perjantai 25. toukokuuta 2012

Hamsteriluonne mikä hamsteriluonne

Tämän muuton piti edetä kunnolla pitkän kaavan mukaan, kaikesta ylimääräisestä tavarasta eroon hankkiutuen. Tämä selvästi kaatui omaan mahdottomuuteensa jo siinä, että sitä on itse määrittämässä mikä on ylimääräistä. Onhan tavaraa jo lähtenytkin, säkki- ja laatikkokaupalla jopa, mukaanlukien useampia huonekaluja ja useampi laatikollinen eläintavaraa. Mutta sitä on silti yhä tolkuttomasti. Jotenkin kuvaavaa, että jo rottien kamoja on neljä isoa pahvilaatikollista virikkeita, 2 isoa ikeakassillista kankaita, 2 pientä pahvilaatikollista juomapulloja, kuppeja ja nameja, + ruokasäkit, kuivikesäkit, kuljetusboksit ja häkit. Ja niistä mistään, etenkään virikkeistä, ei muka voinut yhtään karsia, vaikka rotille tulee joka tapauksessa hankittua vähän väliä jotain uutta pientä mielenvirkitykseksi. Kyllähän sitä aina välillä päättää, etten hetkeen mitään uutta hankkisi, mutta ikävä kyllä ostokieltoa valvoo sama taho kuin tätä muuttopakkausta. Eihän mikään sellainen voi olla turhaa tahi tarpeetonta, mistä tulee pienille hyvä mieli. No, onneksi rottahuoneessa on sentään useita isoja kaappeja, kun saa nuo tavarat roudattua uudelle asunnolle asti. Silti laatikkovuorta katsellessa on pakko taas kyseenalaistaa omaa määritelmäänsä tarpeellisesta. Kummasti sitä ihmettelee myös entistä vähemmän sitä, miksi kämppä tuntuu aina olevan kuin pyörremyrskyn jäljiltä, ja joka paikka täysi tavaraa. 

Muuttovalmistelut kuitenkin alkavat olla jo hyvällä mallilla. Nettiasiatkin saatiin hoidettua jo kuntoon uudelle asunnolle, ja vaikka netin kytkeminen menisi siihen uhattuun neljänteen päivään, saapui kotiin kuitenkin jo nettikatkolta pelastava tekijä: nettitikku. Kyseinen keksintö onkin nyt päässyt takapihallekin testiin, ja riittää takaamaan sen että pysyn sähköpostin tavoitettavissa muuton keskelläkin.

Ei kommentteja: