!

Rottia hoitoon

Reipas vahtikoira

Reissuunlähtö on edessä ylihuomenna ja rotista kuusi on nyt saatu hoitopaikkoihinsa. Rottaporukan viimeisin eli Lola
lähtee hoitoon huomenna. Ensimmäinen trio lähti sunnuntaina ja toinen porukka eilen. Muistilistat ovat olleet hommassa suureksi avuksi, kuten viime päivien organisoinnissa muutenkin, mutta paikoin ne ovat osaittautuneet varsin aukollisiksi. Tai pikemminkin pää on ollut aukollinen, eivätkä listat ole riittäneet kattamaan kaikkea.

Ensimmäisen lauman vientikin oli toki listalla ja siten hyvin ennustettavissa; auto oli pyydetty lainaan, kellonajat sovittu ja halloweenbileistäkin varauduttu lähtemään ajoissa että ehtii nukkuakin ennen lähtöä. Mukaan pakattavista tavaroistakin oli hyvä lista olemassa. Ainoastaan tavaroiden pakkaaminen puuttui listalta... Muistin sen tasan kymmenen minuuttia ennen bileisiin lähtöä, eli homma jäi yön pikkutunneille. Onneksi oli se lista, niin aivotoiminnan osittain puuttuminen siinä yhden kieppeillä ei vaikuttanut mukaan pakattaviin tavaroihin. Ainoastaan kissanruuat ja piltit olivat unohtuneet ostaa, joten ne päätettiin poimia matkalta. Samalla päätettiin vakaasti varmistaa ajoissa että muille lähtijöille on kaikki tarvittava - mutta ei kuitenkaan keskellä yötä.

Reipas lomahoitaja :)

Sunnuntaina aamulla lähtö vähän takkuili, joten myöhästyimme aikomastamme aikataulusta reilun tunnin verran. Onneksi päivään oli kuitenkin jätetty pelivaraa, niin se ei johtanut mihinkään peruuttamattomaan, kuten ristiäisistä myöhästymiseen. Turusta suunnattiin suoraan (ruokakaupan kautta) iskän luokse, jossa Iippa jo malttamattomana odotteli hoidokeitaan. Hoitorotat tavaroineen kannettiinkin heti yläkertaan iskän perheen koiran vahtiessa tiiviisti vieressä. Siitä koko touhu oli jokseenkin epäilyttävää ja niin häkin vierellekin piti jäädä hyväksi toviksi vahtimaan - aina siihen asti kun se komennettiin pois huoneesta lähtiessämme myöhemmin alakertaan. Häkille oli varattu paikka Iipan huoneesta, johon se nopeasti nousikin, samalla kun käytiin iskän ja Idan kanssa läpi hoito-ohjeita ja vaihdettiin muita kuulumisia. Minulla oli tarkoitus olla hoito-ohjeista kirjallinen tiivistelmäkin, mutta arvatenkin sen laatiminen oli unohtunut täysin. Onneksi rottien perushoito ei ole kuitenkaan mitään rakettitiedettä - ja onhan miulla itsellänikin ollut iskän luona ollessa niin hiiriä, hamstereita kuin gerbiileitäkin, eli isälle jyrsijät ovat jossain määrin tuttuja sitä kautta, ja Iippa on osallistunut rottien hoitoon meillä ollessaan (ja Susku onneksi tarvittaessa paikkailee jos on joitain kysymyksiä joihin en itse ehdi ennen reissua vastata ;)).

Toisten hoidokkien vienti sujui vähän nopeammissa merkeissä. Janinan luona rottamukset kun majoittautuivat yhteen Janinan häkeistä, niin häkin kokoaminen jäi pois. Sieläkin vaihdettiin kyllä kuulumiset ja käytiin läpi hoidokit. Janinalle kun sattuivat kaikki agouti essexit, niin piti vielä varmistaa kuka on kuka - vaikka onneksi nuo kolme erottaa kuitenkin varsin helposti kun tietää mitä katsoa (ja Soodan muutenkin ;D). Kaikki kolme kun jäivät yhteiseen häkkiin vielä muutamaksi päiväksi ennenkuin Usvalla on edessä miehelään lähtö. Elizallekin Tapsa halusi sanoa heipat vielä kädessä pitäen. Janinan luokse rotille oli varattu vähän reilummat ruoka- ja kuivikelastit, joita Janina vähän naureskelikin, että kuinka paljon kuvittelen muutaman rotan kuukaudessa syövän.

Kotona matkavalmistelut jatkuvat. Postauksen kuvatkin odottavat vielä kamerassa, että yksi matkaviihteeksi suunniteltu tv-sarja siirtyy koneelta tablettiin (joinakin päivinä koneessa vain on liian vähän usb-portteja...).

Bordellista lastentarhaan

Rottahäkin sisustus vaihtui vihdoin. Tähän asti siivousväliä on pitkitetty vaihtamalla kankaita. Saijan punaisten lyhtyjen alueeksi kutsuma sisustus sai vaihtua värikkäämpään ja lapsekkaampaan. Onhan neideistäkin muutama lähdössä nyt mammailemaan, vaikka poikaset eivät sitten tulekaan tänne. Tällä kertaa sisustus lähti muotoutumaan töistä löytyneiden pahvien ympärille, kun olisi ollut sääli heittää niitä suoraan roskiinkaan. Hymyilevää laatikkoa.

Koko linna

Ensimmäinen yläkulma

Toinen yläkulma

Ensimmäinen alakulma

Toinen alakulma

Lola ja alhaalla Sooda

Usva, Kismet ja Sooda

Kismet ja Usva

Elämää skunkin kanssa

Namikaapin valtausta

Haisunäädällistä elämää on nyt takana kolmisen kuukautta ja pahimmat alkuihmettelyt alkavat olla takana. Kaikessa
rakastettavassa raivostuttavuudessaan Mihail kun on ennenkaikkea pentu; välillä suorastaan ylienerginen hermojaraastava karvakasa, mutta siitä huolimatta maailman rakastettavin nunnupallo. Lempinimiäkin pojalle on kuukausien aikana ehtinyt kertyä useampi karvapäärynästä Miikkikseen. Useimmiten Mihail on kuitenkin Mihail tai skunkkeni.

Kaikkein eniten Mihailin kanssa on päässyt yllättämään pojan seurallisuus ja älykkyys. Seurallista lemmikkiähän meille haettiin, mutta ei sitä jotenkaan silti odottanut, että tuo välillä unisena punnertaisi reittä pitkin syliin ja käpertyisi siihen haukotellen nukkumaan. Tai että poika juoksisi innolla vierellä vintille, ja jäisi sinne seuraksi ihmettelemään kun kaivetaan styroksisia hautakiviä varaston perältä. Pojalla on usein valtava into osallistua asioihin, myös niihin joihin ei aina kaipaisi seuraa - kuten esimerkiksi suihkukäynteihin. Silloin kun kotona touhutaan, päiväunetkin jätetään helposti kesken ainakin siksi aikaa että käydään ainakin tarkistamassa mitä touhu koskee.

Tärkeimpiä juttuja ovat kuitenkin edelleen namit ja lenkkeily. Nameja poika jaksaa kerjätä joskus rasittavuuteen asti jaloissa pyörimällä - etenkin mikäli suuntana on rottala tai keittiö. Siinä kohtaa poika unohtaa myös itsesuojeluvaiston täysin livahtaessaan suoraan jalan eteen. Tämän seurauksena Mihail onkin vähän päähän potkittu lapsi - onneksi kuitenkin kovakalloinen sellainen. Lenkille pääsyä poika on oppinut namien tapaan kerjäämään, ja menee välillä tylsistyessään ulko-ovelle ramppamaan. Ulko-ovesta päästyään poika olisi suunnistamassa aina ensimmäisenä hissiin, mutta ellei hissin ovi aukene kyllin nopeaan, siirtyy poika pian portaisiin. Alkuun Mihailin kanssa lenkkeiltiin vain puistoissa, joihin poika matkasi sylikyydillä. Nykyään lenkit ovat pidentyneet ja vaihtuneet osin kaupunkilenkkeilyyn pojan opittua kulkemaan paremmin hihnassa. Koirat tosin kierretään edelleen kauempaa, niihin kun ei olla Miikkiksen kanssa päästy kunnolla tutustumaan. Hihnassa kulkiessaan poika osaa olla jo aika hyvin sotkeutumatta tolppiin ja puskiin, eli kiertää ne jo oma-aloitteisesti samalta puolelta, ja palaa tarvittaessa taaksepäin samaa reittiä.

Keittiöahmatti

Nameihin liittyvä ongelmanratkaisu kuuluu Mihailin lempiharrastuksiin. Sallittuna muotona tästä pojalle on hankittu erilaisia koirien aktivointipelejä, jonka lisäksi sille piilotellaan usein nameja ympäri asuntoa. Tapsa tykkääkin välillä esitellä pojan taitoja namijemmapelien kanssa, nykyään ne kun ovat jo enemmän nopeus- kuin tekniikkalaji (sitä odotellessa että on varaa ostaa uusia vaikeampia pelejä ;)). Vähemmän sallittuna Mihail pyrkii hyödyntämään asunnon hienompia ruoka-apajia; koiranruokasäkkiä ja jääkaappia. Rottien ruuat ovatkin kummasti vaihtuneet metallisesta tynnyristä tiiviimmän kannen omaavaan Smartstore-laatikkoon ja jääkaapin oveen on haettu vauvatarvikeliikkeestä lukko. Ruokakaapin eteen siirretty kissojen kiipeilypuukin kun oli vain hidaste pojan keksittyä miten sen saa työnnettyä pois oven edestä.

Sisäsiisteyden puolesta Mihail ei ole helpoin mahdollinen tapaus. Se kyllä käyttää yleensä vain yhtä wc-paikkaa kerrallaan, mutta poika valitettavasti vaihtelee tuota wc-paikkaa välillä. Asiaan on tietenkin voinut osaltaan vaikuttaa vaihtunut huonekalujärjestys, ja toiveita wc-paikan vakiintumisesta elätellään yhä - yleisesti ottaen kun skunkit kun ovat ilmeisesti varsin sisäsiistejä otuksia. Tarpeensa Mihail tekee sisälle sisäkissojen tapaan, ja kaipaa itselleen vessarauhan. Wc-paikat valikoituvatkin yleensä rauhallisempiin nurkkauksiin. Toinen ärsyttävä piirre Mihailissa on taipumus käyttää hampaita apuna kiipeilyssä - tapa muuttuu ärsyttäväksi silloin, jos poika ei koe saavansa pelkillä kynsillä kyllin hyvää otetta puntista...

Syömisten puolesta Mihail on varsin kaikkiruokainen - tähän mennessä ainoa ruoka josta poika on täysin kieltäytynyt on retiisit. Pääsääntöisesti pojan ruokavalio koostuu meillä barf-lihoista ja -aterioista ja hevi-osaston tuotteista, joiden lisäksi poika saa kissojen ja koirien nameja, kuivattuja hyönteisiä, marjoja, tauriinia ja välillä ruuanlaitossa ylijäänättä riisiä, pastaa tms. Lisänä jonkin verran koiran- ja kissannappuloita. Näiden lisäksi poika olisi innokas täydentämään ruokalistaansa lenkeillä niin tammenterhoilla, ruusunmarjoilla ja sienillä, kuin myös purukumeilla, siidereillä ja roskaruokien rääppeillä. Näistä jälkimmäiset pojalta kuitenkin aina kummasti takavarikoidaan.

Mukana poika liikkuu joko valjaissaan tai kantokassissa. Kantokassi on käytössä erityisesti pidemmillä matkoilla kuten

Skunkkia on helpoin kuvata kun skunkki syö ;)

Tampereelle käydessä. Junassa, bussissa ja autossa poika rauhoittuu usein varsin nopeasti kassiinsa nukkumaan. Kassissa ollessa Mihailia eivät haittaa myöskään samassa vaunussa olevat koirat. Kissojen kanssa Mihail on ollut tekemisessä koiria enemmän, ja niiden kanssa poikaa pystyy pitämään vapaanakin. Mihail on tosin silloinkin kiinnostuneempi kissojen raksuista kuin kissoista itsessään.

Mihail on madotettu, rokotettu ja sirutettu, ja kaikki näistä toimenpiteitä poika on antanut tehdä esimerkillisen hienosti. Edes iso sirutusneula ei poikaa hätkäyttänyt - siihen asiaan saattoi tosin vaikuttaa Tapsan pitelemä namituubi. Skunkkien pienestä määrästä huolimatta sitä kun itse halusi pojalle selkeän tunnistusmerkinnän, vaikka pojan kanssa tuskin ollaankaan missään vaiheessa maasta poistumassa. Mutta onpahan sitten helpompi todistaa poika omaksi, jos tuo joskus vaikka katoaisi.

Näiden kolmen kuukauden jälkeen lajivalinta on alkanut vaikuttaa entistä omemmalta. Kyllähän Mihail kiipeilee enemmän mihin oltiin varauduttu eikä se ole niin sisäsiisti kuin olimme odottaneet. Silti kokonaisuutena Mihailissa on paljon niitä piirteitä joita meistä kumpikin lemmikiltä toivoi; rappukäytävän äänet jäävät haukkumatta, eikä keittiönpöytää ole onnistuttu valtaamaan. Lisäksi olemme saaneet hyvin paljon ekstraa, kuten monet hyvät naurut pojan touhuja katsellessa, meidän hööpön karvapäärynän. Pojan ominaistuoksukin on käynyt tuttuudessaan miellyttäväksi ja usein kotiintullessa pitääkin aina ensiksi nunnuttaa skunkkia ja nuuhkuttaa pojan niskaa.  Tällähetkellä odottaakin innolla tulevia vuosia ja sitä kun pääsee tutustumaan poikaan entistä paremmin.

Mihail ufoilee

Aikatauluttamista

Päivät ennen reissua vähenevät ja aikataulu täyttyy. Nyt on saatu sovittua kaikki hoitoonviennit, ja koti lähtee tyhjenemään sunnuntaina. Ensimmäisenä lähtee Iipalle menevä trio, jonka lopulliseksi kokoonpanoksi muotoutui Mimosa, Lilian ja Kismet. Sen jälkeen seuraavat lähdöt ovat tiistaina ja torstaina. Tiistaina poiketaan Raisioon viemään Eliza, Sooda ja Usva Janinalle, ja torstaina Saija hakee Lolan. Lolan ohella torstaina lähtee myös Mihail, joka käydään viemässä Paulan luokse hoitoon. Sitten pitäisi osata olla kokonainen kuukausi ilman elukoita...

Kaikkein vaikeinta hoitoonjättö tekee Elizan ja Mihailin kohdalla. Elizan kohdalla kun tiedostaa väkisinkin liiankin hyvin, että noin vanhalle mummolle kuukausi on pitkä aika, etenkin kun siihen kuukauteen kuuluu myös muutto uuteen ympäristöön. Toivon kuitenkin todella, ettei muutos olisi mummuskalle liian kova paikka, Eliza kun on kuitenkin suht paljon reissannut ja ollut kerran eläkekodissakin. Mihailin kohdalla en jännitä niinkään sopeutumista, vaan yleisemmin menetettyä yhteistä aikaa; kunnon ensilumi saattaa tulla vasta meidän reissun aikana, ja poika kasvaa varmaan hirveästi kokoakin vielä. Vaikka poika on ollut meillä nyt useamman kuukauden, sen kanssa kaikki on kuitenkin niin uutta vielä. Kuitenkin sitä samalla odottaa jo kovasti reissuun lähtöä, ja sen tuomaa pientä irtiottoa arjesta.

 

Jyväskylän näyttely

Eilinen oli taas niitä päiviä, jolloin ehti jonkin aikaa todenteolla miettiä harrastuksensa mielekkyyttä. Herätyskello olisi soittanut klo 1.50, mutta heräsin jo sitä ennen siihen kun jäätävänkokoiset rakeet rummittivat sohjoista ikkunaa pikkukivien lailla. Ilmoittamistani kolmesta rotasta mukaan oli lähdössä kaksi, ja niistäkin toinen lähinnä mielenkiinnosta ja seuraneitinä. Näyttelypaikalle oli matkaa 400 kilometriä per suunta, ja tuomarina Saija, joka asuu noin neljän kilometrin päässä - eli kaikella logiikalla etenkin seuraneidistä Saijan arvio olisi kyllä saatavissa helpomminkin. Lisäksi olin luvannut kipittää rautatieasemalle kyytiä vastaan, joka oli tuntunut paljon paremmalta idealta auringon vielä paistaessa ja kun ikkunasta näkyi läpi.

Näyttelyyn kuitenkin lähdettiin. Olin laittanut edellisenä iltana kaiken valmiiksi ja järjestänyt jopa asianmukaiset pinot siihen

Kaffepaussi

järjestykseen kun niitä aamulla tarvitsin, alkaen pinosta yksi joka oli vaatteet (muita pinoja olivat rottaboksi, eväät, aamutoimiin tarvittavat). Aamut kun menevät itsellä tunnetusti niin zombina, että minun on joko herättävä todella hyvissä ajoin niin että ehdin herätä ja saada aivot toimintaan ennen lähtöä, tai huolehdittava että kaikki on niin hyvin hollilla että saan hommat hoidettua vartissa ilman monimutkaisempaa aivotoimintaa. Näyttely- ja työaamuina valitsen näistä usein jälkimmäisen vaihtoehdon, kuten myös eilen. Sen myötä heräämisen ehti hyvin hoitaa asemalle kävellessä.

Tälläkertaa minulla oli kerrankin tuuria, ja jäinen sade oli ehtinyt tauota siihen mennessä kun Tellu soitti merkkisoiton. Runsas kerrospukeutuminen oli saanut aamutärinän loppumaan, ja ilman sadetta lämpimästä pukeutuneena ilma oli jopa varsin mukava pienelle kävelylenkille. Mukavuus kärsi ainoastaan sovitulla bussipysäkillä, jossa koko penkin oli vallannut joku bussia odottava humalainen joka höpisi kovaan ääneen joko puhelimeen tai itsekseen - en ehtinyt tarkalleen nähdä kumpaan, kun Tellu ja Valppa jo kaarsivat pysäkille.

Siitä se matka sitten alkoi. Menomatka sujui varsin unisissa tunnelmissa kaikkien yöunien jäätyä muutamaan tuntiin jos siihenkään. Välillä joku yritti jotain keskusteluavausta viritellä, ja ne joko jatkuivat jonkin aikaa tai vajosivat hiljaisuuteen. Radio soi ja Saija ja Janina vuorottelivat ratissa. Ulkona oli alkumatkasta syksyisen pimeää ja loppumatkasta talvisen liukasta. Silti matkan viimeisellä sadalla-parilla sadalla kilometrillä meno autossa hieman virkistyi ja

u-käännöksen jälkeinen tauko

matkanteko nopeutui. Osittain asiaan saattoi vaikuttaa omalla ja Janinan kohdalla syöty aamiainen, mutta Tellun ja etenkin Saijan kohdalla vielä enemmän taivaalta bongattu uusi taivaankappale; kuu. Saijan bongattua tuon valoisan möntin vaalenevalta aamutaivaalta alkoi täydellisen kuvakulman metsästys. Valitettavasti kuitenkaan täydelliset kuvakulmat ja bussipysäkit eivät kertaakaan kohdanneet, eikä Saijan annettu vetää jarruja pohjaan keskellä moottoritietä - ei vaikka tiellä olisikin tuohon aikaan suhteellisen rauhallista. Loppumatkasta kuuta ei sitten enää näkynytkään, mutta missattuaan upeat kuukuvat Saija vaati saada tehdä viimeisillä kilometreillä u-käännöksen auringonnousun kuvaamiseksi, joka sitten salliittinkin Janinan jäätyä vähemmistöön.

Kännykkäkuvaa pysähdyspaikalta

Näyttelypaikkaa

Näyttelypaikalla vastassa oli kymmenen senttiä lunta ja valmiiksi kannetut pöydät. Näistä ensimmäisestä en ole koskaan vakuuttunut, mutta jälkimmäinen on oikein kiva. Pääsi sitten heti laittamaan likat pöydälle ja vilkuilemaan näyttelypaikkaa. Tälläkertaa vilkuiltavaa löytyi jonkin verran normaalia enemmän; oli pitkää käytävää ja vanhannäköisiä huonekaluja. Löytyi erilaisia tuoleja, penkkejä ja jopa rautarunkoinen sohvasänky. Pienen tutkimisen jälkeen paikka osoittautuikin varsin täydelliseksi pieneen kotoiluun. Kengät saivat väistyä villasukkien tieltä ja sen jälkeen kaikki oli hyvin. Minulla oli kirja, tabi blogien selailuun, suklaata ja nurkkia ja söpö pikkupöytä joiden ääreen käpertyä. Mitäpä muuta sitä ihminen vapaapäivänään tarvitsisi, etenkin kun ekstrana ympärillä oli vielä rottia ja rottaihmisiä joiden kanssa oli mahdollista vaihtaa välillä pari sanaa. Mitä nyt yhdessä kohtaa olisi kaivannut syliin jotain nunnuttettavaa, mutta Mihail oli kotona, omat rotat Saijan pöydän edessä eikä Saijalla ja Janinalla ollut myyntipöydällä mitään jonka olisin voinut pölliä väliaikaislainaan ;)

Väkeä oli paikalla melko vähänlaisesti ja niistäkin itselle tutuimmat olivat työntouhussa pöytien takana. Tällä kertaa se ei
kuitenkaan johtanut omalla kohdallani hommiin värväytymiseen, kun tuntuu että nyt reissun lähetessä härdelliä on koko ajan enemmän ja mahdollisuuksia vain istua alas kirjan kanssa koko ajan vähemmän - näistä onneksi jälkimmäinen korjautuu sitten kun istuu kuukaudeksi junaan. Eniten näyttelyssä tulikin juteltua tälläkertaa Sannin kanssa hänen tultua ensin minulle esittäytymään. Olimmehan me tavanneet aikaisemmin, hänen hakiessaan minulta kaksi Soodan veljeä, mutta omalla olemattomalla kasvomuistillani yksi kerta ei valitettavasti välttämättä riitä siihen että saan heti kasvot ja nimen yhdistettyä (eikä valitettavasti niidenkään yhdistäminen aina riitä välittömästi siihen, että saisi vielä yhdistettyä mitä kautta henkilön tunnen - minkä Suskukin joutui huomaamaan joitain vuosia sitten hiirinäyttelyssä...).

Päivän edetessä myös avoimet sk essexit tulivat lopulta arvosteluvuoroon. Olin vähän sitä ennen hakeutunut

Mimosa ja Usva

kuuloetäisyydelle tuomaripöydästä, niin että pystyi siitä sitten seuraamaan arvostelua. Meillä meni muuten odotetusti, mutta tuomaripöydälle päästyään Usva rohisi. Eli Mimosalle tuli L2 (Saijan ensin keskusteltua Elinan kanssa siitä, miten joku topaz essex on ylipäätään erotettavissa huonosta tähdellisestä topaz badgeristä) ja Usvan odotettu L1 vaihtui rohinan myötä hylkäykseksi. Saija kyllä totesi vielä autossa, että mikäli Usva ei olisi rohissut, olisi se voittanut tänään luokkansa. Tietenkin Rohinan myötä menetetty mahdollisuus hieman harmitti, mutta sellaistahan tämä välillä on. Nyt vain keskitytään hoitamaan pieni kuntoon kunnon vitamiinikuurilla, sillä neidin on tarkoitus lähteä parin viikon sisään Janinan kautta miehelään. Kyllä tuosta pieni uusi näyttelyinto jäi taas kuitenkin kytemään, ja odotan varsin innolla josko alkuvuonna pääsisi taas aktiivisemmin näyttelyitä kiertämään. Sitten kun reissukin on takana ja nuo omat lupaavimmat ovat ehtineet mammalomistaan toipua.

Näyttelyn päätyttyä edessä oli vielä kotimatka, joka meni tulomatkan tapaan varsin unisissa tunnelmissa, etenkin omalla kohdallani; pilkin varmasti suurimmat osan matkasta, vaikka muistankin keskustelunpätkiä sieltä sun täältä. Sekä niistä järkevämmistä rottiin liittyvistä, että niistä ihan loppumatkan muista (niistä joita käytiin Janinan ja Saijan päästyä monen sadan kilometrin jälkeen yksimielisyyteen siitä, että keskellä ei mitään seissyt grillikioski oli sama keskellä ei mitään seissyt grillikioskin kuin jollain aiemmalla näyttelyreissulla).

Kotona oli vuorossa Sänky. Tai jos tarkkoja ollaan rottien häkkiinlaitto, skunkin lahjominen ja sänky. Reissu ei kestänyt ihan ympäri vuorokauden, mutta se ei jäänyt kyllä monesta tunnista kiinni. Silti olisin valmis lähtämään uudestaankin. Taas, vaikka viime aamuna ajatus olisi tuntunut vähintään absurdilta.  

Pet-puolta

Lumitilannetta

Myyntipöytä. Olisi voinut lähteä mukaankin ...pöytä siis.

Ja taas lumitilannetta. Ensilumijärkytys.

Jyväskylän arvostelut:

Usva, tuomarina SF:
"Ok koko, ok häntä. Hyvä pää. Kauniit silmät. ROHISEE. Hylätty."

Mimosa, tuomarina SF:
"Hyvä koko, hyvä pää, hyvät silmät. Pehmeä turkin laatu, symmetrinen isohko tähti. Toivoisin selkeämmän haalistumisen selkerangasta vatsaan, tällähetkellä tasavärinen. L2"

Lauma tänään

Viime postauksissa meiltä on kokoajan vain lähtenyt rottia, niin josko sitä välillä kirjoittaisi niistäkin jotka täällä yhä ovat. Niitäkin kun löytyy ja tulee taatusti löytymään. Tällä hetkellä kotona majailee siis seitsemän siimahäntää ja yksi pölyhuisku. Tämänhetkisen lauman vanhin on meidän Eliza-mummuska, 2v 3kk, ja nuorin Lola, 4kk. Muut neidit ovat Sooda 1,5 vuotta, Lilian 1v1kk, Kismet ja Mimosa 6kk sekä Usva 5,5kk.

Eliza on lauman ehdoton johtohahmo ja rottamaailman äiti Amma. Tosin jos Eliza olisi ihminen se voisi kaikkien halaamisen sijaan myös istua kiikkustuolissa, virkata pitsiä ja hyräillä vanhoja kansanlauluja pullantuoksuisessa tuvassa. Eliza rakastaa nukkua junnujen kanssa, ja tulee hyvin toimeen myös aikuisten kanssa. Luukulle Eliza tulee vastaan muiden mukana, mutta saattaa muutamia rapsutuksia saatuaan vetäytyä hieman sivummalle katselemaan ja raksuttelemaan etenkin jos luukulla on tungosta. Sille on selvästi pääasia että se saa edes vähän jotain, sen jälkeen kilpailkoot nuoremmat siitä mitä jaossa on. Etenkin nyt rottien uuden mökin ollessa keskitasolla, bongaa Elizan usein kuistilta katselemasta maailman menoa. Tuntuu että Elizan leppoisa mummuskamaisuus on iän myötä lisääntyvää sorttia, samoin kuin elintasogrammat vyötäisillä.

Arvojärjestyksessä seuraavina tulevat arvon kilpakumppanit Lilian ja Sooda. Lilian ja Sooda tulevat pääsääntöisesti toimeen keskenään, mutta aina välillä jostain on pakko lähteä vähän vääntämään. Seuraava johtajuus ratkaistaankin todennäköisesti tämän parivaljakon välillä. Näistä neideistä Sooda on kova pussailemaan, mutta muuten vähän meneväisempi luonne joka ei kauheasti joutaisi ikinä sylissä olemaan. Lilian taas viihtyy syliteltävänäkin pidempään, ja on kovempi hakemaan rapsutuksia myös muuten Soodan keskittyessä lähtemään jaloittelemaan. Tapsan rottana Lilian saakin varmasti eniten ekstrahuomiota koko laumasta, ja olisi usein kovasti hakemassa sitä myös minulta. Lilian ei ole kuitenkaan samalla tavalla diiva kuin Tapsan ensimmäinen rotta Tuike oli, eikä jaksa kauaa möksöttää kun joutuu minun kohdallani jakamaan huomion muiden likkojen kanssa.

Siskokset Kismet ja Mimosa poikkeaat toisistaan paljon paitsi ulkonäöltä, myös muuten. Kismet on laumassa enemmän omillaan viihtyvä ja nukkuukin usein mieluiten yksin. Kuitenkin jaloitellessa ja luukulla se on usein Mimosaa sosiaalisempi. Välillä tuntuu, etteivät muiden rottien vuohotukset vain aina jaksa kiinnostaa sitä suuremmin, elleivät ne tule liian lähelle sitä. Mimosa taas on kunnon kasanukkuja ja nukkuu yhdessä yleensä vähintään parin muun laumalaisen kanssa. Itseään nuorempiin Mimosa on kuitenkin alkanut tehdä hieman eroa, ja nuoremmille pyritään usein osoittamaan niiden paikka laumassa - jos ei muuten niin hakeutumalla tiiviisti Soodan ja Lilianin kannoille. Elizan seura ei toimi erontekoon yhtä hyvin, koska Eliza nukkuu mielellään myös junnujen kanssa.

Usva ja Lola ovat kasvaneet kovasti kokoa, mutta käytökseltään selvästi porukan kakarimmat. Vaikka välillä ollaankin jo kovin rauhallista ja aikuista rottaa, niin etenkin Nana sai helposti innostettua kakarat painimatsiin. Nana tosin taisi olla painiseuranakin sieltä turvallisemmasta päästä, kun lauman vanhemmat eivät enää ota junnuosaston painimista niin leikin kannalta. Lola on tällähetkellä porukassa se joka harrastaa eniten kiipeilykikkailua ja ilma-akrobatiaa mammaosaston keskittyessä jo hieman enemmän turvatyynyjen kasvattamiseen. Usva on touhuissaan ehkä hieman Lolaa varovaisempi (tai mukavuudenhaluisempi), mutta syliteltäessäkin hieman kärsivällisempi. Sylirottia kumpikaan näistä kakaroista ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole.

Aluperin miun piti kiusia rottia tänään kamerallakin, mutta juoduttuamme metsästämään lapsilukkoa jääkaapin oveen valo vähän niinkuin hävisi ...huomaa että on taas syksy. Niinpä kuvailu jäänee toiseen päivään, kun en jaksa alkaa keinovaloilla kikkailla. Nyt rottamukset saavat keskittyä lopun savukalkkunan hävittämiseen.

Itse nappasin tänään töistä taas lisää tarpeistoa rottahäkin seuraavaan sisustukseen. Siitä tuleekin sitten vuorostaan kovin keltainen ;)

Nana ja Vanamo uuteen kotiin

Tänään tuli nähtyä Michelleä ja Pedroa rotta-asioiden tiimoilta. Michelleltä kun olin aiemmin kysellyt kiinnostusta kodin tarjoamiselle tuolle viimeiselle kakaralle eli Nanalle, ja hän oli sitten ilokseni vastannut heillä olevan pikkuneidille paikka auki heidän laumassaan. Koska minulla ja Tapsalla oli torstaina menoa, sovittiin treffit tälle päivälle.

Viimeisen reilun viikon olin kuitenkin miettinyt laumakokoonpanoa noin muutenkin. Pienempään laumakokoon siirtyminen kun on meillä nyt tavoitteena, ja vaikka siirtyminen on tarkoitus tehdä pääosin luonnollisen poistumisen kautta, aloin miettiä myös sitä olisiko laumassa ketään jota voisin harkita eläkekotiin. Elizan kohdalla ei asiaa edes harkittu sen iän takia, eikä Soodan sen ollessa yksi lemppareitani. Niiden lisäksi laumassa oli Vanamo, astutusikäistä nuorempaa polvea joista osa on lähdössä muualle mammalomille ja Tapsan rottamukset. Eli käytännössä kysymys muotoutui niin, olisinko valmis harkitsemaan Vanamoa eläkekotiin. Vastaus oli helposti myönteinen, sillä minusta tuntuu että tällähetkellä kaikki jäävät liian vähälle huomiolle ja  etten haluaisi sitä ekstrahuomiota vain sille yhdelle eläkekotiin lähtevälle, vaan haluaisin että pikkuhiljaa kaikki kotona olevat rotat olisivat niitä ekstraspesiaaleja lemmikkitapauksia joista jokaiselle riittää mahdollisimman paljon huomiota - siis Lemmikkejä isolla ällällä. Sellaisia kuin rotat olivat minulle aiemmin ennenkuin lauma ja yksilömäärä kasvoivat alkaessani tavoitella kasvatushaavettani - ja osin sen jälkeenkin, kun sitä ajatteli liikaa isomman lauman menevän siinä missä pienemmänkin, kun tilaakin oli. 

Mainitsin Vanamosta jo aiemmin viikolla yhdelle Tamperelaiselle hiiristille, joka etsi kaveria pian yksin jäävälle suunnilleen samanikäiselle naaraalleen. Suskulta löytyi kuitenkin kyseisen tapauksen sisko jo valmiiksi Tampereelta, niin Vanamo jäi sitten vielä tänne. Ajatus eläkekodista jäi silti vielä pyörimään, vaikka eläkekotia ei ikinä mielellään lähdekään etsimällä etsimään; kun laittaa ilmoituksen lahjoitettavasta eläimestä, on monesti täysi työ seuloa ketkä ovat oikeasti kiinnostuneita kyseisestä eläimestä ja ketkä vain yleisesti siitä, että jonkun eläimen nyt sattuu saamaan ilmaiseksi. Niinpä omat ilmoitukset jäivät laittamatta.

Kun Michelle ja Pedro sitten tänään tulivat, päätin mainita myös Vanamosta. Heillä kun on laumassa ennestään kaksi Vanamon siskoa ja heille on aiemminkin mummorottia mennyt. Kaivoin sitten samalla Vanamon häkistä seuroihin syliteltäväksi. Siinä asiaa harkittuaan he päätyivät tarjoamaan kodin myös mammuskalle. Niinpä Vanamo lähti sitten Nanan kanssa samaa matkaa. Olo oli väkisinkin haikea, mutta siinä piti sitten vain muistuttaa itselleen, mitä sillä päätöksellä haki. Muistuttaa ja mennä häkille katsomaan niitä jotka jäivät; että onhan niitä vielä siinä, ja niille ei taatusti tee hiukkaakaan huonoa saada hiukan isompaa osaa jaossa olevasta huomiosta.

Pedro kyllä tykästyi kovin myös Kismetiin ja Mimosaan, ja uhkasi leikillään viedä nekin. Siinä kohtaa piti sitten todeta, ettei meillä rotista kuitenkaan kokonaan luopumassa olla ;). Vaikka tämänhetkisellä morkkiksen tasolla varmaan kaikki tuon lauman rotat saattaisivat olla puhuttavissa sijoitusrottia lukuunottamatta, jos oikein lupaisi hyvänä pitää ja laittaa miljoonasti kuulumisia. Vaikka toivottavasti tässä ollaan taas menossa kohti tilannetta, jossa ei koe mitään tarvetta etsiä kivoja lemmikkikoteja kellekään, kun tietää niiden olevan sellaisessa jo valmiiksi.

Muksuja maailmalle

Valtaosa Kismetin muksuista lähti maailmalle eilen. Pakkasin kakarat aamulla boksiin ja otin suunnaksi Tampereen. Sielä kakarat saivat jonkin ajan ihmetellä Hyhkyä bokseistaan käsin ennen Suskun tuloa. Sitten muksut pääsivät esittäytymään. Ensin luonnollisesti Suskulle itselleen menevät eli Titanic ja Linda Linda, josta jälkimmäisestä Susku saa lähes upean näyttelyrotan itselleen (...tai sitten ei ;)). Seuraavaksi vuorossa olivat tulevat eläinkaupparotat, eli Sheikki Ali Hassan ja Tsingis Khan sekä Pako-Pako ja Maria Taikka Leena. Näistä kakaroista pari oli minun mittapuullani valitettavan arkoja, mutta Susku koitti kovasti lohdutella että heillä on ollut liikkeessä monta kertaa pahempiakin tapauksia - ja lupasi sitten ekstrapaljon käsittelyä kaikille pienille liikkeissä. Hannullakin on kuulemma jo ennestään kokemusta työskentelystä rotta olkapäällä.

Niin pienen juttelutuokion jälkeen pikkupojat lähtivät Suskun kyydillä suoraan Koskikeskusta kohti ja pikkutytöt yöksi Suskun ja Hannun luo. Ne ovat sieltä jatkaneet tänään Suskun kyydillä Lempäälään. Kotiin jäi vielä Nana, mutta sillekin löytyi uusi koti tänään; otin yhteyttä Michelleen ja Michelle tulee jossain kohtaa hakemaan kakaran kotiin. Tapsa oli vähän harmissaan kun kerroin asiasta hänelle, mutta yhtä mieltä siitä että koti on hyvä - ja hyvillään siitä että hänelläkin riittää sitten paremmin aikaa Lilianille ja Mimosalle. Tapsa vain rakastaa kovin noita minimalleja toilailuileen; tänäänkin Nana on vetänyt rallia häkissä ja koittanut haastaa isompia leikkimään.

Tämä päivä onkin sitten mennyt ja menee yhä rottalaa raivatessa. Likkojen linna kun siirtyi ehkä jo viikonloppuna, mutta huoneeseen jäi silti pyörimään paljon kaikkea krääsää; poikashäkit, boksikassi, pesemistä odottavia virikkeitä... Ne raivataan sitten tänään pois ja pesuun. Rottakaapit tulevat tosin ainakin toistaiseksi pysymään rottalan puolella, eli ihan kaappeja myöten huone ei kuitenkaan autioidu. Ja onhan tuolla vielä sohva ja rottien kiipeilypuut.

Likkojen linnan olohuonevaltaus

Uusi dvd-hylly saapui torstaina ja eilen sain siivottua rottahäkin ja siirrettyä sen uuteen sijaintiinsa. Kuvista näkee taas hyvin ettei häkin virikkeellisyys ole vain häkin koosta kiinni; edellinen sisustus oli ainakin omasta mielestäni ihan tappavan tylsä, kun ei jaksanut yhtään panostaa. Vaikka tilaa oli kolmannes enemmän, oli häkissä paljon vähemmän tekemistä kuin nyt. Häkki mahtui uuteen sijaintiinsa varsin kivuttomasti, mutta muutamaa yksityiskohtaa joutuu vielä miettimään. Etenkin tuo viuhka on nyt tarkkailussa, voiko se jäädä noin lähelle häkkiä, vai onko se siirrettävä evakkoon muualle.

Eilisen ja viimeyön kaikki likat huomenna lähteviä pikkuisia lukuunottamatta olivat pikkuhäkissä. Sielä ainakin Nana sopi porukkaan täysin kitkattomasti, joten tänään uskalsin kokeilla siirtää likat putsattuun ja siirrettyyn isoon häkkiin. Kauaa neidit eivät ole vielä ehtineet uudessa häkissään olla, joten jään seuraamaan miten yhteiselo siinä lähtee käyntiin.

Likkojen linna tänään.