Jos Iita jotakin on, niin todellakin äänekäs. Äänekäs ja saippuapala, josta ei saisi pitää lainkaan kiinni. Muutoin neiti on kyllä kaikin puolin mukava; utelias ja touhukas. Jaloitellessakin tulee itse syliin, ja kapuaa olkapäälle kuikuilemaan. Kuitenkin eilen meinasi taas mennä neitiin hermot, kun koittaessani laittaa pikkuneitiä häkkiin, se onnistui useamman kerran sinkoamaan käsieni edestä häkin taakse kauhean piippailun kera. Uteliaana neiti tuli kyllä heti kohta takaisin tasolle kuikuamaan, kuikuaminen tosin kesti tasan sen aikaa kun neiti taas tajusi, että olen edelleen tarttumassa siihen palauttaakseni sen häkkiin.
Sitten kun neiti on ensin saatu kunnolla kiinni, se kyllä jo rauhoittuu olemaan sylissäkin. Mutta se tosiaan edellyttää sen, että saa neidin ensin napattua. Silloin kun pikkuinen tulee itse syliin tai olkapäälle, on neidin hööpöttäminen häkkiin paljon helpompaa kuin muulloin. Neidin venkoaminen ja protestointi tuo kuitenkin kauheasti mieleen Seran, mikä on hieman pelottavaa. Hieman pelottavaa ja saanut miettimään hyvin tarkasti neidin jalostuskäyttöä. Ei muksu ole toki mitenkään aggressiivinen tai arka, kuten Sera lopulta alkoi olla, mutta en voi kuitenkaan sanoa täysin pitäväni neidin luonteesta, tai pidä sitä luonteensa puolesta ideaalina lemmikkinä, vaikka neidin kanssa hyvin toimeen tullaankin.
Mutta onhan Iita vielä kakara. Niin kakara että tässä on hyvin aikaa seurata neidin luonteen kehitystä, ennenkuin asian suhteen tarvitsee tehdä mitään päätöksiä. Mutta väkisin sitä on kyllä taas alkanut pohtia omia jalostuskriteereitään, ja etenkin luonteen merkitystä. Sitä haluanko käyttää eläintä joka on kyllä sekä ulkomuodoltaan hyvä että terve, mutta jossa on jokin luonteenpiirre mistä en pidä. Etenkin kun Iitan tullessa oli jo tiedossa että neiti on hieman äänekkäämpi, mutta kun omasta mielestäni käytös tuntuu nyt korostuneen sen sijaan että se oli kotiutumisen ja käsittelyn myötä rauhoittunut.Väkisinkin tulee tätä pohtiessa hieman luonnenatsi olo, mutta en toisaalta tiedä onko se niin huonokaan. Vaikka toisaalta erilaiset rottapersoonat omine oikkuineen ovatkin itselle yksi harrastuksen suola, etenkin silloin, jos persoonalliset piirteet eivät järkytä laumatasapainoa, tai hankaloita merkitsevästi eläinten hoitoa. Niin siltä kantilta eräänlainen samaan muottiin pakottaminen tuntuu hullulta, kun kyse ei ole mistään varsinaisesta ongelmasta, ainakaan vielä.
Paljon ennen Iitan mahdollisia muksuja ajankohtaisempi on kuitenkin MonaLisan poikue. Neidillä alkaa olla jo kunnon maha näkyvissä, ja tänään neitiä lähdetäänkin hakemaan Janinan luota tänne synnyttämään. Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee poikueen suhteen hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti