Tänä vuonna on tullut törmättyä jo pariin otteeseen nettimaailman kautta ihmisiin, jotka ovat saaneet käsiinsä villirotan ja kesyrotan jälkeläisiä. Suomessa esiintyvän villirotan ja kesyrotan ollessa samaa lajia ja villirottien hakeutuessa välillä hyvin lähelle asutusta, on mahdollista ymmärtää että tällaisia poikueita pääsee joskus vahingossa syntymään. Itselleni on ollut vaikeampaa ymmärtää se, että monen mielestä tällaiset poikaset ovat välittömästi loistavia jalostuseläimiä. Siinä missä koirapuolella yhä useampi tuntuu heränneen katsomaan terveystulosten ja muidenkin kuin näyttelymeriittien perään, rottapuolella moni tuntuu uskovan yhä vakaasti osien 80-luvun rottakirjojenkin viljelemään mantraan siitä, että jokainen kesyrotta on jalostettu sairastumaan syöpään ja että labrakokeilta säästyneet villirotat elävät onnellisesti vähintään seitsemänvuotiaiksi mikäli onnistuvat välttymään saalistajilta.
Löytyypä osista näistä kasarihelmistä ukaaseja myös sen puolesta kuinka jokainen vastuullinen kasvattaja pyrkii käyttämään omaa linjaa luodessaan myös villirottia eliniän ja terveyden lisäämiseksi. Näitä vastuuntuntoisia kasvattajia on selvästi nyt pitkästä aikaa kytemässä useampia, mutta itse olen edelleen jäärä ja kieltäydyin uskomasta ilman tutkittua tietoa villirottien ylivertaiseen terveyteen ja huimaan eroon eliniässä. Toki sairaat yksilöt karsiutuvat luonnossa paljon nopeampaan pois mitä lemmikkioloissa, mutta kuinka moni tulee miettineeksi esimerkiksi sitä, että nämä lemmikkirotilla pahiten pelätyt möröt myco ja kasvaimet ilmenevät usein vasta vähän vanhemmilla rotilla, jotka ovat luonnossa ehtineet saada kenties useampiakin poikueita.
Valtaosa lemmikkikasvattajista odottaa urosten käytön kohdalla melkein vuoteen ja naaraiden kohdalla lähemmäs puolta vuotta varmistuakseen vanhempien terveydestä ja luonteesta. Villirottien kohdalla lisääntyminen alkaa kun eläimet ovat siihen fyysisesti valmiita: luonnossa rotan selviytymistaktiikka kun on yksinkertaisesti pyrkiä pitämään populaatio kyllin suurena että edes osa siitä selviää jatkamaan sukua. Kun lisääntymissykli on kyllin tiheä ja poikueet isoja, epäsuotuisista olosuhteista huolimattakin yleensä osa poikasista selviää. Joskus määrä riittää korvaamaan laadun, etenkin jos määrä on suuri.
Jos jolla kulla on oikeasti tutkittua tietoa villirottien terveydestä ja eliniästä verrattuna kesyrottiin, luen asiasta enemmän kuin mielelläni. Ilman tutkittua tietoa asiasta on kuitenkin jopa vähän surullista, kuinka ihmiset ovat valmiita vetämään vessasta alas kaiken sen työn, mitä esimerkiksi rottien luonteiden eteen on tehty. Toki terveys ja elinikä ovat myös tärkeitä kriteereitä jalostuksessa ja painaisivat vaakakupissa villi-kesy -risteytyksissä, jos niistä olisi kiistatonta näyttöä. Kuitenkaan mielestäni niitä ei voi asettaa myöskään jalustalle luonteen ylitse.
Villirotat ovat lähtökohtaisesti varauksellisempia ihmistä kohtaan ja ne reagoivat helpommin puremalla jos kokevat tulevansa ahdistetuksi nurkkaan. Ihmisten kanssa kasvava puolivilli rotta toki tottuu jossain määrin käsittelyyn, eikä sitä välttämättä kaikista tilanteista erota kesystä; monikin on raportoinut, kuinka puolivillit menevät kesyjen kanssa samoissa laumoissa ja ovat käsiteltävissä. Silti pari luonneongelmaista kesyäkin omistaneena en lähtökohtaisesti pidä ajatuksesta, että lisätään tietoisesti sellaisten eläinten määrää, joiden luonteesta ei voi mennä takuuseen ja joilla itsensä puolustaminen on paljon herkemmässä kuin satoja sukupolvia vankeudessa kasvatetuilla kesyrotilla. Omalla kohdallani voin nimittäin ainakin suoraan sanoa, että jos minun olisi valittava lemmikikseni sormiapussaileva ja ihmistä kohtaan todella sosiaalinen tapaus joka kuolee kasvaimeen kaksivuotiaana tai ihmistä kohtaan hieman varauksellinen mahdollisesti pelkoaggressiivinen eläin joka elää nelivuotiaaksi, valinta olisi kohdallani harvinaisen helppo. Harvinaisen helppo, vaikka toki sitä toivoisi sen ihanaluonteisen eläimen kanssa niin paljon yhteistä aikaa kuin mahdollista.
Vaikka löytyyhän koiraharrastajistakin niitä, joiden mielestä ei terveystuloksia omaavat ei sillä hetkellä näkyvästi oireilevat eläimet ovat automaattisesti terveempiä kuin terveystutkitut eläimet, joilla terveystutkimuksissa on havaittu jotain pientä häikkää, joka ei kuitenkaan näy päällepäin tai vaikuta eläimen elämään millään tavalla. Näin etenkin, jos toiselta rodulta kyseisten tulosten hankkiminen vaaditaan ja toiselta ei. Pään laittaminen pensaaseen on joskus helppoa: jos jostain ei ole tarkkaa tietoa, sitä ei ole olemassa. Silti en jotenkaan jaksa uskoa siihen, että niiden ihmisten rotat ovat kaikkein sairaimpia, jotka pystyvät kertomaan tarkimmin kaikista mahdollisista suvussa esiintyneistä ongelmista. Sen sijaan uskon niiden henkilöiden pystyvän puuttumaan kyseisiin ongelmiin helpommin kuin niiden, jotka eivät tunne käyttämiensä eläinten taustoja yhtä tarkkaan.
Eipä sillä etteikö sitä tulisi vitsillä heitettyä villirottia nähdessä, että siinähän sitä olisi uutta verta jalostukseen. Vietnamissakin vastaan tuli niin kaunis nuoren oloinen agoutinaaras, että piruilin ottavani sen mukaan. Värinkin puolesta olisi ollut taatusti puhdasta agoutilinjaa ;)
2 kommenttia:
Onhan siinä totuus, että lemmikiksi jalostetut eläimet ovat lähtöisin suht pienestä populaatiosta ja suurin osa rotista käsittääkseni kuolee hengitystieinfektioihin tai kasvaimiin? Kumpikin on kytköksissä sukusiitokseen; sukusiitos kasvattaa kasvainriskiä huomattavasti ja hengitystieinfektiot viittaavat madaltuneeseen immuniteettiin, joka sekin on usein kytköksissä geenipoolin kapeuteen.
Freteissä villihilleriä risteytetään linjoihin juuri, jotta linjaan saadaan uutta verta ja lemmikkilinjaisten eläinten terveys lisääntyisi geenipoolin saadessa jotain, mitä siinä ei takuulla ole. Koirissa idea on sama, mutta ongelmaksi tulee suden erilaisuus; suden sekoittaminen koiraan tuottaa usein aran ja vaikeasti käsitekltävissä olevan elukan, jonka tarpeisiin on hyvin vaikea jollei mahdoton vastata. Lisäksi suurin osa koirasusista pohjaa muutamaan tarhasuteen, joita kaikki ovat käyttäneet linjoissaan. Eläintarhasudet ovat yhtä sisäsiittoisia kuin rotukoiratkin, joten mennään lähinnä ojasta aliikkoon. Roturisteytykset eri rotujen kesken tutkituilla vanhemmilla taas toimivat usein loistavasti; rotu saa uutta verta ja vaikka ensimmäisen sukupolven jälkeläiset ovat ulkoisesti hyvin heterogeenisiä usein sekä toisiinsa että vanhempiinsa nähden, jo viidennessä polvessa saadaan hyvin tyypillisen oloisia koiria sekä käyttöominaisuuksiltaan että ulkoisesti (mm. pointteri-dalmatialaisristeytys muutama kummenen vuotta sitten, jolla onnistuttiin poistamaan yhdestä linjasta kokonaan virtsakivien sakeutuminen rakkoon).
Long story short; uskon kyllä että villirottien geenipooli voi rikastuttaa kesyrottien kantaa. Sitä taas en oikein ymmärrä, miten MIKÄ TAHANSA villi elikko nyt olisi heti erinomainen jalostuseläin. Sen tulisi olla terve ja tulisi olla varmuus siitä, että se ei ole minkään sisäsiittoisen pienen kaupunkikolonnan jälkeläinen, monen polven tytär-isä-poika-emä-tuotos. geenitestillä tämä kai selviäisi, mutta se maksaa melkoisesti.
Hybridirottien kanssa taitaa päteä sama kuin hybridifrettien; ne ovat lemmikkejä niille ihmisille, jotka ymmärtävät hybridin luonteen. Myös sen villin jalostuseläimen luonteen tulisi olla hyvä, jotta vältytään katastrofeilta. Hittavaisen isä on erittäin kiltti, vaikka onkin varauksellinen ja terävä. Myös Hittavainen on varautunut, reagoi nopeasti ja se on hyvin voimakas. Oikeanlaisella käsittelyllä ja tarpeeksi runsaalla liikunnalla siitä on kuitenkin kasvanut oikein suloinen pikkumies.
Rottien kohdalla kaikki tapaukset joista olen Suomessa kuullut ovat olleet vahinkoja, eli satunnainen villirottauros on päässyt astumaan kesyrottanaaraan. Eli mitään geenitestejä ei ole tehty, tai päästy edes millään tavalla havainoimaan villirotan luonnetta tai terveyttä. Kyseessä on vain satunnainen asuntoontunkeutuja, mutta jonka villiys tekee siitä monesta automaattisesti loistavan geenipoolin laajentajan. Eli voitaisiin sanoa, että rottapuolella kyse on pitkälti venäläisen ruletin pelaamisesta: katsotaan miten käy ja toivotaan ettei käy pahasti. Ainoa mitä "käytettävästä" uroksesta on tiedossa on että se on villi ja ollut vahingon sattuessa lisääntymiskykyinen.
Rotta kestää moneen lajiin verrattuna hyvin sisäsiitosta ja Suomessa on kohtuu laaja rottakanta. Kuitenkin Suomeenkin tuodaan usein vierasta verta ulkomailta. Jo tuontieläinten kohdalla on omat riskinsä, vaikka ne tulevatkin usein tunnetuista oloista kasvattajilta ja niiden taustat ovat ainakin jossain määrin tiedossa. Silti niidenkin mukana tulee joskus ikäviä yllätyksiä, kuten sairauksia ja muita terveysongelmia joita Suomen rottakannassa ei esiinny. Tuontien kanssa osia ongelmia on mahdollista estää kuukausien karanteeniajoilla ja muilla varotoimenpiteillä. Villi- ja kesyrottaristeytysten ollessa Suomessa lähtökohtaisesti vahinkoja, ei esimerkiksi karanteenimahdollisuutta tai mahdollisuuksia terveydentilaan tarkkailuun ole. Niinpä myös riski tautien leviämisestä villirotista kesyille on isompi.
Jalostuksessa joudutaan monesti ottamaan harkittuja riskejä haluttujen ominaisuuksien vakiinnuttamiseksi. Harkittujen riskien ottaminen vaatii kuitenkin tietoa mahdollisista riskitekijöistä, joka yleensä siinä kohtaa puuttuu kun eläintä halutaan käyttää jalostukseen vain siksi, että toinen sen vanhemmista on villirotta jonka taustoista ei ole mitään tietoa.
Suomessa villirotta-kesyrottaristeytyksiä ei siis ole syntynyt suunnitelmallisesti kenellekään rottien kasvatukseen perehtyneille, eikä kenelläkään ole käynnissä mitään pitkäjänteistä ja suunnitelmista projektia niiden kanssa, johon kuuluisi käytettävien villirottien terveydentilan seuraaminen, harkitut yhdistelmät ja tarkka luonteen ja muiden ominaisuuksien seuranta usean sukupolven ajan. Kyse on enemmän satunnaispoikueista, joista eläimet myydään lemmikeiksi ja "jalostukseen" muille asiasta innostuneille, joilta eläimiä päätyy taas eteenpäin uusille ihmisille. Monen pidempään kasvattaneiden kanta näistä poikueista on että ne olisi hyvä joko lopettaa tai pitää itsellä seurannassa, mikäli kiinnostusta esimerkiksi luonteiden seurantaan löytyy. Tällaisten eläinten välitön ulosmyyminen kun johtaa helposti ongelmien leviämiseen, kun parin sukupolven päästä kaikki eivät välttämättä enää muista tai tiedä taustoja, mutta esimerkiksi luonne voi tulla vielä vahvasti esille seuraavissa sukupolvissa.
Lähetä kommentti