Uusi blogi

Päätin toteuttaa sen mitä eilen jo uhkasin, ja aloitin uuden kyhäelmän, josta povaan seuraajaa aiemmille blogeilleni. Uusi blogi tulee varmasti hakemaan muotoaan vielä hyvän tovin, mutta pohja jolle se lähtee rakentumaan löytyy osoitteesta http://paarynaelain.blogspot.fi/

Tervetuloa kuikuamaan!

Kesäsählinkiä ja Lola 1v.

Suomen kesä on täällä taas kauniina ja vähälumisena ja sen myötä jokainen viikonloppu on mennyt itsellä eri paikkakunnalla. Tuntuu että Turussa on ehtinyt olla lähinnä sen mitä työt vaativat, ja sen myötä nettijutut ja ylimääräiset eläintouhutkin ovat jääneet sivummalle. Silloin kun on ehtinyt rauhoittua hetken kotosalla, blogi ei ole ollut se mikä on ollut ensimmäisenä mielessä. Nyt Lolan eilisten 1-vuotissynttäreiden myötä ajattelin tännekin taas hieman kuulumisia rustailla.

Viimeiset kuusi viikkoa olen ollut poissa kotoa jokaisen viikonlopun, joten etenkin rottamukset ovat olleet nyt hyvin paljon viikonloppuhoitajien ja Tapsan tarjoaman hoitopaikan varassa. Mimosaa ja Lolaa kun en yleensä ota reissun päälle mukaan, ellei se ole jostain syystä välttämätöntä. Isoimpana syynä tähän on ehkä logistiikka; häkin, vaikkakin matkamallisen sellaisen, kuljettaminen julkisilla ei ole maailman kivointa hommaa. Ei etenkään silloin kun kuljetettava on paljon muutakin tavaraa. Rottamukset myös vaativat lomahoitajilta vähemmän, kun kuppi on tapana täyttää vain kerran päivässä ja seuraa löytyy myös häkin puolelta.

Mihail puolestaan on saanut/joutunut reissaamaan osan reissuista mukana, etenkin silloin kun on suunnattu Tampereelle päin tai mökkeilemään. Lappiin ja ystävän häihin en sentään sitäkään mukaan ottanut. Poika onkin jo varsin tottunut reissaaja, vaikka arasteleekin välillä uusia paikkoja alkuun. Alku-ujosteluun kuitenkin auttavat monesti onneksi namit.

Reissaamisen ja poissaolojen myötä häkkikuvatkin ovat jääneet ottamatta viimeaikaisten sisustusten oltua varsin mielikuvituksettomia. Kun kotoiluaikaa on ollut vähän, sitä on keskittynyt enemmän siihen että häkki olisi puhdas ja sielä olisi edes edes jotain tekemistä uusien visioiden rakentelun sijaan. Tälläkin hetkellä olohuoneessa kohoaa kyllä hieno pino pestyjä rottavirikkeitä jotka jäivät kuivumaan ennen juhannuksen viettoon lähtöä ja joita en ole vielä ehtinyt siirtää kaappiin. Kämpässä on kyllä nyt muutenkin aloitettuna operaatio jonka myötä tästä olisi tarkoitus muokata taas koti varikkopisteen sijaan. Josko sitten viimein saisi niitä kotikuviakin otettua...

Kummankin nykyisen blogini jatko on ollut nyt muutenkin hieman harkinnassa, ja olen pikkuhiljaa kallistumassa sen puoleen että rottalan hiljenemisen ja tavarakarsinnan rauhoittumisen myötä kumpikin nykyisistä blogeistani alkaa jossain määrin lähetä loppupistettään. Koska haluan kuitenkin uskoa siihen, että aikaa intoa kirjoittamiseen tulee kuitenkin tulevaisuudessakin löytymään, on itsellä suunnitelmissa aloittaa uusi blogi joka jatkaisi siitä mihin nämä jäävät. Eli blogi jossa olisi astetta sekalaisemmin eläinjuttuja, tavaranhallintaa ja mahdollisesti myös leipomuksia ja yleistä höpinää. Eli sellaista sillisalaattia mitä miun ei ikinä pitänyt blogimuodossa tuottaa. Tällähetkellä yksi vähemmän selkeästi rajattu blogi voisi kuitenkin vastata omiin tarpeisiini paremmin - ja etenkin jos oppisin taas tagittamaan, uteliaat voisivat sieltä jatkossa poimia niin Miikkiksen kuin rottien kuulumiset uusine häkkikuvineen muun sisällön seasta. Mutta jos/kun tämä tapahtuu, tulee siitä taatusti linkkiä tännekin.

Mihail 1v.

Pienet skunkit suorastaan hohtavat valoa synttäriaamuina ;)

Eron jälkeinen arki uudessa osoitteessa on alkanut pikkuhiljaa asettua. Loppujen lopuksi olen ollut hieman yllättynyt, kuinka samanlaisena moni asia on erosta huolimatta pysynyt. Työ vie edelleen matkoineen samat reilu kahdeksantuntia päivästä joka arkipäivä. Disney-illat jatkuvat maanantaisin, ja lautapelien suhteenkin on taas alettu päästä viikottaisiin peli-iltoihin. Välit Tapsaan ovat pysyneet hyvinä, ja näen häntä yhteisten harrastusten ja kaverien myötä vähintään pari kertaa viikossa. Eläimetkin ovat kotiutuneet uuteen asuntoon, ja Mihailkin on löytänyt oman lempipaikkansa olohuoneen sohvan alta, jossa se viihtyy vaikka asunto ja sohva olisi täynnä peliporukkaa. Erillinen keittiö ei siis olisi ollut pojan kannalta sellainen välttämättömyys kuin alkuun ajattelin, vaikka olenkin itse siihen kovin tykästynyt (osin siksi, että tiskivuori jemmautuu hyvin sinne jos joudun kokkailemaan pikaisesti jotain töiden ja pelien välissä). Saunomisen suhteen olen nyt muuton myötä aktivoitunut, kun uuden taloyhtiön saunan saa lämmittää koska itse haluaa. Monesti se tuleekin laitettua lämpiämään viikottain, ja lähdettyä Mihailin kanssa lenkille sillä välin kuin sauna lämpiää.

Mihail 1v. (ja merkkejä eilisestä peli-/saunaillasta...)

Mihailillakin tuli tänään vuosi täyteen, eli tänään juhlitaan pojan 1 vuotissynttäreitä. Mihinkään kovin isoihin juhlallisuuksiin ei ole kuitenkaan varauduttu tai hankittu edes suurta lahjavuorta. Poika on viime viikkoina alkanut hieman nirsoilla, joten senkin myötä on nyt pidetty namien suhteen vähän tiukempaa linjaa, että poika malttaa syödä myös varsinaiset ateriat vaikkei aina olisikaan tarjolla niitä lemppareita. Niiden suhteen kun poika vedettää aika lahjakkaasti, ja jättää vähemmän hyvät tunneiksikin kuppiin käyden läpi kaikki paikalla olijat kerjäten jotain muuta (käyden välillä tarkistamassa kupin uudelleen parempien ruokien toivossa). Nyt toivon että kyse olisi vain jostain ohimenevästä, niin että ruokavalion pitäminen monipuolisena onnistuisi jatkossakin helpommin. Aiemmin poika kun on tosiaan syönyt innolla kaikkea mitä on saanut - ja koettanut pölliä osansa muistakin.

Eilen tuli myös punnittua poika ja digitaalisella henkilövaa'alla päästiin tasaiseen neljän kilon painoon. Tosin vaaka huomioon ottaen punnitustarkuuskin on vain sadan gramman luokkaa. Mutta aikuisen mitoissa siis aletaan olla, vaikka päivittäin nähtynä sitä kasvua ei aina niin huomaakaan. Turkki ja häntä tuo tuolla tietysti hyvin kokoa lisää, etenkin silloin kun häntää pitää esitellä leveänä huiskuna. Niiden tuoma lisavoluumi ei kuitenkaan estä poikaa livahtamasta pienestä kolosta kassiinsa nukkumaan, nyt kun ilkeästi varastin sen makuupussin välillä pesuun, ja keittiön pajukori ei ole pojasta yhtään niin kiva (paitsi olkkaria imuroitaessa).

Ensimmäisen vuotensa aikana poika on kasvanut pienestä naskalihampaisesta riiviöstä hellyttäväksi karvapuuhkaksi, joka

Oma-aloitteisia tutkimusretkia uuninaluseen ei saisi tallentaa kameralla

etenkin väsyneenä käpertyy mielellään syliin tai kaulanympärille nukkumaan. Välillä pikkupiru iskee tosin yhä, ja etenkin leikin tiimellyksessä ja parhaimpaan aktiivisuusaikaan ne hampaatkin saattavat joskus tuntua, kun sählä poika ei sitten ihan aina muistakaan että sen käden tai jalan kanssa ei saa painia samaan tapaan kuin lelujen ja junnuna veikan kanssa. Sen verran leikkeihinkin on kuitenkin jo tullut varovaisuutta lisää, ettei noista lipsahduksistakaan ole tullut haavoja enää aikoihin. Valjastelukin sujuu pojalta jo hienosti, vaikkakin päivästä riippuu onko se kissamaista ulkoilman fiilistelyä takapihakaivauksia tehden vai aktiivisempia kävelylenkkejä uudessa asuinympäristössä. Molemmille poika osaa kyllä jo pyytää itse uudessakin asunnossa menemällä ovelle heiluttelemaan kahvasta roikkuvaa avainnauhaa. Kielteistä vastausta lenkkipyytöön poika ei tosin mielellään hyväksy, vaan silloin saatetaan tulla kutittamaan jalkapohjasta tai vetämään sukkaa jalasta, etenkin jos meinaan vain koneella istua ;)

Kaikenkaikkiaan pojasta on kasvanut ensimmäisen vuotensa aikana maailman rakkain karvapäärynä, jonka kanssa toivoo yhteisiä vuosia tulevan vielä monta lisää <3 Paljon onnea Mihail 1v. 

Poika ja pojan rakas pakastin (joka on lukossa)

Likkojen matalampi maja

Olin miettinyt likkojen tulevan linnan korkeutta paljon ennen muuttoa. Vastakkain olivat likkojen käyttöönsä saama tila ja häkin käyttömukavuus. Tähän uuteen kämppään häkki kun ei mahtunut kahdenlevyisenä, joten ainoa mahdollinen laajentamissuunta oli ylöspäin. Vaikka olen aiemminkin kironnut kolmen korkuisen Critterin siivoamista tikapuilla keikkuen, lisätila voitti ensin ja häkki sai kohota korkeuksiinsa. Tämä päätös kesti taas ensimmäiseen siivouspäivään.

Alunperin ajettelin, ettei se kolmannen kerroksen siivoaminenkaan ole niiin paha, kun ei vain laita sitä ihan täyteen

Häkki alkaa muotoutua

tavaraa. Sputnik, muutama riippari, pari kivaa koria, taso ja muutama köysi. Kyllähän ne nyt ylös kiipeää ja hakee alas putsattavaksi. Aika pian kävi kuitenkin selväksi ettei suht askeettinen yläkerros toimi tällä parivaljakolla. Olkootkin että molemmat neidit ovat vasta sen vuoden, Mimosa on selvästi Lolaa kömpelömpi. Mimosan meinattua pari kertaa tippua yläosiosta lähdettyään koittamaan jotain reittiä johon sen fysiikka ei todellakaan riitä, oli minun lisättävä yläosioon reilusti lisää riippareita ja muita kankaita estääkseni Mimosaa tippumasta. Näiden lisäysten lopputuloskin oli hieman ironinen; kiipeillessäni kankaita siivouspäivänä alas, meinasin itse tippua tuolilta astetta pahemmin, kun tuoli äkisti keikkasikin.

Siinä kohtaa pidin pienen tuumaustauon, hain paremmat tikkaat ja poistin häkin kolmannen kerroksen. Mimosa ja minä olemme kumpikin selvästi liian kömpelöitä siihen, vaikka se Lolalla hyvin toimisikin. Toisen ja kolmannen kerroksen väliin kun ei oikein viitsi laittaa myöskään yhtä välipohjaa lisää, joka olisi tehnyt häkistä Mimosalle turvallisemman, koska se olisi taas tiennyt itselle lisää yläilmoissa keikkumista, kun välipohjaa olisi pitänyt pitää puhtaana. Nyt likat joutuvat tyytymään kahden korkuiseen Critteriin, johon koitin hyvityksenä laittaa vähän enemmän virikettä.

Olin myös kokonaan unohtanut käydä kuivikeostoksilla ennen siivouspäivää, ja niinpä jouduin kesken homman huomaamaan että Toa-lätt oli loppunut ja eläinkauppa jo kiinni. Eli ei muuta kuin Miikkiksen sanomalehtipussille hakemaan väliaikaisapua. Väliaikaisratkaisu saikin jäädä voimaan muutamaksi päivää, vaikka sain kuiviketäydennystäkin haettua, sillä likat selvästi pitivät tästä vaihtelusta. Kankailla ja sanomalehdillä täytetyssä häkissä oli kiva möyriä, ja raahata niitä paloina ylempäänkin kerrokseen pesämateriaaliksi. Vakituiseksi tämä ratkaisu ei kuitenkaan jää, sillä itse arvostaa sen verran paljon kunnon kuivikkeiden tarjoamaa pidempää siivousväliä.

Sanomalehtimyyrät

Lyhytikäisyyden kiroja

Rotissa on yksi huono puoli, josta minun on kertakaikkisen vaikeaa päästä yli. Se huono puoli on lyhytikäisyys. Tokihan rotat myös sotkevat, sairastelevat, vaativat huomiota ja niiden häkki saattaa joskus haista, mutta ne ovat kuitenkin lopulta kaikki varsin pieniä miinuksia joiden kanssa olisi vielä helppo elää. Mutta lyhytikäisyys on jotain jonka vuoksi olen jo kerran pitänyt taukoa rotista, ja joka on saanut minut taas harkitsemaan asiaa.

Meillä vietetään nyt parin kuukauden sisään kolmia yksivuotissynttäreitä. Mimosa täytti vuoden juuri ennen messaria 11.4. Mihail täyttää vuoden 17.5. ja Lola 22.6. Vaikka kaikki laumasta ovatkin suht samanikäisiä, ei ikä ole silti kaikille sama. Mimosan ja Lolan kohdalla joudun hyväksymään että ne ovat nyt keski-ikäisiä. Hyvällä tuurilla ne elävät vielä toisen vuoden. Erittäin hyvällä tuurilla ne voivat elää vielä muutamia kuukausia tai jopa vuoden 2-vuotissynttäriensä jälkeen - vanhin omistamani rotta on elänyt 2v 7kk keskimääräisen eliniän pyöriessä 20 kk:n kieppeillä. Mihailin synttärien lähestyessä taas miettii, alkaakohan poika nyt pikkuhiljaa aikuistua, ja välillä sen sähläystä seuratessa on jo valmis kallistumaan kielteisen vastauksen puoleen - ei se vielä. Mutta onhan sillä aikaa.

Rotissa on paljon samaa kuin koirissa; ne ovat älykkäitä, oppivaisia ja seurallisia. Ne ottavat kontaktia ihmiseen, ja niille pystyy halutessaan opettamaan erilaisia temppuja. Jokainen on vahvasti oma persoonansa, johon on sitä helpompi tutustua, mitä enemmän sen kanssa viettää aikaa. Samalla kiintymys syvenee ja irtipäästäminen vaikeutuu. Kun on vuoden sisään joutunut lopettamaan kahdeksaan rottamusta, joista puolet ovat olleet ihan lempparitapauksia, minun on kuitenkin taas vaikeampi kiintyä kehenkään. Menettämisen pelko on iskenyt pintaan ja sitä kai pyrkii jollain tasolla suojelemaan itseään siltä kivulta joka menettämisestä seuraa.  Se ei tarkoita sitä etteivätkö Mimosa ja Lola olisi tärkeitä; ne eivät vain ole samalla tavalla yhtä läheisiä, mitä osa rotistani on ollut.

Tiedän ettei rottien kanssa pitäisi koskaan ajatella ajan rajallisuutta. Pitäisi keskittyä nauttimaan niistä päivistä jotka on, ja pitää sen verran laumaa, ettei kukaan jää koskaan yksin, sitten kun jonkun kohdalla tulee aika täyteen. Rakentaa lauma niin, että laumassa on aina eri-ikäisiä otuksia, että riski menettää kaikki kerralla tai edes lyhyen ajan sisään on mahdollisimman pieni. Niin että pystyisi mahdollisimman hyvin keskittymään niihin hyviin puoliin jäljelle jäävien auttaessa kestämään ne tulevat menetykset. Useamman vuoden tämä toimikin taas ihan hyvin, ehkä osin siksi että lauma oli isompi. Mitä pienemmäksi lauma käy, sitä kovemmin lähdöt taas iskevät. Mutta silti isoon laumaan liittyy paljon sellaista, mitä en tämänhetkiseen tilanteeseen halua. 

Nyt itsellä on kotona enää kaksi rottamusta ja jossain kohtaa pitäisi tehdä päätös mihin suuntaan tästä lähtee. Hankkiako kolmanneksi se agoutijunnu, jonka hankkimista olen jo muutaman kuukauden mielessäni pyöritellyt. Ja sen jälkeen pitää lauma siinä kolmessa, ja toivoa, että se pysyisi aina mahdollisimman pitkään samanlaisena. Vai katsoako kuinka pitkään nämä kaksi mammaa tässä ovat, ja kun toisesta aika jättää, laittaa toinen eläkekotiin ja katsoa sitten miten rotaton elämä lähtee useamman vuoden tauon jälkeen sujumaan. Saija ja Tapsa kyllä jo kummatkin kovasti ihmettelivät, miten minä muka ilman rottia pärjäisin, kun niin rottaihminen olen. Ja onhan rotta ollut miulle se ykkölaji jo alta kymmenvuotiaasta. Ne vain ovat edelleen ihan liian ihania elinikäänsä nähden.

Tapsa kuitenkin jo alustavasti lupaili, että jos eläkekodille tulee tarvetta, hän voisi sellaisen mahdollisesti tarjota. Olisi sitten lähellä ja pääsisi katsomaan. Tämänkään päätöksen suhteen en halua kuitenkaan kiirehtiä, vaikkei kyse olisikaan mistään lopullisesta. Itseni tuntien niitä rottia kun varmasti tulisi vielä tauon jälkeenkin, sitten kun on taas ehtinyt kunnolla palautua edellisistä menetyksistä. Ensimmäisen laumani jälkeen tauko kesti reilut pari vuotta - silloin olin kyllä suunnitellut sen lopulliseksi ellei joku onnistu jalostamaan rottaa joka elää vähintään viisivuotiaaksi. Ja kai sitä saa vieläkin toivoa, vaikka tietääkin sen nykyajassa mahdottomaksi.

Messarin näyttely

Viime lauantaina messuiltiin ja mitä lähemmäksi näyttely tuli, sitä hullummaksi sitä itsensä tunsi. Uuden asunnon kun oli sovittu olevan vapaa viimeistään 15.4., mutta kauppakirjojen kirjoittamisen yhteydessä myyjä ilmoitti saavansa asunnon tyhjäksi jo sitä ennen ja avaimen luovutuspäiväksi sovittiin 8.4. Messariviikkokin muuttui siinä samalla myös remontti- ja muuttoviikoksi. Hetken siinä jo mietti messujen väliin jättämistä, mutta kun eläimet oli jo ilmoitettu ja kyytikin sovittu, päätin lähteä joka tapauksessa. Siitäkin huolimatta, että viivyin vielä messuja edeltävänäkin päivänä uudella asunnolla päälle kymmeneen illalla kämppää laittamassa ja näyttelyyn ilmoitetut Mimosa ja Lola jäivät sen myötä pesemättä, kun ei siihen aikaan yksinkertaisesti enää jaksanut muuta kuin laittaa boksin kuntoon ja painua petiin kun pohjalla oli täysi työviikkokin.

Herätyskello soitti messuaamuna viideltä ja Saijan kanssa oli sovittu että hän nappaa minut keskustasta kuudelta. Aamutoimet sujuivat ripeästi, kun minulla ei keskustassa ollut enää juuri muuta esillä kuin näyttelyssä tarvittavat tavarat ja muutamia vaatteita. Vähän turhankin tehokas olin kyllä pakkailuissani ollut, sillä huomasin samalla pakanneeni myös kaikki isot ja pienet Ikea-kassit täyteen tavaraa, joten boksi viltteineen tuli nostettua isoon huonekaluliikkeen pussiin. Eväitäkään ei ollut pakattavaksi asti, koska olin unohtanut ne taas ja päätin tehdä hankinnat Lohjan ABC:ltä.

Lukuunottamatta pysähdyksiä automatka sujui miulta pitkälti pilkkimisen ja nukkumisen välimaastossa sekä mennessä että tullessa. Saija vähän naureskelikin miun olleen kohtalaisen unista seuraa, kun kotiin päästyä matkaseurasta kiitin. Mutta voin heti tunnustaa, ettei se ainakaan seurasta johtunut; alkuviikosta onnistuin nimittäin lähes nukahtamaan myös töissä taukohuoneeseen... Nyt tällä viikolla sitä univajetta on onneksi saanut jo paikattua, ja siihen touhuun on varattu myös koko pääsiäinen. Viime viikon kaltaista sitä ei silti välttämättä haluaisi heti toista ;)

Messuilla olin selvästi kerrankin liian väsynyt ahdistumaan liiasta ihmismäärästä, joten pystyin keskittymään jopa kiertelyyn. Eläinhallien lisäksi suurimman osan uteliaisuudestani saivat lähiruoka- ja kädentaitajamessut, joilta päädyinkin ostamaan shampoo- ja kuorintapaloja itselleni ja Tapsalle. Muuten omat shoppailut jäivätkin isoon kasaan nameja Miikkikselle, kun Lena bongasi yhdestä kojusta halpoja herkkutikkuja ja purkkeja joissa oli kuivattua turskaa ja krillejä. Kädentaitaja-messuilta bongasin myös erittäin mukavan ja lämpimän oloisia villatäytepeittoja, joihin budjekti ei kuitenkaan valitettavasti tässä kuussa antanut periksi. Myyjän yhteystiedot päädyin kyllä ottamaan ylös, sillä itseltä tällähetkellä puuttuvat kunnolliset paksummat talvipeitot, joille varmasti tulee puutalossa käyttöä.

Rottapöytien ohella suurin osa ajastani kului frettejä katsellen. Frettikuumeeni tila huomioiden tuo osasto olisi kyllä varmasti ollut viisaampaa kiertää kaukaa sen sijaan että hakeutui yhä uudestaan kuuntelemaan mitä omistajat kertoivat otuksistaan kyselijöille ja ottamaan tuntumaa frettien ominaishajuun. Pääsin myös ensikertaa käsittelemään frettejä, kun uskaltauduin pyytämään syliteltäviksi paria urosta ja yhtä naarasta. Naaraat ovat jotenkin aina vedonneet minuun enemmän pieneydellään ja vilkkaudellaan (onhan rotissakin naaraat ehdottomia lemppareitani), mutta jotenkin noita sylitellessä ja katsellessa alkoi tuntua, että ehkä täällä kuitenkin menisi paremmin uros tuon talouden toisen pojan "seurana" (Miikiksen tuntien en tiedä kuinka paljon se lopulta olisi kiinnostunut ottamaan kontaktia muuhun ei-omanlajiseen kuin ihmiseen) - mikäli siis joskus päädyn frettiä hankkimaan. Nyt yksinasuessa kun kyseessä on enää oma päätös, olisiko sitä valmis myös niitä fretin huonoja puolia sietämään.

Samalla pääsi myös testaamaan vähän rottien reaktiota fretinhajuun, kun Lena nappasi miut melko heti frettiä syliteltyäni esittelemään Lolaa rottaluennon yhteyteen. Yleensä kun en tule kauhean paljon rottia näyttelypäivän aikana sylitelleeksi, mutta nyt toinen neideistä pääsi sitten pari kertaa vartiksi edustamaan. Vähän aikaa Lola hieman ihmeissään miun paitaa nuuskutteli, mutta keskittyi sen jälkeen olennaiseen eli nauttimaan saamastaan huomiosta; raksuttelemaan ja pyrkimään välillä hihaan tai olkapäälle kuikumaan. Mutta nuo ovat toisaalta jo tuohon skunkkiin tottuneet. Rottaluennon jälkeen ja sen ja rottapöytien välillä likan kanssa kulkiessa oli erittäin ilahduttavaa huomata kuinka positiivisesti rottiin tälläkertaa suhtauduttiin; ei tullut yhtään hyi-kommentteja tai vetäytymistä kauemmaksi. Sen sijaan moni tuli jutulle, halusi silittää ja kehui Lolan punaisia silmiä, ehkä vähän ihmetellen voiko muillakin kuin albiinoilla olla sellaiset. Jopa muutama vastaan tullut äitiihminen suorastaan osoitti rottamuksen lapselleen, että katso mikä tuolla on ja eikö ole söpö. Verrattuna parin vuoden takaisiin messuihin ero oli siis melkoinen, ainakin niiden kommenttien osalta mitä itse kuuli.

Kummempaa menestystä messuilta ei tälläkertaa tullut; Lola sai viivan ja Mimosa laatukakkosen. Päivä oli kuitenkin yllättävän mukava, vaikken kauheasti edes jaksanut ihmisten kanssa jutella. Aika meni siltikin jouhevasti, ja oli jotensakin rentouttavaa saada välillä taukoa muuttotohinoihin, jotka starttasivat uudelleen taas heti kotiinpäästyä, kun alkoi laittaa niitä viimeisiä tavaroita kasaan. Autossa Saija koitti miulle vielä kolmatta rottaa kaupata, mutta se paikka on nyt varattu sk agoutille. Sitten kun saisi vielä päätettyä mikä se paras ajankohta olisi. Mutta ehkä Susku, Janina tai Saija ilmoittaa miulle sitten ;)



Messarin arvostelut: 

Mimosa, tuomari Gail Adams:
"Good head spot. Nice topaz. Clear demarktion line, fading better on right side. L2"

Lola, tuomari Potku Holmstedt:
"Hyvä tyyppi ja koko. Kauniit silmät, hyvä häntä. Perusväri epätas. Liian haalea väriltään. -"

Uusi häkki uudessa tuvassa

Eilen oli messarin näyttely, josta koetan muistaa kirjoittaa tarkemmin myöhemmin. Tänään haluan jakaa kuitenkin jotain muuta; uusimman kuvan likkojen häkistä. Uudesta kokoonpanosta joka sijaitsee uudessa osoitteessa uuden olohuoneen nurkassa. Nyt muutto on siis viimein viittä vaille valmis ja laatikotkin muutamaa lukuunottamatta purettu. Tänään on edessä ensimmäinen yö uudella asunnolla minulla, rottamuksilla ja Miikkiksellä. Eli ehkä elo tästä taas normalisoituu ja aikaa alkaa löytyä muuhunkin kuin muuttojuttuihin :)

Likkojen linna (josta pitää napata uusi kuva huomenna puhtaamalla linssillä ;))

Liedon arvostelut ja Tapsan uudet tytöt

Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, eli nipistetään nyt viimein aikaa kirjoittaa viikon verran roikkunut postaus. Liedon näyttely siis oli ja meni - itse näyttelystä jo kirjoitin, mutta arvostelut jäivät uupumaan  - ja kuvat Tapsan uusista tytöistä, jotka saivat kutsumanimikseen Stella ja Nyx. Ensiksi ne arvostelut:

Mimosa
Tuomarina Sari Andersson:
"Erit. kaunis naaras. Hyvä koko + tyyppi. Kaunis pää + silmät. Ok häntä. Suuri päämerkki. Kaunis per.väri ei kuitenkaan selvää sävyeroa selkävärin ja kylkien välillä. L2 tyypistä."

Tuomarina Potku Holmsted:
"Hyvä & kaunistyyppinen rotta. Mustat silmät. Otsatähti paikallaan. Väri ei ole topaz. Haalistuminen ei näy. -"

Lola
Tuomarina Sari Andersson:
"Hyvä koko. Tyyppi aavist. päärynä. Ihana turkki. Ok pää, hyvät silmät. Ok häntä. Per.väri paikoin hieman ruosteessa. L1, lk.sij. 2"

Tuomarina Johanna Ivarsson:
"Hyvä koko ja tyyppi. Kauniit silmät, voimakas hieno häntä. Ok tassut, vähän vaaleat. Tasainen hieman liian lämmin väri. L1, lk.sij.1"

Lilian
Tuomarina Sari Andersson:
"Hyvä koko, tyyppi voisi olla harteikkaampi. Kaunis pää, upeat silmät + korvat. Hyvä häntä. Ok perusväri. L1, lk.sij. 2"

Tuomarina Johanna Ivarsson:
"Hyvä koko ja tyyppi, hyvänmuotoinen häntä. Isot silmät. Pupukorvat. Tasainen väri mutta porfyriininen. Porfyriinipointti. Kiva temp. Hirveä kiima! :) L2"

Ja sitten tytöt:

Stella

Nyx

Lilian otti junnut hyvin vastaan omaan laumaansa ja nämä likat asuttavatkin nyt Furet XL:ää vanhassa rottalassa. Nykyisellään Miikkiskin nukkuu kyllä usein vielä sielä, ja Tapsa jo kovasti suunnitteleekin mitä kaikkea laittaa huoneeseen sitten kun se on kokonaan tyttöjen ja niitä voi juoksuttaa sielä paljon ja helposti. Huoneelle kun ei ole tulossa muuta käyttöä, niin koko sen sisustus on mahdollista valita siten, etteivät rotat pysty tuhoamaan mitään mitä ei saisi.

Omille likoille koittaa todennäköisesti lähipäivinä muutto Critter-linnasta kahteen yhdistettyyn poikashäkkiin, jotta minulle jää hyvin aikaa purkaa ja pestä kaikki Critterin osat ennen muuttoa. Avaimen uuteen kotiin kun saan jo 8.4., muuttopäivä määräytyy sitten sen mukaan koska asunto on maalailujen ja muiden puolesta muuttovalmis. Paperiasiat, kuten muuttoilmoitus, sähkösopimukset, vakuutukset yms. alkavat olla onneksi jo tämän viikon puuhailujen jälkeen hyvällä mallilla.

Liedon näyttely ja blogi 3v

Eilen oli Liedon näyttely ja blogin 3-vuotissynttärit. Jälkimmäiset tuli tosin sivuutettua kalenterimerkinnän huomaamisella ensimmäisen vietyä kaikki voimat, vaikka sitä oli jossain vaiheessaa jotain synttäripostaustakin miettinyt. Liedon näyttely kun oli omalta osaltani kuollein näyttely minkä muistan, ellei lasketa yhtä Pinan näyttelyä joskus vuonna x, jossa miulla nousi kuume lähemmäs neljääkymmentä ja jossa päädyin näyttelyttämään tyhjää kuljetusboksia (eläimen puuttumista en ollut huomannut edes siinä vaiheessa, kun liimailin numerolappuja boksin päälle). Näyttelyviikonloppu oli kuitenkin itsessään mukava Suskun tultua meille jo perjantaina puunaus- ja juttuseuraksi.

Näyttelyvalmistelut pyörähtivät käyntiin rattoisasti perjantaina iltapäivällä. Tapsa alkoi kokata näyttelyyn kasvisruokaa vähän ennenkuin kun mie hipsin Suskua vastaan linja-autoasemalle. Suskulla kun oli kasseja sen verran iso liuta, että kantoapu oli niiden suhteen tarpeen. Meille päästyä niistä kasseista purkautuikin hieno rivistöllinen mitäpä muutakaan kuin sk agouteja. Pakko sanoa että vierashuoneen kaapinpäällystä ei ole koskaan näyttänyt yhtä houkuttelevalta, vaikken mie muovibokseista niin perustakaan ;) Kaikkein pahiten miun sydämen sulattu joukon junnuvahvistus Vohveli, joka oli oikea pieni vikkelä saippua hyvin vahvassa kiimassa. Sen sitten heti uhkasinkin Suskulta pölliä.

Hetken istuskelun ja aterioinnin jälkeen alkoi rottien puunaus. Kynnet oli leikattava ja useampi otus pestävä. Meilläkin on lauma käynyt niin vaaleaksi jo, ettei rotan väritys anna anteeksi juuri mitään - etenkään Lilianin kohdalla. Pesurutiinit meinasivat kyllä mennä hetkeksi sekaisin, kun tajusin Goopin loppuneen. Suskulla oli kuitenkin mukana oma luottoshampoonsa, joka teki sekin hyvin puhdasta jälkeä kun saimme sitä lainata. Niinpä meillä oli loppuillan aikana pyyhesylittelyssä useampi hieno tärinälelu - Vohveli kun ei ollut lopulta ainut kiimassa pörisijä, vaan samasta päästiin nauttimaan myös Lilianin ja Mimosan kohdalla. Etenkin Lilianilla on aina hyvin vahvat ja selkeät kiimat, ja nytkin se tärräsi taas korviaan siihen malliin että hyvä kun ei lentoon lähtenyt..

Rottien puunauksen ja itsellä boksien kuntoon laittamisen jälkeen loppuilta menikin rattoisasti jutellessa ja iltapalaa nauttiessa. Susku oli tuonut eväsbokseissaan nachoja, ranskalaisia ja Pancho Villan kastikkeita, jotka sopivat perjantai-iltaan kerrassaan mainiosti. Samoin kuin ehkä puheenaiheet, sitten kun ne karkasivat hieman rotista muualle.

Lauantaiaamusta alkaen sitä alkoi kuitenkin hiljakseen huomata, kuinka aivot narikassa ja keskittymiskyvytön sitä on oikeasti taas ollut. Näyttelyyn mukaan lähtevät tavarat oli onneksi jo hyvissä ajoin pinottuna näkyväksi torniksi olohuoneeseen, jotta mitään ei unohtuisi ottaa mukaan. Tähän torniin oli kasattuna mm. kaikki yhdistyskamppeet mitä onnistuin kaapeista löytämään, kaikki kotona olevat jyrsijälehdet (muutama muistolaatikkoon valikoitu poislukien), yksi ylimääräinen häkki yms. muuttokuorman keventämistä ja uuteen asuntoon mahtumista edistävää. Sen sijaan minulle ei tullut missään vaiheessa edes mieleen, että aamuisin on yleensä hyvä syödä jotain. Tai edes että minulla on jo vuosia ollut näyttelyissä mukana limpparia tai tuoremehua sekä suklaata, joita napsia puuhailun välissä. Nämä unohdukset jo yhdessä saivat verensokeria vähän alas, vaikka sitä vähän onnistuin paikkaamaan nappaamalla kahvilasta heti aamiaispullan niiden tultua uunista ulos.

Päivän teemaksi muotoutuikin hitaasti ääniohjautuva zombie. Jotenkaan sitä ei osannut suoraan tarttua mihinkään, ei huomannut mitään ja jouduin ainakin miljardi kertaa pyytämään ihmisiä toistamaan saman asian jopa kolmeen kertaan ennenkuin sain siitä mitään otetta. Olin siis hyvin monella tasolla täysin seis. Ellen olisi ollut assarina pet-uroksilla, olisin todennäköisesti ryöminyt jossain kohtaa johonkin nurkkaan laittamaan itseni virransäästötilaan, vaikkei yöllä ollutkaan tullut nukuttua sen vähempää kuin ennen näyttelyitä keskimäärin. Assarointi veikin sitten hyvin tehokkaasti kaiken sen kapasiteetin mitä sain itsestäni irti. Pet-uroksia oli paljon ja virallisessa olleiden tuplaluokkien myötä sama boksi saattoi mennä arvosteluun yhteensä yhdeksän kertaa viidelle eri tuomarille (mikäli boksissa oli kolme eri rottaa, jotka olivat keskenään eri muunnosta ja menivät kaikki kumpaakin viralliseen ja pettiin). Bokseista kartalla pysyminen olikin paikoin hieman työlästä, kun bokseja kiidätettiin välistä viralliselta pöydältä toisellekin, eikä siinä hyörinässä monikaan sitten muistanut jos joku oli alunperin lainannut boksin jonkun pöydän edestä. Eli jo löydetyistä bokseista tulikin pidettyä tuntomerkkilistaa, että tiesi sitten minkäväristä ja kokoista boksia bongailla, kun haki samaa boksia uudestaan jostain.  

Onneksi pet-uroksetkin loppuivat kuitenkin joskus, ja niiden välissä oli kunnon ruokatauko. Ruokatauko olikin ehdottomasti päivän kohokohta, sillä siinä kohtaa nälkä oli jo ihan käsittämätön ja energiavarastot täysin nollassa. Unohdin jopa Tapsan kokonaan siinä vaiheessa kun sain ruokalautasen käteeni ja koitin mahdollisimman nopeasti keksiä mihin parkkeeraisin sen tyhjentämään. Tajusin asian vasta parin haarukallisen jälkeen, ja palasin sitten etsimään Tapsan ja paikan johon molemmat mahtuisivat syömään. Se olikin lähes ensimmäinen hetki kun ehdin edes Tapsan kanssa päivällä jutella - ja siinä ohella tyhjentää tyytyväisenä pari täyttä lautasellista.

Jesperin saatua arvostelunsa päätökseen siirryin Suskun, Tapsan ja Lenan seuraan koomailemaan. Susku pääsi esittelemään Vohvelin arvostelun, josta oli syystäkin innoissaan - likka sai L1 ja lk.sij. 1 kehujen kera. Miun piti kuitenkin siinäkin kohtaa vielä yrittää puhua Vohvelia itselle sijoitukseen, ja yllätyksekseni Susku mainitsi saattavansa jopa harkita asiaa, jos olen siitä vielä joidenkin päivien jälkeen kiinnostunut pahimpien agoutihuurujen haihduttua pääkopastani. Asia pitääkin laittaa nyt vakavaan harkintaan. Toisaalta kun päätin olla hankkimatta tänä vuonna yhtään uutta lemmikkiä, mutta toisaalta en osannut silloin todellakaan odottaa laumakoon tippuvan kahteen. Ja rottien kohdalla pidän kahden laumaa siitä hyvin ikävänä, että sitten toinen on heti yksin jos toiselle tapahtuu jotain.

Kaikesta koomailustani huolimatta minulle jäi hieman huono omatunto siitä, etten jäänyt näyttelyn päätyttyä kantamaan pöytiä ja siivoamaan näyttelypaikkaa. Siinä kohtaa Tapsa kuitenkin halusi jo lähteä palauttamaan autoa, kun hänellä oli ollut iltapäivästä lähtien vähän huono olo ja minä olin puhunut hänet pysymään ensin pet-urosten arvostelun loppuun ja sitten viimeiseen palkintojen jakoon. Itsekin oli kyllä siinä vaiheessa sen verran finaalissa, etten tiedä olisiko miusta lopulta ollut kauheasti iloa loppuraivauksessa, kun meinasin nukahtaa jo autoonkin mitä ei ole lähinäyttelyiden kohdalla pahemmin käynyt.

Kotona Tapsa laittoi ensitöikseen miun likat häkkiin miun laittaessa pikkuhäkin Tapsan tyttöjen tutustumiskämpäksi. Tapsalle kun tuli nyt näyttelystä sk russian silver ja rex black tytöt Lilianin seuraneideiksi. Häkin laiton jälkeen kömmin suihkun kautta petiin. Sängyssä tuli kyllä syötyä vielä Tapsan lämmittämää kasviruokaa Gordon Ramseyn ja jäätelön kera, ennenkuin sitä nukahti aikaisemmin kuin miljoonaan vuoteen - mistä oli vain se varjopuoli, että tänään tuli herättyä sujuvasti jo ennen kuutta. Se siitä myöhään nukkumisesta.. Nyt sitten viettää rauhallista sunnuntai-aamua odottaen että muu kaupunki herää. Tänään kun miun pitäisi raudoittaa Tapsan neideille tuleva Furet XL, mutta senkin aloittaminen vaatii porakoneen, jota kummasti ei muistettu eilen Tapsan isältä lainata autoa palautettaessa (vaikka onnistuimmekin melkein pöllimään Lenan rotat heittäessämme häntä yo-kylään...).

Josko seuraava näyttely sujuisi vähän virkeämmissä merkeissä... 

Kun aika loppuu kesken...

Tänään sain taas kovan muistutuksen siitä ettei eläinten kanssa pitäisi koskaan elää 'sitten kun' -elämää. Viime aikoina minulla on ollut kiire. Asuntokauppakuvioiden, töiden ja erokeskustelujen ohella on koittanut pitää pyörimässä normaaliarkea sosiaalisine suhteineen, ja siinä etenkin rottamukset ovat jääneet vähän sivuun. Niillähän on oma laumansa ja paljon virikettä häkissä, joten ne selviävät kyllä hetken vähän vähemmällä huomiolla. Minullahan on sitten muuton jälkeen taas enemmän aikaa panostaa niihin. Muuton jälkeen häkki tulee olemaan vielä keskeisemmällä paikalla asuntoa, ja asunto tulee olemaan lähes johdoton, eli rottien juoksutus tulee olemaan helppoa kun eristää Miikkiksen siksi aikaa johonkin. Sitten luon vielä paremmat suhteet lauman jokaiseen siimahäntään ja nunnutan niistä täydellisiä pet-pallukoita. Kaikki laumassa ovat vielä niin nuoriakin, että aikaa on vaikka kuinka - mitään ei ole vielä menetetty vaikka nyt aikaa on ollut vähän. Ihan kohta kaikki muuttuu taas paremmaksi ja lähemmäksi sitä mistä oma rottaharrastus lähti.

Paitsi että Kismet parturoi.

Havahduin tänään siihen että neidin molemmat etutassut ovat täysin paljaat ja takajalatkin osin karvattomat. Mikä pahinta, en pysty mitenkään varmaksi sanomaan oliko niin eilen tai toissapäivänä - en ainakaan huomannut, mutta en pysty silti sanomaan varmaksi. Nyt tapaus oli kuitenkin niin selvä, että tein lopetuspäätöksen heti. Parturointi kun voi opittuna käytöksenä tarttua lauman sisällä, enkä halua tuollaisen käytösmallin saavan jalansijaa laumassa. Myöskään eläimellä itsellään on tuskin kauhean hyvä, kun alkaa käyttäytyä tuolla tavalla. Nyt kellään muulla laumassa ei vielä näkynyt mitään kaljuja läiskiä, eli Kismet ei onneksi ollut parturoinut häkkitovereitaan samaan kuntoon kuin itseään.

Nyt Kismet on poissa.

Ja itsellä huono omatunto kaikista niistä suunnitelluista asioista, joita olin ajatellut Kismetin kanssa tehdä, mutta joita lykkäsin odotellessa sitä että olisi enemmän aikaa. Aikaa kun on aina ihan yhtä paljon, ja se on pitkälti itsestä kiinni miten sen jakaa. Nyt uutta asuntoa ja arkea suunnitellaan kuitenkin enää kahden rotan kanssa. Kaksi rottaa tuntuu laumana ihan tolkuttoman pieneltä, mutta en silti halua edes ajatella uusia junnuja ennenkuin saan ajankäyttöni järkeistettyä. Sillä niin kauan kuin aika ei tahdo riittää edes nykyisille, ei todellakaan ole uusien aika. Samaan aikaan ei jaksaisi suunnitella mitään kun oma lemppari on taas poissa.

Muistakaa ihmiset viettää aikaa lemmikkienne kanssa juuri nyt, sillä huomisesta ei ikinä tiedä. Minä unohdin, koska aikaa piti olla vielä niin paljon.

R.i.p. Kismet

s. 11.4.2013-k. 19.3.2014

Asuntotarjous hyväksytty

Tänään sain välittäjältä puhelun että myyjä on hyväksynyt tekemäni asuntotarjouksen. Ensiviikolla päästään siis tekemään kauppakirjoja asunnon vapautuessa viimeistään kuukauden päästä. Toukokuun alussa tulee siis luultavasti olemaan aika siirtyä uuteen osoitteeseen. Uusi asunto on yksiö keittiöllä, kylppärillä ja vaatehuoneella. Noista etenkin keittiö ja vaatehuone ovat plussaa, niin Mihaililla on mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan silloin kun asunnossa on vieraita. Se olikin yksi tekijä mikä nosti tämän asunnon ykkösvaihtoehdokseni. Muutama muu asunnoista mitä kävin katsomassa kun olivat avarampia, mutta avaruus ei ole kaikissa tilanteissa plussaa. 

Se kyllä uuden kämpän suhteen vähän jännittää minkäkokoisena likkojen linnan saa sinne mahtumaan. Tuplaleveys ei varmaankaan enää onnistu, mutta huonekorkeuden pitäisi mahdollistaa triplakorkeus sen sijaan. Sitten pitäisi kyllä taas keikkua keittiöjakkaralla häkkiä siivotessa... Mutta se on ainakin varmaa, että häkki saadaan tuonne mahtumaan samoin kuin skunkin pedit. Muut ovat sitten järjestelykysymyksiä.

Asuntoasian edetessä innostus omasta asunnosta on kanssa nostanut vahvasti päätään; olen haaveillut sellaisesta lapsesta asti. Eikä tarvitse sitten myöskään lähteä selvittämään vuokranantajien suhtaumista skunkkeihin asunnossa...

Muutoksia ilmassa

Alkuun minun piti odottaa asuntokauppojen ratkeamista ennen blogihiljaisuuden katkaisemista, mutta koska siinä voi kestää, voi sitä tilannetta kai aikaisemminkin valottaa. Asuntotarjous on kyllä sisässä, eli myös nopeat ratkaisut ovat mahdollisia... Tällähetkellä tilanne on siis se, että minä ja Tapsa olemme eroamassa. Eläinten suhteen asiat on jo saatu sovittua, eli Mihailin ja Mimosan omistajuudet siirtyvät kokonaan minulle muiden lemmikkien pysyessä sillä kumpi ne omistaa. Mimosan olisin ollut valmis jättämään Lilianinkin seuraneidiksi, mutta koska Tapsa ei kuitenkaan lopulta tuntenut neitiä niin omakseen, hän varasi Saijalta Lilianin seuraksi mieluummin kauniin russian silver tytön, joka tulee hänelle sijoitukseen. Samalla Tapsan laumaan liittyy toinenkin poikanen, jonka valinta on vielä auki.

Häkkiasia mietitytti alkuun hieman, koska tavaraa karsittaessa olen ehtinyt jo luopua kaikista ylimääräisistä isoista häkeistäni. Tähän tuli kuitenkin ratkaisu Saijan kautta, jolta tulee sijoitusrottien myötä häkki pitkäaikaislainaan Tapsalle. Kyseinen häkki pitää vain raudoittaa ensin, jonka minä lupasin ottaa hoitaakseni. Häkki on kotiumassa tänään ja pikkuneiti/neidit viikon päästä Liedon näyttelystä. Nopeimmassakin tapauksessa ehdin siis auttaa Tapsan hyvin alkuun totutuksen ja muiden kanssa ennen poismuuttamista. Samalla tulee sitten jaettua rottakamat niin, että Tapsallekin jää riittävästi koppeja, putkia, koreja ja kankaita - ja mie mahdun loppujen kanssa yksiöön.  

Väleissä olemme Tapsan kanssa yhä, ja se tilanne säilyy toivottavasti eron jälkeenkin. On sitten Mihailillakin toinen hyvä luottohoitaja Paulan ohella. Poikaa kun en haluaisi kokonaan Tapsan elämästä pölliä, vaikka käytännön asioiden hoitamiseksi totesimme helpommaksi että Miikkis siirtyy kokonaan toisen nimiin.

Näihin pari viime viikkoa ovatkin sitten menneet; asioista sopimiseen, asuntonäyttöihin, lainalupauksen hankkimiseen... Tällähetkellä olen hyvin tyytyväinen myös siitä, että eläinmäärä on tällähetkellä näinkin pieni. Mikäli lauma olisi vielä samassa mitassa kuin reilu pari vuotta sitten, olisi nyt tehtävä isoja valintoja sen suhteen katsoako isompaa asuntoa vähemmän mieluisalta alueelta vai luopuako osasta lemmikkejä ennen muuttoa. Nyt voin hyvällä omallatunnolla luottaa siihen, että saan hoidettua minulle jäävän lauman hyvin uudessakin tilanteessa.

Likkojen linnan työmaa-edition

Työskennellessäni varastossa palautusten kanssa vastaan tulee välillä kaikennäköistä pakkausta ja telinettä. Välillä niitä tulee sitten jemmailtua työpöydän alle odottamaan rotakasta käyttöä. Influenssan taltuttua päästiin viimein kirppispöytääkin tyhjentämään, ja siinä yhteydessä Tapsa kävi hakemassa minut töistä pahviaarteineni. Niinpä tämänkertainen sisustuksen teema oli selvä; likoille laitettiin häkkiin pystyyn kunnon työmaa. Muutama laatikoista tarttui tosin matkaan kirppiksen puoleltakin - meiltä kun ei kuitenkaan valitettavasti löydy töistä laatikoittain Kismettejä. Pahvisisustuksissa rottakäytössä on sekin hyvä puoli, että pahvivoittoisen sisustuksen jälkeen pestäviä häkkihuonekaluja on huomattavasti normaalia vähemmän - joskin toisaalta kaikki pahviroskat pitää kikkailla hissin kanssa alas kahdeksannesta kerroksesta, että saa ne vietyä asianmukaiseen jatkosijoituspaikkaan.

Likkojen linna työmaa-aarteineen

Jalustan sisälle on jemmattu pienempiä laatikoita

Tätä postausta laajemmat rottajutut saavat kuitenkin vielä odotuttaa itseään, sillä influenssasta toivuttua asunnossa on jatkunut taas toisenlainen keskustelu. Sen myötä rottala saattaa lähitulevaisuudessa jakaantua kahteen osoitteeseen miun katsellessa itselleni, rotilleni ja Miikikselle omaa kotikoloa, ja Tapsan miettiessä uutta laumakokoonpanoa Lilianin ympärille. Mutta tästä lisää aiheen käydessä ajankohtaisemmaksi.

Karvapörhelön nykyinen vahtipaikka miun vaatekaapissa

Pientä päivittelyä

Influenssa kaatoi minut sänkyyn keskiviikkona, ja sen jälkeen täällä on ollut kaikki aika pitkälti seis. Lauantaihin asti elukkala pyöri Tapsan hoidossa, mutta Tapsan saatua minulta tartunnan, vetovastuu siirtyi eilisestä taas minulle. Itsellä eilinen kun oli ensimmäinen kuumeeton päivä. Sairastelun myötä rotat ovat joutuneet tyytymään nyt pitkälti ruokapalveluun, samoin kuin Miikkis. Miikkis tosin on muutenkin sitä mieltä ettei talvella juuri muuta tarvitse tehdäkään kuin syödä ja nukkua (ja painia hieman pehmokalan kanssa). Mihail onkin viettänyt aikaa vuoroin kainalossa ja omassa makuupussissaan sängyn viereisessä vaatekaapissa.

Rottien kohdalla pienempi laumakoko on alkanut näkyä yllättävän monessa asiassa, kuten ruuankulutuksessa ja häkin siivousvälissä. Kyllähän sitä toki järjellä tiedostaa että pienempi lauma syö ja sotkee vähemmän, mutta ei sitä olisi kuitenkaan uskonut näin selvästi hahmottavansa. Jotenkin asunnon pysähtyneisyyden tunnetta lisää lähes aavemaisella tavalla se kun pellettipussi ei enää vain tyhjene, ja avaamaton säkki odottaa kaapissa useammatta viikkoa. Ja sekin haettiin alunperin melko kiireellä, kun ruoka oli hetikohta loppumassa... Toki asiaan vaikuttaa myös monipuolistunut tuoreruokinta, mutta silti. Kai sitä tässä jossain kohtaa vihdoin tottuu siihen, ettei kaikkea välttämättä enää tarvitsekaan hankkia yhtä isoissa erissä kuin aiemmin. Sillä aavemaisuudestaan huolimatta olen alkanut pitää tilanteesta; luukulle vastaantuleva rottahyöky kun on nyt paljon paremmin hallittavissa, ja kaikille neljälle neidille on paljon helpompi jakaa osansa rapsutuksista sen sijaan että pitäisi vain keskittyä estämään junnuja karkaamasta ja muita tunkemassa tassujaan väliin. Häkin oven voi jopa jättää hetkeksi auki, vaikkei olisi edes neitien jaloitteluaika - jos joku koettaakin livahtaa, kädet riittävät kyllä nappaamaan tyttösen hetkeksi niskaan tai hupparin sisään. Eikä tarvitse enää muutenkaan niin paljon arpoa, kenen vuoro olikaan päästä syliin tai kuka tarvitsikaan ekstrakäsittelyä, kun aika riittää paremmin ihan kaikille - vaikkakin Tapsa on toki edelleen se joka lellii Liliania eniten.

Kuumeen laskettua sitä havahtui myös lähestyvään Liedon näyttelyyn ja ensiviikolla olevaan viimeiseen ilmoittautumispäivään. Hetken asiaa harkittuani päädyin laittamaan koko köörin tuplaluokkiin. En minä muille kuin Lolalle maksimissaan menestystä odota, mutta onhan se kiva saada tuolle omalle pehmoturkkikotirexillekin edes se muutama arvostelu, vaikka se jatkaisikin sitten kotoilua Liedon jälkeen. Kismetin kanssa kun ei olla ollenkaan vielä näyttelyissä käyty. Mimosan kohdalla taas seuraa ihan mielenkiinnolla miten väritys ja sen myötä arvostelut muuttuvat kun neidille tulee ikää. Jostain syystä päädyin tälläkin kertaa paperi-ilmoja rustaamaan, ja siinä nitä laittaessa tuli kyllä kunnon flasback näyttelyuran alkuun; tässä sitä taas ollaan, täyttämässä lippusia ja lappusia kaikille kotoa löytyville otuksille. Petin puolelle en kyllä vieläkään takaisin uskaltautunut... Vaikka tulikin tuossa reilu viikko sitten yhtä kansiota läpikäydessä törmättyä myös ensimmäisten rottieni, Liljan ja Lemmikin pet-arvosteluihin. Niiden kohdalla se meni vielä niin päin, että virallinen oli se jännä luokka.

Tänään pysyi myös ensimmäistä kertaa sairastumisen jälkeen sen verran tolpillaan, että sai vihdoinkin päivitettyä jäsenrekisterin kuntoon - eikä edes yhtään viime tipassa. Lskgy:n kevätkokouskin kun lähenee, ja kokouskutsu pitää saada eteenpäin niin vanhoille kuin uusillekin jäsenille. Hetken kyllä jo luulin kuumehourailevani ja näkeväni harhoja, kun Sampon verkkopankki toimi kerrankin heti ja ongelmitta, kun kävin maksutietoja tarkistamassa ;) Koneella kun on tullut kyllä kipeänäkin roikuttua, mutta lähinnä tabletin kanssa facebookia ja blogeja lukien, kun ei ole jaksanut edes istuma-asennossa olla. Mutta josko tässä taas elämä voittaa... Ja katsoo josko sen myötä saisi jotain rottajuttujakin tähän rottablogiin ;)

Lupaselvittelyä

Edellisessä postauksessa mainittu keskustelu eksoottisten eläinten pidosta lemmikkinä on jatkunut vilkkaana. Sen myötä myös Aamulehti tarttui haisunäätäkysymykseen, ja julkaisi perjantaina artikkelin otsikolla Ottaisitko lemmikiksi haisunäädän? Moni on ottanut, vaikka se on kiellettyä. Kuulin artikkelista ensin siskoltani, joka viestitti minulle asiasta töihin laitettuaan minulle ensin kuvan artikkelista facebookin kautta. Vähän myöhemmin myös äitini soitti siitä minulle hänen työkaveriensa bongattua jutun. Töistä päästyäni asiaa oli ihmetellyt muutama muukin lähipiiriini kuuluva, ja myös Turun eläinsuojeluvalvoja oli laittanut asiaan liittyen muutamia kysymyksiä sähköpostiini, kun häneltä oli pyydetty kannanottoa aiheesta. Kaikkien oli vaikea uskoa että meillä olisi luvaton lemmikki, ja Aamulehden lukemisen jälkeen he halusivat kuulla artikkelin olevan väärässä.

Artikkelissa puhuttiin ennenkaikkea haisunäätien maahantuonnista ja maahantuonnin vaatimista luvista, joita ei sen mukaan oltu myönnetty yhdellekään haisunäädälle. Niinpä meillä lähti selvitystyö käyntiin sen suhteen mitä se käytännössä tarkoittaisi Suomessa syntyneiden eläinten osalta. Haisunäätien lemmikkinä pitäminen kun ei ole itsessään luvanvaraista, ainoastaan niiden maahantuominen. Siispä laitoin Tapsan soittamaan Maa- ja metsätalousministeriölle. Tässä vaiheessa vielä uskoin asian olevan selvitettävissä helposti puhelinsoitolla. Maa- ja metsätalousministeriöstä kuitenkin todettiin ettei asia kuulu heille, sillä kyse ei ole eläimen maahantuonnista; niinpä Tapsa ohjattiin soittamaan Eviralle. Eviran vastaus oli hyvin samantyylinen, ja he kehoittivat ottamaan yhteyttä kansalaisneuvontaan oikean tahon kiinnisaamiseksi. Kansalaisneuvonnasta pyydettiin puolisentuntia selvitysaikaa, jonka jälkeen Tapsa ohjattiin soittamaan Ympäristökeskukselle. Sieltä ensimmäiseksi tavoitettu henkilö ei osannut kommentoida asiaa, mutta hän yhdisti puhelun eteenpäin Ympäristökeskuksen sisällä henkilölle joka kehoitti kyselemään Mihailin kasvattajalta tarkemmin miten ja milloin sen vanhemmat oli tuotu maahan ja kääntymään sitten Suomen riistakeskuksen puoleen, jonka piiriin asia kuuluisi.

Tässä välissä ehti tulla viikonloppu, ja asian selvitystyö jatkui tänään Suomen riistakeskuksen kautta. Sielläkään ensimmäinen puhelimella tavoitettu henkilö ei osannut kommentoida asiaa, mutta hän antoi Tapsalle Varsinais-Suomen Riistapäällikön Erkki Kiukaan numeron, josta Tapsa saisi selvitettyä asiaa. Kun Kiuas saatiin lopulta langanpäähän, hän ei nähnyt Mihailin suhteen mitään ongelmaa, mutta joutui kuitenkin pahoitellen toteamaan ettei hänellä ollut valtuuksia antaa virallista kantaa asiasta. Mikäli haluaisimme virallisen kannan, olisi meidän otettava sähköpostitse yhteyttä hänen esimieheensä. Niinpä aloitin sähköpostiromaanin laatimisen tänään töistä päästyäni, jossa kävin läpi Mihailin ja sen vanhempien taustat mahdollisimmin tarkkaan läpi. Romaanin lähettäminen venyi päälle puoli kuuden, joten olin täysin varma ettei vastausta olisi odotettavissa ainakaan ennen huomista. Ilokseni olin kuitenkin väärässä, ja Sauli Härkönen vastasi alle tunti viestin lähettämisen jälkeen.

Vastausviestissään Härkönen kävi läpi sitä lainsäädäntöä, jonka mukaan Suomen riistakeskus toimii. Lopputulemana hän totesi, että kyseisessä laissa on selvästi porsaanreikä, mutta nykymuodossaan se ei mahdollista heidän puuttua Suomessa syntyneisiin eläimiin, vaikka niiden vanhemmat kuuluisivat lain piiriin ja olisi tuotu maahan puutteellisin dokumentein. Niinpä heidänkään taholta ei tullut estettä miksi emme saisi Mihailia pitää tai mikä uhkaisi sen laillista asemaa lemmikkinä. Kyseisessä laissa hän näki kuitenkin selvän muutostarpeen, minkä omalta osaltanikin voin täysin allekirjoittaa. Jättäähän tuo nykymuodossaan ikävän ikkunan esimerkiksi laittomalle pentutehtailulle, kun ilman tarvittavia lupia maahantuotujen eläinten jälkeläisiin ei ole tällähetkellä mahdollista puuttua. Silti olen tälläerää tuosta porsanreiästä iloinen, sillä Mihailin kasvattaja ei ollut Suomeen muuttaessaan löytänyt mainintaa noista Suomen maakohtaisista maahantuontivaatimuksista, jotka ovat haisunäätien kohdalla muita EU-maita tiukemmat. Niinpä häneltä oli jäänyt uupumaan tuo vaadittu Suomen riistakeskuksen lupa - jota Puppi ja Sissi eivät tosin enää tarvitse asuessaan taas Saksassa isäntäväkensä kanssa.

Nyt voidaan täälläkin siis taas hengähtää ja jatkaa elämää tuon karvapörhelön kanssa. Mutta tätäkin elämään eksojen kanssa välillä kuuluu; lainsäädäntö kun ei ole niiden kanssa usein läheskään niin selvä tai vakiintunut mitä tavallisempien lemmikkien kohdalla. Silti myönnän pitäväni paljon enemmän kotiarjen puolesta, siitä kun pörhis tahtoo nukkua puuhkana kaulanympärillä ja mulkoilee jos kehtaan häiritä toisen unia pyörimällä ja vaihtamalla asentoa.

Eksoottisten lemmikkien eettisyydestä

Netissä on käyty viimepäivien ajan vilkasta keskustelua eksoottisten lemmikkien pidon eettisyydestä. Tämänkertainen keskustelu sai alkunsa Savon Sanomien artikkelista, jossa oli lainattu SEY:n toiminnanjohtajaa Kati Pullia, joka puoltaa positiivilistan asettamista sallituista lemmikkilajeista. Tämän Belgiassa jo käytössä olevan mallin idea on asettaa lista lajeista, joita eläinsuojelu-uudistuksen jälkeen olisi luvallista pitää lemmikkieläiminä. Listan ulkopuolelle jäävät lajit olisivat automaattisesti lailla kiellettyjä. Keskustelua on käyty paljon etenkin siitä, mitkä lajit listalle tulisi hyväksyä. Jyrkimmillään osa eläinharrastajistakin olisi valmiita hyväksymään vain kissan ja koiran. Voimakkainta keskustelua aiheuttavat jo varsin yleiset lemmikkilinnut, herpit ja lemmikkijyrsijät - sekä uusimmat lemmikkitulokkaat, kuten jo artikkelissa mainittu haisunäätä. Samana päivänä Savon Sanomien artikkelin kanssa ilmestyi myös Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n, Suomen Herpetologisen yhdistys ry:n, Helsingin akvaarioseura ry:n, Suomen Herppiharrastajat ry:n ja Suomen Dendrobatidae Yhdistys ry:n yhteisvastine Eksottisten eläinten harrastajayhdistykset: SEY:n ehdotus kieltäisi kissat ja koiratkin. Vastineessaan yhdistykset käyvät läpi niitä kohtia joiden perusteella eksojen kieltämistä harkitaan, ja nostavat esiin samoja ongelmia myös kissojen ja koirien pidossa.

Itselläni huomio kiinnittyi ensin Savon Sanomien artikkelin nettilinkkiin. Nettilinkissä artikkelin otsikkona kun näkyy yksinkertainen kysymys: Haisunäätäkö lemmikki? Mihailin myötä tämä lajiesimerkki on luonnollisesti varsin lähellä itseä. Varsin pian keskusteluja lukiessa haisunäätäkysymys alkoi asettua kuitenkin sivummalle, marginaaliin. Kyseessä on kuitenkin Suomen mittakaavassa häviävän pieni eläinryhmä, vaikka meidän taloudessamme se edustaakin viidennestä. Skunkkien ohella meidän talouden eksoihin kuuluu myös rotat - kuten myös valtaosa koskaan omistamistani lemmikeistä. Kysymys kattaa siis eläinharrastukseni lähes kokonaisuudessaan. Meillä on ollut kotona niin jyrsijöitä, matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä ja akvaariokaloja, kuin myös selkärangattomia. Pieninä poikkeuksina laumasta minulla on ollut kotikotona asuessa kyllä myös ne koira ja kissa. Myös monien tuttujen eläinlaumoissa eksoottiset lemmikit näyttelevät hyvin hallitsevaa osaa - eksoottisiksi kun lasketaan kaikki muut paitsi koira ja kissa.

Keskustelu alkoi elävänä, mielenkiintoisena ja vilkkaana. Esille nostettiin monia eettisiä ja filosofisia kysymyksiä eläinten asemasta lemmikkinä, sekä lukuisia käytännön esimerkkejä siitä, miten eri lajien elinolot on tai ei ole lemmikkinä mahdollista järjestää. Varsin pian moni seuraamani keskustelu ajautui kuitenkin umpikujaan ja asemasotaan ihmisten lukkiutuessa tiiviisti omien näkemystensä taakse. Paljon eripuraisuutta aiheutti niin lemmikin funktio (onko ihmisellä oikeutta vangita kotiinsa pala luontoa puhtaasti omien hedonististen halujensa ja estetiikantajunsa takia) kuin lemmikiksi sopivien lajien ominaisuudet (onko tärkeämpää pystyä tarjoamaan lemmikille luonnollista vastaavat olot vai keskittyä lajeihin jotka ovat ihmistä kohtaan sosiaalisia ja tulevat toimeen ihmisen itselleen valitsemassa ympäristössä). Nämä luonnollisesti jakoivat kissa/koiraharrastajat ja eksoilijat eri leireihin. Osien kissa ja koiraharrastajien mielestä jo eläinten pitäminen häkissä tai terraariossa on eettisesti kestämättömällä pohjalla, vaikka osa yksilöistä niihin oloihin sopeutuisikin. Ekso puolelta taas löytyi enemmän vierastusta vahvaa valikoivaa jalostusta kohtaan, jolla esimerkiksi moni koirarotu on etäännytetty kauaksi paitsi sudesta myös rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, jotta se sopisi paremmin kotilemmikiksi ja harrastelukaveriksi kaupunkiolosuhteisiin. Itseni on hankala asettua jyrkästi kummallekaan puolelle, sillä itse on osin valmis allekirjoittamaan monet molempien puolien argumenteista. Itselläni tähän tosin vaikuttaa harjoittamani jako harrastus- ja lemmikkieläimiin; olen valmis hyväksymään molemmat, mutta odotukseni näiden suhteen ovat erilaiset. Harrastuseläinten suhteen pidän keskeisempänä mahdollisimman luonnonmukaisen ja lajinomaisen käytöksen mahdollistavan ympäristön tarjoamista. Lemmikkieläinten suhteen painotus on luonnollisesti enemmän seurallisuudessa ja niiden sopeutumisessa ihmisten seuraan. Meillä talouden kaikki tämänhetkiset eksot ovat ensisijaisesti lemmikkeinä, ja elävät oman pienoisekosysteeminsä sijaan vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa - vaikkakin niille pyritään toki tarjoamaan mahdollisuuksia käyttäytyä lajilleen tyypillisesti.

Lemmikin pidon itsekkyys on mielestäni kuitenkin teema joka koskee eksojen ohella kaikkea eläintenpitoa; yhtälailla syyt kissan ja koiran hankintaan ovat usein puhtaan itsekkäät. Moni eläinihminen ei ole valmis tekemään sitä valintaa minkä osa kokee eettisesti ainoaksi kestäväksi - eli elämään kokonaan ilman lemmikkejä ja tarkkailemaan eläimiä vain niiden luonnollisessa ympäristössä. Jos ja kun lemmikkejä kuitenkin pidetään, mielestäni riittävä valinnan vapaus lajien suhteen osaltaan myös turvaa lemmikin tarpeiten huomioimista. Mikäli lemmikkiä harkitsevan on oikeasti aidosti mahdollista valita itselleen parhaiten sopiva laji, on hänellä todennäköisimmin myös resurssit huolehtia eläimestä sen vaatimalla tavalla oli kyseessä sitten aktiivinen palveluskoira tai terraariossaan elävä sammakko. Tokikin tämä on vain ideaalitilanne: osa hankkii eläimen aina ilman kunnollista perehtymistä sen vaatimuksiin ja vailla kiinnostusta järjestää sen oloja lajin vaatimalla tavalla. Tätä tapahtuu toisaalta kaikkien lajien, ei vain eksojen kohdalla. Omalta osaltanikaan en pysty täysin rehellisesti sanomaan, haluaisinko olla kokonaan ilman lemmikkejä vaikka kaikki ensisijaiset lajini kiellettäisiin. Vai päätyisinkö asiaa harkittuani koittamaan sopeuttamaan omaa käytöstäni sellaiseksi, että itsestä tulisi edes kohtalaisen hyvä omistaja jollekin laillisesti sallitulle otukselle, siinä missä lajit on nyt valittu sen mukaan että ne istuvat suht saumattomasti omaan nykyiseen arkeeni.

Kissojen ja koirien pidon eettistä kestävyyttä verrattuna eksoihin on perusteltu muunmuassa niiden pitkällä yhteisellä historialla ihmisen kanssa, ja sillä kuinka ne ovat itse hakeutuneet ihmisen seuraan helpon ravinnon toivossa. Näistä perusteluista jälkimmäinen toimisi myös monen muun lajin kohdalla; esimerkiksi hiirten, rottien ja torakoiden yhteinen taival ihmisen kanssa on eittämättä hyvin pitkä, vaikka ihminen onkin koittanut katkaista sen aina näihin päiviin asti. Rottakin on kulkeutunut ihmisen mukana käytännössä kaikkialle, ja pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään ihmisasumusten tarjoamaa suojaa ja ravintoa. Uudemmista lemmikkitulokkaista esimerkiksi haisunäätä aiheuttaa luonnonvaraisena paljon ongelmia nimenomaan siksi, että etsiessään ruokaa ja suojaa läheltä ihmisasutusta, ne jäävät usein autojen alle ja koirien hampaisiin, jolloin niiden luonnollinen puolustautumiskeino aiheuttaa haittaa ihmisille. Kaikki eksotkaan eivät siis suinkaan karta ihmisasutusta ja pyri elämään villissä luonnossa kaukana asutuksesta. Moni on päinvastoin aloittanut ihmisen hyödyntämisen jo kauan ennen kuin ne on lopulta kesytetty lemmikeiksi. Siltikään en näkisi tätäkään yksinään pätevänä lemmikkieläimen mittana; esimerkiksi pesukarhut ovat myös taitavia ruokavarkaita ja ihmisasumusten hyödyntäjiä, mutta niiden vaatiman vesielementin myötä en kuitenkaan itse haluaisi nähdä niiden rantautuvan lemmikeiksi Suomeen.

Tietenkin ihmisasutuksen tuntumassa elävän villin ja asunnon sisälle otetun kesytetyn eläimen välillä on monia suuria eroja. Ihmisen kannalta näitä on esimerkiksi luonteeseen ja eri värimuunnoksiin keskittynyt valikoiva jalostus, jolla eläimen lemmikkiominaisuuksia on pyritty parantamaan. Eläimen kohdalla kesytys tuo selviä rajoituksia elintilaan, sekä usein myös lisääntymismahdollisuuksiin ja ravintoon. Kuitenkin useita (jopa satoja) sukupolvia vankeudessa eläneelle eläimelle ainoa tuttu elinympäristö on ihmisen luoma keinotekoinen, oli kyse sitten kerrostalokaksiossa elävästä kissasta tai häkkieläimenä elävästä rotasta. Niiden kannalta alkuperäisen "villin" ympäristön ja nykyisen eroa keskeisempi on se miten hyvin keinotekoinen ympäristö on mahdollista saada vastaamaan niiden lajinomaisia tarpeita ja vaistomaista käyttäytymistä. Häkillä ja häkilläkin kun voi olla paljon eroa; lain edellyttämä minimi ei usein vielä takaa riittävän monipuolista toimintaympäristöä. Etenkin kani- ja jyrsijäpuolella itseäni häiritsee monen ajatus siitä, ettei yksi kaksi yksilöä tarvitse läheskään niin isoa asumusta kuin isompi lauma, sillä niitä on vain pari. Eläimen liikunnantarve ja sen tapa käyttää ympäristöään ja virikkeitä kun ei ole kuitenkaan juurikaan sidoksissa siihen, kuinka suuressa laumassa yksilö elää. Yhtälailla kahdestaan lajitoverinsa kanssa elävä rotta tarvitsee tilaa liikkua ja tutkia, ja yhtälailla sen asumukseen on saatava mahtumaan kiipeilyä, jyrsimistä, piiloutumista, nukkumista, tasapainoilua, ongelmanratkaisua ja muita toimintoja edesauttavia virikkeitä. Tässä kohden näen tilavassa häkissä kuitenkin myös vahvuuksia esimerkiksi ihmisasuntoon nähden; häkki/terraario on mahdollista sisustaa kokonaisuudessaan eläimen tarpeet huomioon ottaen, eikä sen sisällä ole yhtä suurta tarvetta tehdä käytännöllisiä kompromisseja kuin muualla asunnossa. Siinä missä monella kissalla on "omia" huonekaluja vain muutamien lelujen ja kiipeilypuun verran ja koiralla monesti peti ja leluja, on esimerkiksi jyrsijöille mahdollista rakentaa monenlaisia tunneli- ja köysiviritelmiä, mitä moni ei halua kissakoossa pitkin asuntoaan. Toki häkkieläimellä valvomaton liikkuminen on rajattu häkin seinien sisäpuolelle, mutta tilava, monitasoinen ja hyvin sisustettu häkki tarjoaa kuitenkin usein vähintään yhtä paljon toimintamahdollisuuksia mitä ihmissnäkökulmasta sisustettu pienehkö kaupunkiasumus kissalle tai koiralle.

Eksojen kohdalla isona ongelmaryppäänä on nostettu esille myös stressaantuminen, pakko-oireinen käytös ja passivoituminen. Moni kokee, ettei eksoille ole oikeasti mahdollista rakentaa riittäviä oloja, eikä tavallisella harrastajalla ole tarpeeksi taitoa tulkita niiden käyttäytymistä oikein ja siten tunnistaa ongelmakohtia. Monen esille nostamat hyvinvointi-indikaattorit, kuten terveys, lajinomainen käytös ja lisääntyminen on lytätty riittämättöminä. Eläinten käytöstä myös luetaan hyvin eri tavoin; osa ei-harrastajista kokee eläinten pyrkien stressaantuneina ulos vapauteen siinä missä harrastajan mielestä kyseinen käytös menee normiuteliaisuuden tai lisääntymisajan levottomuden piiriin. Osa näkee eläimen liikkumattomuuden (esim. herpeillä) tyytyväisyytenä vallitseviin olosuhteisiin, toisista taas kyse on alistumisesta vallitseviin olosuhteisiin ja passivoitumisesta. Itse vuosia eksojen kanssa touhunneena en kuitenkaan osaa nähdä niiden elemaailmaa mysteerisempänä tai vaikeammin tulkittavana kuin yleisempienkään lemmikkieläinten. Eläinten kanssa tekemisissä ollessa omien lemmikkien ilmaisutapaan oppii usein äkkiä, ja sen jälkeen on suhteellisen helppo havaita muutokset kyseisen eläimen olemuksessa. Esimerkiksi omissa käärmeissä liikeradoista ja liikkeen tahdista pystyi katsomaan jo hyvin, lähestyykö käärme uteliaana vai onko kädet syytä pitää pois sen ulottuvilta. Mihailin kohdalla pojan hännän asento ja liikkeet kertovat paljon pojan mielialoista ja siitä, onko se kyseisellä hetkellä utelias, leikkisä vai varuillaan. Eläinten lukutaito kehittyy kuitenkin vain viettämällä aikaa eläimen seurassa, ja vaikka sitä on itsekin perehtynyt myös koirien ja kissojen elemaailmaan, koen silti pystyväni luotettavammin tulkitsemaan oman laumani jäseniä mitä tuntemattomampia yleisesti tunnettuja lajeja. Eläinten kohdalla lukutaito on osin opeteltava jokaisen yksilön kohdalla uudelleen, ja monella tutustuminen hännänheilutusta hienovaraisempiin eleisiin alkaa koirien ja kissojenkin kohdalla vasta ensimmäisen yksilön tullessa taloon. Sitä ennen harvalla on ollut tarpeeksi mahdollisuuksia ja kiinnostusta seurata eläinten viestinnän monimuotoisuutta.

Mitä enemmän sitä on itse miettinyt positiivilistaa ja sen seurauksia, sitä hartaammin itse toivoo ettei se menisi läpi. Minun on yksinkertaisesti mahdotonta kuvitella sitä työryhmää, joka pystyisi käymään laajalti ja perusteellisesti läpi kaikki tällä hetkellä lemmikkinä pidettävät lajit ja tekemään kyseisen selvitystyön pohjalta objektiivisen listan hyvät lemmikkiominaisuudet omaavista lajeista. Ilman kattavaa selvitystyötä listastasta tulisi kuitenkin helposti vain yleisimpiin lajeihin keskittyvä tynkä, joka ei mielestäni sellaisena toimisi optimaalisesti eläinten edunajana. Moniin lajeihin kun liittyy sitkeitä ennakkoluuloja ja osa taas vain olisi harvinaisempina ja vähemmän yleisinä riskissä tippua listoilta pois ilman mitään varsinaista syytä. Sen vuoksi kokisin jopa negatiiviselta kalskahtavan kieltolistan positiivilistaa toimivampana ratkaisuna, sillä kieltolistalle juotuminen vaatisi perustelun jokaisen lajin kohdalta erikseen. Eli kiellolle pitäisi löytyä jokin nimettävissä oleva syy, sen sijaan että positiivilistalta laji voi vain jäädä pois. Kieltolistallakin lemmikkimarkkinoilta pystyisi rajaamaan pois joitain ongelmakohtia, kuten kotialtaisiin myytäviä yli metrisiksi kasvavia vonkaleita. Se ei kuitenkaan ajaisi yhtä isoa joukkoa nykyisistä lemmikkieläimistä lainsuojattoman asemaan. Pahimmillaan monen lajin harrastaminen kun ei kielloista huolimatta loppuisi, vaan siirtyisi vain pimentoon jolloin esimerkiksi asiantuntevan hoidon tarjoaminen voisi käydä haastavaksi, kuten Hanna pelkää aihetta käsittelevässä blogikirjoituksessaan. 

Kaikkein eniten kuitenkin toivoisin, että uudessa eläinsuojelulaissa keskityttäisiin parantamaan lemmikkieläinten asemaa lajista riippumatta. Että lakisääteisiä minimejä tarkistettaisiin reilusti ylöspäin niin asumusten kokojen, virikkeiden kuin muidenkin vaatimusten suhteen. Niin että eläinrääkkäykseenkin olisi oikeasti mahdollista puuttua jo ennen kuin eläin selvästi kärsii. Ettei minkään eläimen kohdalla riittäisi enää se, että sillä on edes vähän tilaa, suhteellisen puhdas nurkka, vettä ja jotain ravintoa - ei edes niiden kohdalla joita on pidetty samalla tavalla jo sukupolvia sitten.

Lain mukaan riittävä...

...ei vielä sano etteikö siitä pystyisi kotiloissa vielä parantamaan.

R.i.p. Eliza, Ron & Winston

Pari viime päivää on mennyt Elizaa seuratessa. Mummuskan kasvain oli kasvamaan päin, ja alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa mummun liikkumiseen. Lopullinen lopetuspäätös syntyi kuitenkin vasta tänään. Sain aamupäivällä sähköpostia kahdesta Elizan veljestä, Ronista (Thomas The Courier) ja Winstonista (Inspector Cooke) joilla oli molemmilla kanssa ollut jonkin aikaa ongelmia terveyden kanssa. Poikien omistaja kertoi kuinka Winston oli kuollut eilen kotonaan ja Ron lopetettu tänään eläinlääkärillä kasvaimen takia. Viestiä lukiessani ja asiaa siinä miettiessäni sain itsekin vihdoin tehtyä päätöksen. Elizan kasvain ei ollut pienemässä, ja minä olen lähdössä viikonlopuksi pois. En halunnut ottaa sitä riskiä että mummuskan kunto romahtaisi poissaollessani. Niinpä soitin töistä Tapsalle, ja juteltuani vähän aikaa asiasta, pyysin häntäkin sanomaan hyvästit mummuskalle ennen ropeilemaan lähtöä. Mummuska kun on rotistani ainut joka on ollut Tapsallekin olemassa aina - Eliza kun syntyi siinä kuussa kun tapasimme Tapsan kanssa ensimmäisen kerran.

Nyt on mummuska takaisin veljiensä luona, ilman haittaavaa pattia. Määränpäässä odottavat myös siskonsa Turma (Katarina The Outlaw) ja veljensä Carlos (Brother Marcus).

R.i.p.

Inspector Cooke "Winston"

s. 08.07.2011-12.02.2014

Thomas The Courier "Ron"

s. 08.07.2011-13.02.2014

Eliza Witch Hunter "Eliza"

s. 08.07.2011-13.02.2014

Hei hei mummuska!

R.i.p. Hekla

Toissapäivänä tuli uutinen joka kirpaisi yllättävänkin paljon. Kaniporukan viimeinen, Hekla oli sairastunut keuhkoputkentulehdukseen, ja menehtynyt vielä samana päivänä lääkärissäkäynnin jälkeen. Todennäköisesti pupuneidin sydän ei ollut enää lääkitystä kestänyt. Heklahan ei ole asunut miun kanssani saman katon alla enää pariin vuoteen, eikä ole siten ollut aiempaan tapaan arjessa läsnä. Pientä luopumista oli joutunut tekemään myös ennen eroa, kun itselle puhkesi kaniallergia, ja liian pitkä oleilu samassa tilassa alkoi aiheuttaa oireita. Silti niitä yhteisiä vuosia mahtui taipaleeseen monta; Heku oli kuollessaan paria kuukautta vaille 10-vuotias. Itse olin siis Hekun kotiutuessa vasta 16-vuotias lukiolainen, ja ensimmäiset omat rotatkin olivat vasta haaveissa, samoin kuin ensimmäinen oma vuokra-asunto. Hekun elinaikana aika moni asia ehti siis muuttua - ja moneen kertaan. Viimeiset vuotensa Heku eli Mikon hoivissa ensin Denverin kanssa ja sitten yksin Denverin menehdyttyä vuosi sitten.

Lepää rauhassa,
Gerberan Hekla "Hekla"
hörökorvainen pikku jänis
s. 12.4.2004-10.2.2014

Rottien Ikea-koti

Sunnuntaina tuli käytyä Ikeaa tyhjentämässä, ja tänään uudet (ja vanhat) hankinnat saatiin viimein rottamuksille asti. Tälläkertaa häkin teemaksi tuli siis Ikea - viiden Ikea-tuotteen edustuksella. Eipä sillä etteikö noita olisi löytynyt kotoa pari muutakin, elleivät olisi juuri pesuun menneet. Muuten meillä ei kyllä kyseisen puljun tuotteita juurikaan kalustuksessa näy, mitä nyt yhteen hedelmäkulhoon tuli kauppareissulla sorruttua. Häkkisisustukseen tuolta tuntuu kuitenkin löytyvän monenlaista - usein selvästi halvemmalla mitä eläinkaupoista.

Likkojen Ikea-koti

Mökkikylä

Omenatikku

Ja utelias Kismet hämärähommissa

Ikeaa

Ilmaislootia ja Mimosa

Lilianin uusi vahtipaikka

Lolan paluu laumaan meni mutkattomasti, ja kohta porukka on ollut kasassa viikon verran. Vähän piti kyllä mummuskankin alkuun asemaansa näyttää, mutta sekin meni ohi ilman suurempia piipityksiä. Arjen voisi siis sanoa sujuvan varsin rauhallisesti; mummuskan kasvainkaan ei ole ainakaan vielä intoutunut kasvamaan. Eli koonpanokin on ennallaan. Miikkiskin on saanut vähän armon aikaa pallien menetykseen, kun Rosa oli ensin lomalla ja sitten sairastui. Nyt uusi aika on kuitenkin varattu ensiviikolle, ja Tapsan kanssa toivotaan kovin että se tuon merkkailun lopettaisi. Minä kun en vieläkään erityisemmin rakasta lattioiden pesua.

Viikon ruokapäiväkirja

Monikalla oli blogissaan haaste kirjata lemmikkien syömiset ylös viikon ajan. Itsekin tuli haasteeseen tartuttua ja viikko tuli täyteen sunnuntaina illalla. Tuloksia en ehtinyt kuitenkaan heti sunnuntaina raportoimaan, joten tähänkin sai sitten pari ekstrapäivää.

Jokaisen päivän kohdalla on listattu ensin Mikkiksen ateriat ja sitten rottien. Eilen tuli haettua rotille (+ itselle & Miikkikselle) myös kuivattua nokkosta ja merilevää, joita en vielä ehtinyt testailla. Josko ne olisivat sitten seuraavia mitä alkaisi smoothien sekaan jemmailla ;) Miikkis ruokitaan meillä yleensä kahdesti päivässä ja rotat kerran päivässä - rottien kohdalla ruokarytmi ei ole tosin ole niin tarkka.


Maanantai
aamu: 1 kpl Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi)
ilta: 2 kpl Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi), lohiöljyä  + tauriinia, tilkka smoothieta (karhunvatukka, mustikka, mustaherukka, banaani, maustamaton jugurtti, omenamehu, kauralese, hunaja)

rotat: Altrom + smoothieta (karhunvatukka, mustikka, mustaherukka, banaani, maustamaton jugurtti, omenamehu, kauralese, hunaja)

Tiistai
aamu: 2kpl rotanpoikasia, 1 kuivattu kanansydän
päivä: kaverin tuliaisiksi tuomio kissannappuloita
ilta: kalkkunankaula

rotat: viinirypäleitä, kissannappuloita, kalkkunankauloja

Keskiviikko
aamu: broilerin sydämiä, siivu tomaattia
ilta: kanan selkäranka

rotat: Altromia, banaania

Torstai
aamu: broilerin sydämiä, parsakaalia
ilta: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi), kananmunan keltuainen, tilkka smoothieta (hunajameloni, banaani, kauralese, appelsiinimehu)

rotat: Altrominia, hunajamelonia

Perjantai
aamu: kokonainen kananpoikanen
ilta: kalkkunankaula, tilkka maustamatonta jugurttia

rotat: Altrom

Lauantai
aamu: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi)
ilta: kanan selkäranka + tauriinia

rotat: Altrom, viinirypäleitä

Sunnuntai
aamu: kivipiiroja
ilta: Vaisto-ateria lihapulla (sika-nauta-lohi) + kuivattua mustekalaa

rotat: Altrom

Maanantai
aamu: lintu-neu
päivä: kuivattua kuoretta, kuivattua kania (nameina)
ilta: sian sisäelinseos

rotat: Altrom, lintu-neu

Tiistai
aamu: banaania, tilkka smoothieta (mustikka, banaani, rouhittu pellava, hunaja, maca, lucuma, gojijauhe, psyllium)

Viikko oli meillä ruokinnan suhteen aika tyypillinen, mitä nyt Mikkikseltä oli yhdessä kohtaa pikkunamit lopussa niin että poika pääsi vähän vähemmän aktivointipelejä pelaamaan. Siihen käyttöön napattiinkin nyt sunnuntaina eläinkaupassa käydessä testiin Ziwipeak-sarjan kissan- ja koiranruokaa. Josko niistä saisi pojalle myös kätevän reissuevään ja lenkkinamin. Kotona kun on nyt siirrytty pitkälti pakastelihoihin. Tämän viikon menussa rottamukset eivät saaneet osuuttaan tipuista, mutta ne ovat meillä myös rottien suurta herkkua ja sillä niitä onkin nyt pakkasessa isohko pussillinen.

Porvoon näyttely

Eilen näytelmäkerhoiltiin Porvoossa ja meillä Porvoon näyttely oli täysin Lolan päivä. Neiti pokkasi heti aamusta itselleen muunnoksen parhaan -kunniakirjan, ja jatkoi vielä myöhemmin nappaamalla toisen tuomarin suosikeista ja yhden tähden - mikä oli erittäin hyvin siihen nähden että neidin väri oli ihan ruostunut ja muksutkin vasta lähteneet maailmalle. Nyt Lolan kanssa ollaankin sitten yhden tähden päässä FinChampionista.

Itse matka näyttelyyn alkoi kyllä vähemmän lupaavasti. Jo Turun päässä pyrytti erittäin rankasti, eikä pyry tuntunut hälvenevän siitä millään. Aikataulu lähti siis pettämään nopeasti (onneksi se oli kyllä alunalkaenkin väljä Janinan tähdättyä paikanpäälle kahdeksaksi). Aura-autot olivat kanssa jo liikenteessä, mutta lähteneet vasta sen verran vähän aikaa sitten että ne ohitettiin melko alkumatkasta - ne ja niiden aiheuttamat sakeat täysin läpinäkymättömät lumipilvet. Siinä tuli kyllä hieman käytyä autossakin keskustelua ihmisten hulluista harrastuksista, meilläkin kun lähtö oli ajoitettu tapahtumaan vähän ennen viittä viikonloppuaamuna.

Huonoista keliolosuhteista ja niiden aiheuttamasta hitaasta matkan teosta huolimatta matka sujui kuitenkin lähes kommelluksitta Lolan tylsistymistä ja yhtä pientä navin neuvomaa eksymistä lukuunottamatta. Jossain välissä motaria Lola kun sai boksista tarpeekseen ja päätti lähteä hieman jaloittelemaan. Takaboksista kuului vain kova pamaus, kun ilmeisesti hieman löysällä ollut boksin kansi lensi takaluukkua päin ja neiti kapusi boksin reunalle tähystämään. Janinan autossa oleva koiraverkko esti välittömän puuttumisen asiaan, joten homma jaettiin äkkiä osiin; ratissa ollut Saija alkoi etsiä sopivaa pysähdyspaikkaa ja mie takapenkkiläisenä vahdin ettei lola pääse hipsimään takaosasta lähelle kuskia. Neiti saikin sitten tovin tepastella pitkin takapaksia ennenkuin sai nopean palautuksen boksiin ja siirron takapenkille minun viereen. Loppupäivän neiti kyllä sitten pysyikin nätisti boksissaan.

Näyttelypaikalle saavuttua pöydät olivat jo alkaneet täyttyä rottabokseista ja vilteistä - paikka oli nimittäin varsin kylmä, eikä se toiveista huolimatta muuttunut järin lämpimäksi aamun jälkeenkään. Ulkona pauhaavalla myräkällä oli todennäköisesti osansa asiassa, sillä osien ikkunoiden väliinkin oli alkanut päivän kuluessa kertyä lunta. Osa menikin sitten takkilinjalla koko päivän ja itsekin oli varsin kiitollinen että oli tullut aamulla laitettua säärystimet sukkahousujen lisäksi. Onneksi rotat tuntuivat pärjäävän hyvin viileydestä huolimatta, vaikka niistä olikin aamulla vähän huolissaan.

Itse olin varannut itselle tabin ja kirjan päiväviihteeksi ja päivä kuluikin nopeasti blogeja lukiessa ja ihmisten kanssa jutellessa. Paikoitellen oma ajatuksenjuoksu oli kyllä tasoa zzz seurauksena parin tunnin yö"unista". Itse kun ei taas mitenkään päässyt nukkumaan ennen kahta - joskin olin onneksi nukkunut päivällä muutaman tunnin. Tuollaisina hetkinä on kyllä ihan tyytyväinen siihen, ettei sitä ajokorttia vielä ole, vaikka kaipa sekin olisi kimppakyydeillä kulkiessa jossain kohtaa kohteliasta hankkia. Olettaen että kukaan sittenkään miun kyytiini uskaltaisi ;) Tämän seurauksena oma seurantakykyni oli kyllä sitä luokkaa, että skippasin päivän aikana kahdesti oman nimenikin; ensin kunniakirjojen ja sitten palkintojen jaossa - tämä siitä huolimatta, että kunniakirjoja jaettaessa sain kyllä Janinan kunniakirjat hänelle kipitettyä. En vain ollut varautunut kuulemaan Lolan nimeä.

Arvostelujakin piti päivän aikana käydä vähän seuraamassa. Janina oli eilisen Elinan kuunteluoppilaana, joten oli tavallistakin mieleenkiintoisempaa käydä kuuntelemassa martenien ja essexien arvostelut. Agoutien arvostelun valitettavasti missasin - nekin kun kiinnostavat aina, vaikkei omia olisikaan mukana (tai kuten tällähetkellä - ei edes olisi omia sk agouteja). Lola olikin arvostelutilanteessa oikein mallikelpoisesti ja sen Elina pyysikin sitten eteensä uudelleen. Lolan kohdalla hyvä tyyppi kun meni tänään värin ruostumisen ohi, vaikka ilman ruostumista sillä olisi voinut olla mahdollisuudet parempaankin sijoitukseen. Mimosa sen sijaan aiheutti pienoisen pettymisen - ei saamansa laatukakkosen myötä vaan näykättyään tuomaria. Koska kyseessä oli vain näykkäisy ja eläin rauhoittui sen jälkeen Elina päätyi arvostelemaan neidin eikä edes mainnut asiasta arvostelukaavakkeessa. Itsellä Mimosan käytös näyttelypaikalla lähti nyt kuitenkin tiiviimpään tarkkailluun; Pamaushan kun teki tuota samaa ja on kuitenkin sukua neidille. Tietenkin sitä toivoo, että tämä jäisi vain kertatapaukseksi ja menisi sen piikkiin että Mimosa oli näyttelyssä ensimmäistä kertaa ilman boksikaveria. Mutta tietääpähän nyt, että mikäli neiti tekee tuon vielä uudestaan, niin sitten sekin jää näyttelyistä eläkkeelle, silläkin uhalla ettei miulla olisi vuoden loppumessa muita näyttelyrottia kuin Lola. Kotona Mimosa kun osaa kuitenkin käyttäytyä.

Osan päivästä leikin myös tulella ja paapoin Janinan ja Saijan rottalapsia. Omat neidit kun olivat vasta menossa arvosteluun, ja Janinan mukelotkin olivat niin söpön pörröisiä. Saijan muksut olivat kyllä kaikki turvallisen varattuja, Janinan kakarat taas olisin saanut halutessani napata kotiin vaikka heti. Päätös olla lisäämättä laumaa vielä tässä kohtaa kuitenkin piti, ja sen on edelleen tarkoitus pitää koko vuoden - siitäkin huolimatta, että Janina kyllä jo kovin uhkaili miulle näyttelytettävää sijoituseläintä tuovansa.

Palkintojen jako saatiin lopulta päätökseen joskus kuuden jälkeen ja niin myös kotimatka saattoi alkaa. Päivän aikana sää oli onneksi selvennyt paljon ja lukuunottamatta osan matkaa ollutta jäistä tihkua näkyvyys tiellä oli täysin eri luokkaa mitä aamulla. Kotiinkin tuli siis ehdittyä helposti saman vuorokauden puolella, vaikka Janina missakin kaipaamansa saunavuoron. Meillä kämpillä Tapsa oli vielä pitämässä leffailtaa kaverinsa kanssa, joten kotiinpalatessa kämppä oli pimeänä ja kuvat olohuoneen seinällä varsin mielenkiintoisia (meillä siis videotykki tv:n sijasta). Sai sitä kuitenkin laitettua rotat häkkiinsä (hetken asiaa pohdittua päädyin lisäämään Lolankin suoraan häkkiin, vaikka se onkin nyt ollut useamman kuukauden erossa laumasta) ja hipsittyä itse kuumaan suihkuun. Sen jälkeen päivä alkoikin olla melko pulkassa.


Päivän arvostelut:

Lola, tuomarina EP:
"Hyvä koko, tyyppi, pää, silmät, häntä... Miellyttävä perusväri, joka läikikkään ruostunut. L1, lk.sij. 1"

Mimosa, tuomarina EP:
"Hyvä koko, hieman pyöreä. Ok tyyppi. Miellyttävä perusväri, joka melko tasainen. Kyljet voisivat olla tasaisemmin haalistuneet. Pitkä tähti. Ok häntä. L2"

Huomenna pitää sitten kipaista hakemaan kaupasta nokkosta ja maksalaatikkoa, ja Saijalta saan torstaina merilevää ravintolisäksi. Josko niillä saisi sitten Lolan turkinkin taas siihen kuntoon kun se oli ennen poikuetta. Sitäkin hienompaa ja tärkeämpää on kuitenkin yksi asia; Lola on taas kotona <3

R.i.p. Sooda

Facebook-keskustelujen tarjoaman tuen myötä sain lopetuspäätöksen tehtyä. Vaikka itselle nopea lähtö oli vaikea, ei se silti ollut riittävä syy toisen taivalta pitkittää. Ei vaikka sitä olisi paljon mieluummin nähnyt ne syyt, joiden turvin päätöstä olisi voinut vielä pitkittää.

Sooda oli miun kaunis rumarotta. Ylikuvioitu lemmikkiotus, jonka ei ikinä pitänyt tulla jäädäkseen, mutta joka jäi silti. Jäi koska se vain oli niin symppis tapaus, vaikkei sitä puolta aina niin sulhoilleen ja Janinalle näyttänytkään. Sen verran kuitenkin, että laumassa on nytkin kaksi Soodan tytärtä, Mimosa ja Kismet.

 R.i.p. SoodaSählinki "Sooda"

s. 08.05.2012, k. 25.01.2014

Toinenkin harmistus

Tänään on pidetty rottien puunauspäivää ja laitettu neitejä kuntoon. Muutamien pesut ovat vielä edessä, mutta jo kynsiä leikatessa joutui lopullisesti havahtumaan ikävään tosiasiaan. Elizan vanheminen ei selvästikään ole ainoa syy Lilianin ja Soodan vääntämiseen, sillä nyt myös Soodan yleiskunto on laskenut nopeasti ja paljon. Soodan oireilu alkoi pienellä putputuksella, mutta nyt neiti on sen lisäksi laihtunut lähes luurangoksi. Samaan aikaan väännöt Lilianin kanssa ovat pahentuneet ja Sooda muuttunut muutenkin hieman hermostuneemmaksi. Väkisinkin pistää miettimään, missä kohtaa neiti itse on oireisiinsa havahtunut, vääntö Lilianin kanssa kun on jatkunut jo jonkin aikaa ennen tätä yleiskunnon nopeaa laskua.

Ensimmäinen ajatus kun tajusi kuinka paljon tuota massaa on lähtenyt oli että saatan joutua laittamaan Soodan pois yhtäaikaa Elizan kanssa. Mutta mitä enemmän neitejä on tänään pyöritellyt, sitä vahvemmin on alkanut tuntua siltä, että saatan joutua päästämään Soodasta irti jo ennen Elizaa. Kasvaintaan lukuunottamatta Eliza kun on tällähetkellä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Sooda, ja myös selvästi tyytyväisemmän oloinen elämäänsä. Se ei koe enää tarvetta vääntää asemastaan, ja muu laumakin antaa sen mummoilla rauhassa, toisin kuin Soodan.

Tällähetkellä miettii vain voiko tuota vielä hetken seurailla. Tarjota tuhdimpia ruokia, kotihoitoa putputukseen. Toivoa että kyseessä olisi vain ohimenevä notkahdus. Kuitenkin samalla järjen ääni nostaa päätään. Sooda on kuitenkin jo 1v8kk. Se että Eliza on selvästi vanhempi ei valitettavasti poista sitä tosiasiaa, että rottien keskimääräinen elinikä pyörii siinä 20kk:n kieppeillä. Soodakin on siis jo selvästi vanha, vaikkei sitä Elizan vuoksi olekaan oikein osannut sellaiseksi mieltää, etenkin kun Sooda on jotenkin aina ollut olemukseltaan varsin junnumainen. Silti Soodan kohdalla tämä tuntuu tapahtuvan ihan liian nopeasti. Kun on vasta koittanut totuttautua ajatukseen siitä, ettei Eliza ole enää välttämättä kauaa täällä seuranamme. Niin ei vain jotenkaan osaa oikein orientoitua siihen, että nyt pitäisi sanoa hyvästejä myös toiselle. Silti en tiedä voiko Soodaa enää stressata lisää Lolan paluulla, vai pitäisikö hyvästit sanoa jo sitä ennen. Tai tiedänhän minä, mutta silti sitä ei koe olevansa valmis tekemään päätöstä. Vaikka tavallaan sen on jo tehnyt; sitä vain toivoo että löytäisi pätevän syyn sen peruuttamiseen. 

Häkin pehmoedition ja kurja kasvain

Mimosa tutkii Laiskuria

Nyt on likkojen linna viimein taas puunattuna. Tälläkertaa sisustuksessa mentiin pehmeämmällä linjalla, ja likkojen omat
mustekala ja laiva saivat seurakseen vanhan pehmokoiran. Alkuun minun kyllä piti vielä tuota Laiskuri-koiraa paikkailla, mutta sen tarkempi tutkailu osoitti sen saaneen jo turhankin monia haavereita siskon koiran pentuaikaisissa leikeissä ja muissa touhuissa. Reikiä oli niin kuonossa, korvissa kuin muuallakin jo enemmän mihin sormet riittäisivät laskea. Niinpä se pääsi nyt viimeiseen käyttöönsä likkojen patjana ja tutkittavana. Saman tuomion sai myös punainen hieman vanunut ja reikiintynyt neuleeni, joka on jo viimeiset pari vuotta ollut vain kotikäytössä. Lempparivaatteista on aina haikeaa luopua, mutta ehkä siitä on vielä likoille iloa näin talvipakkasilla - vaikkakin onneksi meidän asunto on pakkasista huolimatta mukavan lämmin.

Rottahäkkiä siivotessa ja neitejä sylitellessä tuli huomattua myös Elizalle ilmestynyt kasvain. Se on kainalossa ja kooltaan noin viinirypäleen luokkaa. Vielä kasvain ei tunnu neitiä häiritsevän, mutta sen myötä mummuska on nyt entistä tiiviimmässä tarkkailussa. Neidillä on nyt kuitenkin sen verran ikää, että jos kasvain lähtee tuosta kasvamaan, päästetään neiti paremmille juustomaille. Nyt kuitenkin vielä hetki toivotaan, että kasvain ei olisi nopeasti kasvavaa sorttia, ja että mummuska saataisiin pitää täällä vielä hetken. Muuten kun mummuska on vielä erittäin hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Häkkiä siivotessa tuli samalla myös kuvailua hieman rottuskoita, mutta edustuskuvia niistä ei juuri tullut. Osittain kuvien laadun takia, osittain siksi että neideistä muutamakin on selvästi pesun tarpeessa ennen edustuskuvien ottoa. Lilian kun on taas kauniin vaaleanpunaisen ja keltaisen kirjava, ja pari neideistä on onnistunut sotkemaan häntänsä täysin. Eli seuraavana on tiedossa rottien puunauspäivää heti kun tälläviikolla ehtii.

Likkojen linnan pehmoedition

Mummuska

Mimosa ja Mummuska

Mummuska

Kismet hyyyvin edustavana