tiistai 11. syyskuuta 2012

Kasvua ja kehitystä

Monan muksut 10.9.
Monan muksuilla pigmenttiä tulee koko ajan lisää. Sen lisäksi kakaroilta on tullut kurkittua viiksiä ja sukupuolia, että tietää jo alustavasti mitä pesässä möyrii. Kuitenkin vasta alustavasti, koska täysin varmaksi en osaa itse tuon ikäsiltä sukupuolia katsoa: osan kohdalla ero on selkeämpi, ja sitten tuntuu löytyvän niitä välimalleja, joiden kohdalla joutuu odottamaan erojen selkiytymistä. Alkuun olin katsovinani kaikkien kolmen essexinkin olevan naaraita, mutta tänään jouduin korjaamaan yhden olevan naaras, yhden todennäköisesti uros ja kolmannen kohdalla olevani tällä hetkellä hyvin kahden vaiheilla. Eli miun tuurilla vain tuo pienitähtisin on lopulta naaras. Sileäkarvaisia kaikki essexit sentään olivat, ettei tarvitse itselle rexiä kotiin jättää. Yllättävän hyvin nuo käkkärät nyt jo muksuilta erotti, vaikkei olekaan tottunut rexejä poikueista bongailemaan. Siinä viiksiä tuijotellessa tosin unohdin kokonaan tältä päivältä kuvaa ottaa, joten Monan muksujen osalta on tyytyminen eilseen ryhmäpotrettiin.

Tuiken muksulla kehitys on puolestaan hyvin eri vaiheessa. Siinä missä Monan muksujen kohdalla vasta arvuuttelee värejä ja sukupuolia, Tuiken pikkupoika treenailee jo kovasti kiipeilyä ja kiinteän ruuan syömistä. Häkissä viipotetaan jo kaltereita pitkin puoleen väliin häkkiä, ja ruuan suhteen vuorotellaan maitobaarin ja tuoreruokalautasen välillä. Emonsa perässä kakara on jo oppinut tulemaan luukullekin vastaan, ja intoutuu joskus häkissä ottamaan käden kanssa painimatsia. Kovin on kakara leikkisä, vaikka leikkejä vähän rajoittaakin oman ikäisen ja -kokoisen seuran puuttuminen.

Korietappi saavutettuna

Siitä siltaa pitkin alas

Ja turvallisesti pohjalle

Tuike pääsi puolestaan suurempaan seikkailuun lattialle



Ei kommentteja: