maanantai 11. heinäkuuta 2011

Häkkiaddiktin inventaario

Tuntematon poikashäkki.
Addiktioissa on puolensa. Oma häkkiaddiktio on osoittautunut muutamaan otteeseen hyödylliseksi, kun on tullut tarve majoittaa pikaisesti 42 hoitorottaa, joiden omat häkit ovat toisella paikkakunnalla, tai emonsa menettänyt oravanpoikanen. Ylimääräisistä häkeistä on ollut myös apua kun kaveri on tarvinnyt lainahäkkiä ja ne helpottavat myös sijoitusrottailua, kun tarvetta mammailuboksien ja poikashäkkien kuskaamiselle ei ole.

Addiktion tunnistaa siitä, kuinka helposti häkkejä nurkkiin kertyy: niitä on vain välillä pakko hankkia. Kuten viimeyönä. Sitä etsi netistä käytettyä maksidunaa, ja päätyi kummasti Zooplussan sivuille (verkkokaupat ovat tunnetusti parhaita paikkoja etsiä käytettyjä häkkejä ...tai jotain). Juuri sopivasti huomatakseen 70*47*28cm häkkien olevan alennuksessa. Terraariot ja dunat eivät ole olleet meillä ykkösuosikkeja synnyttävien mammojen keskuudessa, mutta toisaalta korkeat häkitkään eivät ole mammoille niitä parhaimpia. Minkä siinä sitten mahtaa kun vastaan tulee matala ja edullinen häkki, jonka pinnaväli on vain 7mm ja joka menee mittojensa puolesta tarvittaessa täydellisesti yhteen meillä olevaan eläinhyllyyn? Ja jos häkissä on vielä syvä ja suojaisa pohjalaatikko? Ei, minä en vain tilannut kyseistä häkkiä - tilasin niitä kaksi. Shopaholismin aiheuttamaa krapulaa ennaltaehkäisemään vakuutin itselleni että häkit ovat sen verran hyvässä tarjouksessa, ettei niistä pahasti tappiolle jää jos ne eivät osoittautudukaan omassa käytössä toimiviksi vaan päätyvät myyntiin.

Fop Lagos.
Sortumista seuraa itsellä usein inventaariovaihe. Häkkivaraston ollessa aina täynnä, tahdon tietää uusien tullessa onko se täynnä turhan takia. Kaikki häkit on siis käytävä läpi, ja niiden tarpeellisuus arvioitava. Samaten kuin se, mahdollistavatko uudet häkit inventaariopoistoja. Tälläkertaa poistoja ei välttämättä tullut, vaan tila uusille on etsittävä muualta (= käärmeterraarioden alta tai päältä).

Tässä päivän saldo:

Käytössä/ otettavissa helposti käyttöön:

2* Fop Lusaka (85*60*147cm) -> kummatkin käytössä likoilla
2* Midwest CritterNation double (91*60*160cm) -> 1,5 käytössä pojilla triplana, puolikas varahäkkinä
2* sinipohjainen tuntematon häkki (77*44*60cm) -> mainiot poikas- ja matkahäkit kasaanmenevine verkko-osineen
1* Fop Lagos (62*54*127cm) -> nopeasti koottavana hyvä vierasvara hoitorotille
1* lasiterraario (75*40*35cm) -> jyrsimisvarma synnytysboksi

Tulossa:

2* Ferplast Kios (70*47*28cm) -> synnyttäville
1* lasiterraario (100*40*40cm) -> tällä hetkellä viiriäisillä, vapautuu muuhun käyttöön kun viiriäisille löytyy/tehdään isompi.

Muut:

Le Pet -lintuhäkki.
1* Le Pet -lintuhäkki (halkaisija 80cm, korkeus n. 190cm). Tämä on sitten se hankala. Ihana häkki, josta pidän ulkonäöllisesti todella paljon. Kuitenkin niin moniosainen ja hankala koota, että on varahäkkinä hankala. Häkkiä ei tule juuri mieleen koota muutaman viikon takia. Tällähetkellä häkki lähinnä odottaakin varastossa, jos sen taas haluaisi vakikäyttöön jollekin. Tavallaan siis turhana, kun häkkejä on niin paljon muutenkin. Mutta kun ei raskisi myydäkään. Pitää pian etsiä tälle sijoituskoti ;)

...ja silti sitä huomaa etenkin myytäviä Lusakoita katsoessaan miettivänsä, että meille voisi vielä hyvin tulla yksi sellainen varahäkiksi, kun Lusaka on häkkinä niin mieleeni. Sitten viimeistään Le Pet -saisi kyllä lähteä. Kai.

Ei kommentteja: