lauantai 19. tammikuuta 2013

Päivän puunaukset osa1: likkahäkki

Neidit ovat nyt saaneet itselleen puhtaan kodin ja Tapsa on viimein pääsemässä eroon miun kulahtaneesta ja loppuunkulutetusta kylpytakista. Joululahjapaketista kun löytyi uusi ja pehmoinen kylpytakki, vanha saa tehdä nyt viimeisen palveluksensa rottien jättiriipparina, jossa on hihaputkia, namitaskuja ja kylpytakin vyöstä viritetty kiipeilyköysi. Sen jälkeen takin on aika vetäytyä lopullisesti eläkkeellä polttokelpoisen jätteen mukana. Muutamia muuttoa varten hankittuja laatikoitakin on taas saatu (vihdoin) lopullisesti tyhjennettyä ja niitä odottaa sama eläkkeellepääsy rottahäkkipalveluksen jälkeen. Iso pahviboksi on täytetty pienemmällä pahviboksilla, kankailla, ekokuiduilla ja pähkinöillä. Valmiita kulkureittejä modasin laatikkoon kolme + olemassa olevat kädensijat, rottamukset saavat sitten itse tehdä halutessaan lisää.

Kämpästä raivattua sisustuksessa on myös virkattu hedelmäpussi, johon oli tullut reikä. Nyt pussi on täytetty kankailla ja ripustettu neideille nukkumasopiksi, elleivät neidit päätä taas varastaa kaikkia kankaita vällyiksi Sputnikiin. Pussiin revityt kankaat ovat puolestaan vanhasta lakanasta. Aika monet poistettavat jutut pystyy loppujen lopuksi kierrättämään rottien kautta, kun niitä hetken pyörittelee. Toki täysin ehjien ja jälleenmyyntikelpoisten tavaroiden kanssa tämä ei aina kannata, rotilla monen tavaran käyttöikä kun jää varsin lyhyeksi - ei tosin aina. Erilaiset muoviset lastenjakkarat ovat kestäneet meillä käytössä vuosiakin, samoin kuin roikkuvat metalliset hedelmä- ja kylpyhuonekorit. Niitä olen tosin myös sortunut hankkimaan vartevasten rotille sen sijaan että olisin tyytynyt vain omasta käytöstä poistettuihin.

Likkojen häkki tänään


Poikien häkki odottaa vielä omaa siivousvuoroaan, koska sitä ennen itseni on poikettava vielä kulman taakse kauppaan. Viime ajat kun on tullut hävitettyä kuivikejemmoja kaapista, en tajunnut tarkistaa kuiviketilannetta ennen siivouspuuhiin ryhtymistä. Lopputuloksena Toa-Lätt loppui likkahäkin kohdalla ja pakotti pitämään pientä taukoa ennen poikahäkin kimppuun siirtymistä. Saavat pojat jatkaa päiväuniaan tuokion verran pidempään ennenkuin kuin siirryn niitä häiriköimään.

Ei kommentteja: