Tampereella jouluvalmistelut jatkuvat, ja niin kovin kuin sitä tykkääkin joulua touhuta ja on mitä ihanin nähdä rakkaita ihmisiä joita harvemmin näkee, ajatukset eksyvät vähän väliä kodin suuntaan. Rottalaisille on jo valmiiksi haettuna äidin lähieläinkaupasta iso tuliaispussi, ja Mikon kanssa käydyt puhelinkeskustelut keskittyvät pitkälti pienten kuulumisiin. Sekä omien isojen pienten, että muksujen.
Seran poikasistakin on pakko koettaa puhelimessa värejäkin jo udella, kun ei malta odottaa välipäiviin asti että näkee millaisia muksuja pesästä löytyy. Ja tietysti vielä tärkeämpänä, onko kaikilla maitoa mahoissa ja miltä emo näyttää, nyt kun poikuetta ei ole vielä karsittu. Siltä osin kaikki on kuulemma kuitenkin kunnossa, ja Sera on emona hyvin saman oloinen kuin Miniata oli aikoinaan: hyvin huolehtivainen, joka hoitaa muksunsa ihan viimeisen päälle hyvin. Imettää ja peittelee, ettei kellään vain tule nälkä tai vilu. Piti kuitenkin Mikolta jo kuviakin pyytää.
Näin Tampereelta käsin voi onneksi vielä hyvin soitella, mutta sitten kun ensiviikolla Vietnamiin karataan, ei sitäkään voi oikein tehdä. Pitää vain antaa Tapsalle kirjoitusoikeudet blogiin, ja toivoa että hän jotain pienistä päivittää, kun hotellin aulassa on luvattu olevan nettiyhteys. Vaikka Mikosta onkin vähän huvittavaa reissata maailman toiselle puolelle katsomaan netistä mitä kotiin kuuluu. Mutta kroonisen matkakuumeen ohella miussa asuu hyvin kotirakas ihminen, joka viihtyy paremmin kuin hyvin omassa kämpässä rottahäkkien keskellä. Ja etenkin rottien ja muiden lemmikkien keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti