Nyt on MonaLisakin meillä kotona. MonaLisan laskettuaika on 7.-10.9., eli viikonvaihteessa toivottavasti päästään taas poikasuutisia päivittämään. Nyt neiti on tutustumassa uuteen häkkiinsä, johon neiti sai itselleen pesän paikan ja paperia pesämateriaaliksi.
Janinalle tosin tunnustin tänään yhden asian, jota olen jonkin aikaa hieman pohtinut: se liittyy omaan valmiuteeni kasvattajaksi. Kasvattakurssi kyllä kiinnostaa minua yhä, ja olen sille mielelläni menossa, mutta nimen hakeminen on alkanut hieman arveluttaa. Suurimpana syynä kasvatukseni pienimuotoisuus. Meillä on tällä hetkellä kasvatusta ajatellen todella vähän eläimiä, enkä ole välttämättä valmis kasvattamaan eläinmäärääni tästä paljoa. En myöskään lähtökohtaisesti halua luopua poikastenteosta eläkkeelle jääneistä lemmikeistäni. Tavoitteellinen kasvatus taas vaatisi todennäköisesti jopa tuplaten nykyistä isompaa eläinmäärää, etenkin kun kotona on jalostusikäisten lisäksi eläkeläisiä.
Asian suhteen ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä hätiköityjä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Suunnitellut astutukset on tarkoitus toteuttaa, ja poikueista jättää kotiin tai sijoittaa eläimiä. Sitä pitää nyt vain olla entistä kriittisempi kotiin jätettävien suhteen, ja todennäköisesti vältän myös uusien laumojen perustamista ennenkuin olen varma.
Kasvatuksessa on todella paljon asioita joista pidän ja jotka kiinnostavat; yhdistelmien suunnittelu, poikueen jännittäminen ja sitten lopulta muksujen kasvun seuraaminen. Omien kasvattien näyttelyttäminen ja niiden vertaaminen isovanhempiinsa. Se tunne, kun kokee saaneensa poikueeseen toivomiaan ominaisuuksia. Uudet ja vähän vanhemmat harrastajat, joihin osiin on törmännyt poikaskauppojen myötä. Oikeastaan ainoa mikä tökkii, on kasvatuksen vaatima voluumi: lisääntymisikä on rotilla lyhyt, ja linjan ylläpito vaatisi käytännössä sitä, että laumassa on melkeimpä aina junnuja kasvamassa.
Haluaisin kasvattaa ensisijaisesti lemmikkirottia lemmikkiluonteisista vanhemmista. En ole kuitenkaan siihen pääsemiseksi valmis luopumaan itse lemmikinpidosta. Toisaalta isoa rottamäärää, jota kasvatus vaatisi, ei ole yhtä helppo majoittaa lemmikkimäisesti.
Ensivuonna koitetaan varmaan vielä tasapainoilla kasvatushaaveiden ja pienen rottamäärän kanssa. Mikäli niille ei onnistu löytämään toimivaa kompromissia, on sitten vain luovuttava toisesta haaveesta. Näillä näkymin jos siihen pisteeseen joudutaan, se on tavoitteellinen kasvatus. Essex poikueita meillä tulee kuitenkin syntymään varmasti myös jatkossa, vaikka sitten taas sijoituseläinten kautta. Poikasrumbasta kun en ole missään tapauksessa valmis enää kokonaan luopumaan, vaikka omia resurssejaan joutuukin pitkin matkaa pohtimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti